Hyvinvointivaltio hämärtää vapauden ja vastuun
Eräs tunnettu virkamies sanoi, että kun kuulee sanan hyvinvointivaltio, pitää ottaa lakki pois päästä ja kumartaa. Tämä on varsin osuvasti sanottu. Mikä tahansa julkisen vallan hanke saadaan ajettua läpi, jos samassa yhteydessä mainitaan hyvinvointivaltio ja kansalaisten terveyden, turvallisuuden tai muun elintärkeän edun edistäminen. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa sellaista lakia, jonka tarkoitus on parantaa kansalaisen hyvinvointia.
Kun Suomessa havaitaan jokin ongelma tai tarve, yleisin vastaus on uuden lain säätäminen ja verorahoituksen lisääminen. Viime vuosina EU:n ylikansallisen ja eduskunnan tuottaman kansallisen sääntelyn voimakkaan lisäämisen ansiosta kiellot, rajoitukset ja muut säännöt on ulotettu jokaiselle yhteiskuntaelämän alueelle. Meitä säännellään kehdosta hautaan.
Poliitikot uskovat vakaasti, että viranomaiskoneisto kykenee parhaiten ratkomaan ihmisten ongelmat ja tietää, mikä on kansalaiselle hyväksi. Suomalaiset perheet, yksilöt ja myös yritykset elävät tarkkaan nuotitettua ja valvottua elämää, jossa julkinen valta on asettanut askelmerkit valmiiksi. Vapautta ajatella ja ratkaista asioita itsenäisesti omilla aivoilla ja omalla vastuulla kavennetaan päätös päätökseltä. Viimeisimmät älynväläykset ovat alkoholin mainonnan kieltäminen alkoholismin kitkemiseksi ja pienlainojen kieltäminen ihmisten velanoton vähentämiseksi. Molemmat näistä edustavat selkeästi holhouspolitiikkaa.
Suomi alkaa olla pullollaan käytännön esimerkkejä, joissa lautakunnat, sosiaalivirastot ja muu julkinen valta pitää huolta ja välittää läheisistä meidän puolestamme. Vastuunjako valtion ja yksilön välillä on kääntynyt väärään suuntaan. Liiallisessa holhoamisessa vaarana on, että osa suomalaisista nuorista luulee valtion järjestävän elämän valmiiksi. Oikeasti apua tarvitsevia on paljon, mutta paljon on myös sellaisia terveitä ja työkykyisiä nuoria, jotka odottavat hattu kourassa päivän ohjeita sosiaalitoimistosta tai ministeriöstä ja pettyvät elleivät saa kaikkea heti ja nyt. Tämä väkisinkin heikentää yksilön kykyä ratkaista ja hallita elämässä eteen tulevia ongelmia. On vaarana, että nuori kokee ensisijaisen vastuun niin itsestään kuin myös omista läheisistään olevan jollain julkisella virastolla tai lautakunnalla. Vaarallisia merkkejä vastuuttomuudesta on jo nyt valitettavan paljon.
Hyvinkään, Jokelan ja Kauhajoen ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua nuorten pahoinvoinnista, ja niiden yhteydessä on käyty keskustelua yksilön ja valtion välisestä vastuunjaosta. Ikävä tosiasia on, että vaikka hyvinvointivaltiota on rakennettu vuosikymmeniä, silti kasvava määrä perheitä ja nuoria kärsii pahoinvoinnista ja elämänhallinnan vaikeudesta. Jos uskoo julkisen sektorin tehtävien laajentamisen poistavan ihmisten pahoinvoinnin, voinee kertoa myös, miksi henkistä pahoinvointia vaikuttaa olevan enemmän kuin koskaan aikana jolloin julkinen sektori on laajempi kuin koskaan.
Perheissä on paljon päihdeongelmia, syrjäytymistä, eivätkä monet nuoret pääse kiinni koulutukseen tai työelämään. Nämä ovat erittäin vakavia ongelmia. Osaan näistä asioista voidaan vaikuttaa valtion ja kuntien toimenpitein, kuten esimerkiksi lisäämällä ennaltaehkäisevää perhetyötä ja oppilashuoltoa sekä puuttumalla kouluissa sosiaaliseen käyttäytymisen ongelmiin.
Samalla pitäisi kuitenkin uskaltaa tunnustaa, että ihmiselämän kaikkia ongelmia ei voida perin pohjin ratkaista pelkästään koulujen, sosiaalivirastojen tai muiden julkisen vallan toimijoiden taholta tai uusia lakeja säätämällä. Tarvitaan selkeää politiikan suunnan muutosta. Vapautta ja vastuuta pitää palauttaa ihmisille ja perheille itselleen. Pitää tehdä selväksi, että ensisijainen vastuu lasten ohjaamisesta ja kasvattamisesta on perheen vanhemmilla. Nuoret on opetettava hallitsemaan ja ratkaisemaan itsenäisesti ja omalla vastuullaan elämän kiperiäkin kysymyksiä ilman liiallista holhoamista. Vanhempi sukupolvi rakensi Suomen kovalla vastuun kantamisella ja oma-aloitteisella ahkeruudella. Tällaisia periaatteita pitäisi vaalia jatkossakin.
