Valtiokin voi vähentää syrjäytymistä

Blogi

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön työryhmän syrjäytymisen ehkäisemiseksi aloittama tavallisia-kampanja on herättänyt paljon keskustelua viime päivinä. Kävin itsekin kommentoimassa kohua tänään Radio Vegan slaget efter tolv -ohjelmassa. Tavallisia kampanja peräänkuuluttaa lähimmäisistä välittämistä ja sitä, että monille arkipäiväisiltä tuntuvilla asioilla, yhdessä ololla ja toiset huomioon ottamalla, voidaan estää nuoria syrjäytymästä.

 

Poliittisen kartan vasemmisto ja vihreät ovat kritisoineet ehdotusta, siitä että siitä puuttuvat julkisen vallan toimet. Vasemmistolaiset haluaisivat, että ehdotukseen sisällytettäisiin määrärahojen korotuksia syrjäytyneiden kanssa tekemisissä oleville julkisen viran haltijoille. Olen vasemmistolaisten kanssa eri mieltä siitä, että jokainen ongelma pitäisi ratkaista heittämällä veronmaksajien rahoja ongelman päälle, mutta he ovat oikeassa siinä, että julkinen sektori voisi myös tehdä paljon syrjäytymisen vähentämiseksi.

 

Tämä ei tarkoita, että olisi palkattava vielä lisää sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, kuraattoreita ja lisättävä tulonsiirtoja. Näitä toimenpiteitä on lisätty vähintään 90-luvun lamasta lähtien jokaisen hallituksen aikana, välillä useita kertoja, ja jos on uskominen vasemmistolaisiin itseensä, on syrjäytyminen isompi ongelma kuin koskaan. Tulos ei lainkaan yllätä, sillä tämä on julkisen byrokratian toimintalogiikka. Keksitään uusia asiakkaita ja uusia ongelmia joihin toimivaltaansa ulottaa, palkataan uutta väkeä pilvin pimein, aletaan värkätä jotain epämääräistä tutkimusohjelmaa ja voilá – äkkiä virastolla on kymmenien miljoonien budjetti ja alkuperäiset ongelmat ovat entisellään.

 

Toki moni syrjäytyneiden kanssa tekemisissä oleva tekee varmasti loistavaa työtä. Täytyy kuitenkin kysyä, onko todella tehokkain tapa puuttua syrjäytymiseen vasta sitten kun syrjäytynyt nuori on työttömänä, vailla kaveripiiriä tai päihderiippuvainen?

Yhtään väheksymättä tärkeää hoitotyötä tekeviä sosiaalialan ammattilaisia, puututaan syrjäytymiseen tehokkaimmin ongelman syntylähteillä. Tähän tarjoaa Niinistön työryhmä oivat eväät, sillä syrjäytyneet eivät ole tilastopalkki, vaan oikeita yksilöitä, oikeiden läheisten avun tarpeessa. Vaikka viime kädessä ongelma hoidetaan aina yksilötasolla, voisi valtiokin tehdä paljon.

 

Syrjäytymisen syynä on usein työttömyys; kun ihmisellä ei ole mitään järkevää tekemistä, ajautuu hän yhteiskunnan ulkopuolelle ja menettää taidot pitää huolta itsestään. Työttömyys on taas julkisen vallan keinotekoisesti ylläpitämä ongelma. Jos valtio oikeasti haluaa vähentää syrjäytymistä, olisi suomalaisia työmarkkinoita vapautettava siten, että kaikki halukkaat saisivat töitä. Yleissitovista työehtosopimuksista olisi siis pikaisesti luovuttava. On epäreilua asettaa minimipalkka sellaiselle tasolle, että yhteiskunnan heikompiosaiset hinnoitellaan työvoiman ulkopuolelle.

 

Toinen ongelma on sosiaalitukijärjestelmämme, joka passivoi ihmisiä. Harva haluaa elää pelkillä sosiaalituilla koko elämäänsä, mutta jo valmiiksi toivonsa menettänyt näkee sen helposti houkuttelevaksi, kun isoja summia rahaa tarjotaan, rahantulolle ei ole takarajaa ja mitään ei tarvitse tehdä vastineeksi. Merkityksellisen työn tekeminen antaa monelle elämään sisältöä. Tämä logiikka ei kuitenkaan päde jos työnä on omien tukilomakkeiden täyttely. Helpoin tapa tehostaa ja järkevöittää sosiaalitukijärjestelmäämme olisi hajauttaa vastuu siitä kunnille.