Ensimmäisen muutoksen pitäisi tapahtua poliitikkojen suunnalta. Meidän pitäisi tunnustaa, että julkinen valta ja viranomaiskoneisto eivät kykene ratkaisemaan perin pohjin esimerkiksi Hyvinkään tapahtumiin liittyvää monimutkaisten ilmiöiden kokonaisuutta, vaan siihen tarvitaan perheiden, lähiyhteisöjen, yksilöiden ja ylipäätään kansalaisyhteiskunnan ryhdistäytymistä ja vastuullistamista. Turhan usein poliitikot toimivat juuri päinvastoin ja lähtevät kilpailemaan siitä, kuka esittää pontevimmin vaatimuksia taas uusista kielloista ja rajoituksista. Ne eivät ole auttaneet tähän mennessä eivätkä auta jatkossakaan. Kun ihmisiltä otetaan vastuu pois, heistä tulee vastuuttomia.
Juuri nyt kuntauudistuksen yhteydessä on oikea hetki päivittää julkisen vallan ja yksilöiden, perheiden ja lähiyhteisöjen välistä vastuunjakoa. Koko julkinen sektori on perattava läpi ja arvioitava kriittisesti jokaisen tehtävän ja säännöksen kohdalla sen tarpeellisuus. Kuvitelmat julkisen sektorin paisuttamisesta kreikkalaisittain tulee hylätä. Pitää vain opetella uudestaan luottamaan siihen, että asiat voivat sujua hyvin ilman valtion lusikkaa jokaisessa sopassa. Julkisen talouden kestävyyden ja tärkeimpien hyvinvointipalvelujen turvaamisen kannalta tämä on erittäin tarpeellista.
Kommentti. Mielestäni pikavipeissä ei yhtään kyse holhoamisesta, sillä mielestäni rikollista toimintaa ei pidä suvaita. Pikavippien korko on niin korkea, että sille ei ole mitään perustetta. Käsittääkseni se on myös on oikeustoimilain vastainen ja rikkoo räikeästi myös rikoslakia koronkiskonnasta. Ennen 1990 alkuvuosina oikeustapauksiakin, joissa koronkiskonnaksi katsottiin yli 20 prosentin korko. Nythän pikavipeissä on yli satakertaiset korot.
PS. Terveisiä Savosta ja kiitoksia erinomaisesta tv-esiintymisestä! Päihitän jo nyt Kataisen mennen tullen.
”Jos uskoo julkisen sektorin tehtävien laajentamisen poistavan ihmisten pahoinvoinnin, voinee kertoa myös, miksi henkistä pahoinvointia vaikuttaa olevan enemmän kuin koskaan aikana jolloin julkinen sektori on laajempi kuin koskaan.”
Muuten hyviä huomioita hyvinvointivaltion perimmäisestä ongelmasta, mutta tämä ylläoleva ei sisältää kaksi ongelmallista kohtaa.
Ensinnäkin, suomalaiset eivät voi tätä nykyä henkisesti enemmän ”pahoin” kuin aiemmin, vaikka epäilemättä median uutisoinnin perusteella tältä vaikuttaisikin. Esim. Tilastokeskuksen mukaan itsemurhien määrä oli v. 2011 pienimmillään 40 vuoteen. Myöskään masennuksen suhteen tilanne ei ole Suomessa radikaalisti muuttunut sitten esim. 1990-luvun laman sen prevalenssin suhteen, vaan erot tilastoissa selittyvät lähinnä diagnoosien lisääntymisellä.
Toisekseen julkisesta sektorista: se oli Suomessa isoimmillaan (mitattuna osuutena BKT:sta) vv. 1991-1997, ei tätä nykyä. Jo yksin väestön ikääntyminen yhdistyneenä parantuneeseen/parantuvaan eliniän odotteeseen selittää sen miksei tilanne nykymenolla tule myöskään muuttumaan.
Kouluampumisista sekä perhesurmista vielä loppuun: niistä on yritetty syyttää sekä hyvinvointivaltiota ja/tai (poliittisesta suuntautumisesta riippuen) sen rapauttamista sekä esim. aselainsäädäntöä, mielestäni suht heikolla menestyksellä. Kuitenkaan se kenties yksinkertaisin selitysmalli – kyseessä on tarttuva, haitallinen meemi – ei tunnu juolahtaneen käytännössä kenenkään mieleen. Miksi näin?
Tilastotulkinnat olivat blogistilla siis väärät, mutta johtopäätöshän oli silti oikea.
Jos pahoinvointi on vähentynyt samalla kun julkinen sektori on pienentynyt, lopputulos on sama. Suurempi julkinen sektori (=holhousvaltio) lisää pahoinvointia.
Nää teidän tekstit on kyllä niin uskomattomia. En usko että näin oikealla on kukaan ollut Suomessa kymmeniin vuosiin. Löytyykö euroopasta laitaoikeistoa, joka on samaa mieltä?