 

Kahdessa yllä olevassa kappaleessa mainituilla yksinkertaisilla toimilla pääsisimme eroon työttömyydestä. Vielä jäisi ongelmaksi se, etteivät kaikki koe työtään merkitykselliseksi. Tähän on syynä työpaikkojen kohtaanto-ongelma. Pahimmillaan nuori opiskelee neljä vuotta lukiossa, lukee pari vuotta yliopiston pääsykokeisiin ja opiskelee seitsemän vuotta maisterintutkintoon. Lopulta hänelle löytyy töitä ainoastaan aloilta, joilla kumpaakaan tutkintoa ei olisi tarvinnut. Olisi inhimillistä, että valtio lopettaisi viimeinkin tehottoman opintopaikkojen keskussuunnittelun. Sallimalla edes pieni opintomaksu, saataisiin markkinamekanismi mukaan opintopaikkojen allokointiin ja nuoret alkaisivat löytää töitä opiskelemiltaan aloilta.

 

Valtiolla on siis paljon keinoja vähentää syrjäytymistä ja keinot ovat helppoja. Sen ei tarvitse muuta kuin astua pois tieltä ja antaa tehokkaiden työ- ja opintomarkkinoiden muotoutua. Nämä keinot yhdistettynä Sauli Niinistön peräänkuuluttamiin välittämistalkoisiin tekevät syrjäytyneistä niin marginaalisen ryhmän, että nykyinen määrä sosiaalityöntekijöitä riittäisi erinomaisesti auttamaan jäljelle jäävät syrjäytyneet jaloilleen. Itse asiassa määrä olisi täysin ylimitoitettu.

 

En malta olla vielä loppuun kehottamatta kaikkia käymään tutustumaan presidentin työryhmän tavallisia – kampanjaan. Lähimmäisiään ei kukaan meistä voi ottaa liikaa huomioon.

4 kommenttia artikkeliin “Valtiokin voi vähentää syrjäytymistä
  1. huvittunut sanoo:

    “Näitä toimenpiteitä on lisätty vähintään 90-luvun lamasta lähtien jokaisen hallituksen aikana, välillä useita kertoja”

    On kieltämättä paljonpuhuvaa/masentavaa/tms. että vaikka 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin esim. koulupsykologien määrä kaksinkertaistui
    (Koivisto, “Koulupsykologien psykososiaalisen työympäristön ja työuupumuksen yhteys”), ei syrjäytyneiden määrä ole laskusuunnassa. Selvästikään pelkkä julkisen sektorin toimijoiden määrän lisääminen ei ongelmaa poista.

    “Syrjäytymisen syynä on usein työttömyys;”

    Niinkö? Esim. nyt n. 10% 20-29 -vuotiaista nuorista on vailla opiskelu- tai työpaikkaa. Olisin erittäin yllättynyt mikäli heidän ongelmansa johtuisivat työn puutteesta – kyllä ne alkoivat jo kauan ENNEN kuin he tulivat siihen ikään kun heistä oli työmarkkinoille.

    “Jos valtio oikeasti haluaa vähentää syrjäytymistä, olisi suomalaisia työmarkkinoita vapautettava siten, että kaikki halukkaat saisivat töitä.”

    Epäilen vahvasti, että kaikki halukkaat eivät koskaan tule saamaan töitä. Täystyöllisyys on modernissa yhteiskunnassa de facto mahdottomuus.

  2. T.Tiikerintalja sanoo:

    “On epäreilua asettaa minimipalkka sellaiselle tasolle, että yhteiskunnan heikompiosaiset hinnoitellaan työvoiman ulkopuolelle.”

    Pienimmät palkat ovat hintoihin nähden jo nyt sillä tasolla, että ihmiset joutuvat turvautumaan asumistukiin ja toimeentulotukiin selvitäkseen välttämättömistä menoista.

    Sen lisäksi aloilla, joilla ei vielä ole sitovia työehtosopimuksia, ihmiset tekevät provisiopalkkaista orjatyötä alle aasialaisten tuntipalkkojen – koska muutakaan ei ole tarjolla.

    Ideologiaan kasvatetuilta on jäänyt ymmärtämättä, että työn korvauksena maksetulla palkalla on ihmisten tultava toimeen: maksettava asumiseen liittyvät kustannukset, elintarvikkeet, terveydenhoito, kaikki mitä lapset tarvitsevat. Hintojen noustessa työstä saatavan palkan pitää olla yhä suurempi, jotta edes välttämättömyyshyödykkeiden hankkiminen on mahdollista.

    Työehtosopimuksien purkaminen tarkoittaisi joko kasvavaa etuuksien maksua ja kasvaviea veroja, tai Suomen slummiutumista ja kurjistumista, katulapsia, kulkutauteja jne.