Täysin käsittämätöntä, että tällainen 1800-luvun liberalismi jossa yhteisön vastuu ja tasa-arvo tavoite kielletään kokonaan myydään jonain yksilön vastuullisuutena.
Miksi te ette perusta omaa puoluetta, kokoomushan on ihan muuta mietä, ainakin mainoksissaan.
Kirjoitus liittää syrjäytymisen ongelmat julkisen sektorin laajuuteen, vaikka oikea osoite olisi liittää ongelmat tuloerojen kasvuun.
Tilastoja ja tutkimuksia lueskelemalla havaitsee nopeasti, että suurten tuloerojen maissa ovat aivan tyypillisiä ne ongelmat, jotka meillä, nyt kun tuloeroja pyrittiin tietoisesti kasvattamaan, on alkanut ilmetä.
Tasavertaisuudesta huolehtivissa maissa samoja ongelmia on aina ollut vähiten kansainvälisissä vertailuissa.
Sitä mukaa kuin eriarvoisuutta lisätään vaikkapa lakkauttamalla julkista koulutusta (vain varakkaat voivat hakeutua yksityisiin oppilaitoksiin) tai keskittämällä terveydenhuoltoa (matkakustannuksista tulee este terveydenhuollon saamiselle), ongelmat tulevat vaikeutumaan: Yhä useampi nuori tulee jäämään koulutuksen ulkopuolelle ja perustaa perheen kouluttamattomana työttömänä. Yhä useampi sairaus jää alkuvaiheessa hoitamatta ja kroonistuu työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi sairaudeksi.
On siis tärkeää pitää huolta tasavertaisista mahdollisuuksiksista, sillä juuri eriarvoistava kehitys on syrjäyttämisen vauhtipyöränä. Julkinen sektori voi korkeintaa toimia jarruna.
Jos minä tienaan nyt x euroa kuussa ja joku muu tienaa saman verran, mutta ensi kuussa hän tienaakin 50x euroa, niin miten se syrjäyttää minut?
Tuloerojen kasvu koskee vain hyvin pientä osaa väestöstä, aivan niitä matalimpia ja korkeimpia tuloluokkia. Suurimmalla osalla tulot kasvavat tasaisesti. Jos nousukauden aikaan rikkaimman 5%:n tulot kasvavat reippaasti, niin se ei vaikuta muuhun kansaan mitenkään, vaikka tilastoissa se lisääkin suhteellista köyhyyttä, joka taas on täysin irrelevantti käsite. Ainoastaan matalimpien etuuksien indeksisidonnaisuuden puute voi oikeasti vaikuttaa, mutta senkin vaikutus on korkeintaan hyvin nimellinen. Alkoholin ja tupakan hinnannousu vaikuttaa paljon enemmän, ja toimeentulotuen saajista suurempi osa käyttää molempia kuin keskimäärin väestöstä.
Todellisuudessa tuloerojen kasvu lisää vain kateutta.
Tulojen kasvattamiseen pyritään korottamalla hintoja ja pienentämällä palkkakustannuksia, (varallisuuden kasvattamiseen myös pyristelemällä veroista, mikä heikentää palveluja.)
Sen seurauksena toisten tulojen kasvaessa osa jää ilman työtä tai joutuu tekemään työtä palkalla, joka on hintoihin nähden liian alhainen. Käytännössä se tarkoittaa, että samaan aikaan kuin toisen perheen tenava saa huippupolkupyörän vanhemman ostaman auton kylkiäisenä, toisen perheen lapsi on ilman luistimia, monoja ja kumisaappaita, kulkee kesät talvet samoissa lenkkareissa.
Palvelujen saatavuuden heiketessä (siksi, että jotkut tahot pyristelevät irti verovastuistaan) jälkimmäisen perheen alkavat terveyspulmat jäävät hoitamatta tai hoitoonpääsyn pitkittyessä ne kroonistuvat. Työkyvyttömyys seuraa nopeammin, mikä edelleen laskee tulotasoa ja mahdollisuutta hankkia välttämättömiä hyödykkeitä.
Kyse ei siis ole siitä, että naapureista toinen kadehtisi toisen viisikymppistä ja toinen toisen vapaa-aikaa, vaan kokonaisuudesta, jossa kaikki ovat riippuvaisia toisistaan ja toistensa asemasta, ja jossa päätöksillä on laajat seurauksensa käytännön todellisuudessa.
PS. Varmuuden vuoksi lisään, että puuttuvat luistimet ja monot edellä kuvaavat kaikenlaisen itsensä kehittämisen, terveyden hoitamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksien vähenemistä ja katoamista. Jotka taas vaikuttavat kasvavien lasten tulevaisuuteen, mikä taas puolestaan vaikuttaa koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Yhteiskunta, jonka jäsenet voivat kehittää taitojaan, menestyy paremmin kuin sellainen, jossa osa ihmisistä joutuu rimpuilemaan selvitymistaistelussa.