    Hyvinvointi tarkoittaa sitä, että työstä saa palkan, joka on hintatasoon nähden kohtuullinen. Tuloeroja kasvattamiseen tähdättäessä ylempiä palkkoja on nostettu. Niitä toki voi leikata mielinmäärin, ilman, että siitä aiheutuu vahinkoa kenellekään.

  3. Risto sanoo:

    Taas yksi fantasiamaailmassa elävä kokoomuslainen, joka aivan pokkana valehtelee siitä mitä tilastot sanovat.

    Jos ihan oikeasti katsotaan mitä tilastokeskus sanoo, niin veroaste 2000 oli 47,2, tämän vuoden ennuste on 43,4. Pudotusta noin 8%. Alimmillaan se kävi 42,1 prosentissa.

    Julkisten menojen osuus BKT:sta on sahannut sinne ja tänne. Korkeimmillaan 90-luvun puolivälissä se oli lähes 65%, 2000-luvun taitteessa se kävi alle 50% prosentin, nyt se on karkeasti 55% tienoilla. Suunta ei ole nouseva vaan lähinnä suhdanteiden mukaan liikkuva.

    Olennaista on kuitenkin muistaa, että eihän tuo ole syrjäytymisen kannalta mitenkään mielenkiintoinen mittari, samoin kuin ei ole julkisten menojen absoluuttinenkaan määrä, ellemme oleta että kaikki verorahat menevät syrjäytymisen ehkäisemiseen.

    Sen sijaan aivan objektiivisesti voidaan havaita että nuorten ongelmia ennaltaehkäisevään työhön suunnattuja varoja on jatkuvasti leikattu, samaan aikaan kun köyhien määrä Suomessa on kaksinkertaistunut vuodesta 1995.

    Toisin sanottuna, on täyttä paskaa ja oikeistohörhöjen hapatusta väittää ettäkö resurssit olisivat lisääntyneet.

    Jos kaksinkertaista määrää ihmisiä on tarkoitus auttaa edes karkeasti samalla summalla rahaa, on selvää että yhtä ei voi toimia.

    Lisäksi on huomioitava verokannan muutos. Aiemmasta progressiivisesta tuloveromallista on vauhdilla kohti kulutusverojen kautta toteutettua tasaverotusta. Veroja siis kerätään pienituloisilta ja köyhiltä huomattavasti entistä enemmän.

    Siis esimerkiksi jos valtio ennen otti köyhältä summan X ja antoi takaisin summan Y jaettavaksi n:lle köyhälle, nyt se ottaa 2X, antaa takaisin saman summan Y mutta nyt jaettavaksi 2n köyhälle.

    Lopputulos on aika eri.

    Mutta se on jo kauan sitten huomattu ettei kokoomuslaisilta voi odottaa talouden perusasioiden ymmärtämistä.

  4. Pirjo Jokinen sanoo:

    Syrjäytymisongelmaa ei pidä lähestyä ylhäältä eikä ulkopuolelta..

    Kuka tahansa, siis periaatteessa kuka tahansa voi syrjäytyä.

    Monikin kuvittelee oman taloutensa olevan turvattu jos on kouluttautunut, saanut hyvätuloisen työpaikan, on sijoituksia ja ehkä perintöjäkin luvassa kaiken muun hyvän lisäksi.

    Kaiken maallisen omaisuutensa samoin kuin terveytensä, niin fyysisen terveytensä kuin myös mielenterveytensä voi menettää hujauksessa. Se voi olla yksi silmänräpäys ja kaikki on mennyt.

    Ensin voi käydä vaikka niin että joutuu liikenneonnettomuutee, jossa loukkaantuu ja saa aivovaurion. Sen seurauksesta omat bisnekset kellahtaa pyllylleen ja tulot muuttuukin menoiksi.

    Monen tämänpäivän köyhän taustalla on oman suvun tai perheen ajautuminen suuriin ongelmiin 90-luvun laman aikoina eikä kaikki ole siitä selvinneet ja päässeet jaloilleen.

    “Ylpeys käy lankeemuksen edellä” on vanha viisaus ja hyvä sellainen. Kun kulkee nokka liian koppavasti pystyssä kuvitellen olevansa ihmisenä voittamaton, jotenkin muita erinomaisempi, voi kompastua omahyväisyyteensä.

    Asiakkaiden taskussahan ne rahat on ja kun julkisuudessa laukoo mielipiteitään, voi menettää asiakaskuntansa..

    Kuka tahansa..

    Siks kannattaisikin aloittaa jokainen lauseensa: “Me ihmiset..”

Ota kantaa