Hallitus ei voi investoida kenenkään tulevaisuuteen

Blogi

Tavallinen suomalainen menee Säästöpankkiin ja hakee lainaa. Ensimmäisenä pohditaan hakijan takaisinmaksukykyä. Jos sitä on, lainaa tulee. Ajan mittaan laina maksetaan korkoineen takaisin ja asia on on loppuun käsitelty. Tämä on malliesimerkki arkipäivän investointitoiminnasta.

Mutta kun konkurssikypsä korealainen telakka alkaa hakemaan rahoitusta hankkeelleen Suomessa, ollaan ensimmäisenä kolkuttelemassa valtioneuvoston ovia. Jos ja kun lainahakemukseen lyödään hylätty leima, alkaa OY Suomen oppositiossa kitinä, kun ollaan menetetty vuosisadan tarjous, jolla oltaisiin voitu työllistää suomalaisia. Jokatapauksessa lopulta reilu 50 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa “investoidaan” takaovien kautta.

Milloin eduskunnan tehtäväksi on määrätty Suomen tappiollisimpana pikavippifirmana oleminen? Varsinkin sellaiset ihmiset pitävät julkista valtaa investoijana, jotka vähiten investoinneista tietävät tai eivät ole mielessään määritelleet yksityisen ja julkisen sektorin suotavia rooleja.

Jos jonkinlainen valtion pitkäaikainen panostus on kutsuttavissa investoinniksi, lähimpänä olisi mm. infrastruktuurin uusiminen, vaikka kävelykadun kunnostus Helsingin keskustassa. Sellainen on pienimuotoisia ns. operatiivista investoimista, joka tähtää lähinnä olemassaolevan perusrakenteen säilyttämiseen uusimalla. Valtio tekee tällaista tasaisemmin jakautuvaa panostusta miltei jatkuvasti. Infrastruktuurin tehtävänä ei ole ensisijaisesti työllistää ihmisiä, vaan tukea yhtäläisesti kaikkia kansalaisia sektorilla, jolle ei ole jätetty yksityistä vastinetta.

Rajattua ryhmää hyödyttävän, vaikeuksissa olevan firman sponsoroiminen pääomittamalla tai “innovaatiotuella” on kaukana edellä mainitusta investointityypistä. Se lukeutuu pikemminkin strategisten investointien kategoriaan. Strateginen investointi tähtää muutokseen ja erottumiseen. Uusimisen vanhat tai puuttuvat asiat korvataan kokeiluhenkisesti kokonaan uusilla. Strategiselle investoinnille tyypillistä on erityinen riski. Ennen kaikkea yksityisen sektorin kilpailullisilla markkinoilla tehdään strategisia investointeja mm. panostamalla uuden matkapuhelintyypin valmistukseen ja muuttamalla koko firman liiketoimintamallia.

Edellä mainittuun riskitoimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Kukaan ei esimerkiksi pakota sinua sijoittamaan Nokian osakkeisiin tai vippaamaan kymmentä euroa Nokian tukemiseen ja insinöörien työllistämiseen. On olennaista kysyä, onko valtion tehtävänä arvioida eri vaihtoehtoja ja tehdä niitä veronmaksajien puolesta, eli sitoa veronmaksajat väkisin kantamaan vastuu päättäjien ottamista riskeistä.

Voidaanko valtion kohdalla edes puhua investoinnista? Kun verotuksella kerätyillä varoilla aletaan investoimaan, ei toiminta ole ensinnäkään markkinaehtoista. Investoinnin tarkoituksena on edistää firman mitattavissa olevaa tulosta pitkällä aikavälillä. Investoinnissa tärkeintä on kannattavuus, joka on sijoittajakohtainen arvo. Vain markkinoilla voittojen ja tappioiden sekä vaihtoehtoiskustannusten järjestelmässä voidaan arvioida kannattavuutta. Eri sijoittajilla on eri tuottovaatimukset; vaihtoehtoiskustannukset rahalle, riskipreemiot jne. Lisäksi valtio ei saa yritysten lailla mitattavaa kassavirtaa, joita se voisi yrittää jäljittää investoinneille.

Yltäkylläisyydessä elävä rikas henkilö ei arvosta välittömästi käytettävissä olevaa rahaansa yhtä paljon kuin laskujen kanssa painiva yksinhuoltajaäiti. Koska investoinnin kannattavuus riippuu tuottovaatimuksesta, eri ihmisten rahoja väkisin sijoittavalta valtiolta puuttuu vapaaehtoisuuteen perustuvien markkinoiden informaatio korkotasosta. Vaikka projekti olisi markkinoiden korkotasolla kannattava, se ei välttämättä ole sitä sen veronmaksajan asteikolla, jonka rahoilla julkisia hankkeita toteutetaan. Tässä valossa on siis kyseenalaista sanoa, onko valtion “kannattava investointi” sen enempää kannattava, tai ylipäätään edes investointi.

Kun ihmiseltä otetaan rahaa pois ja sidotaan valtion hankkeisiin, se otetaan pois hänen resursseistaan tyydyttää omia tarpeitaan ja mieltymyksiään sen hetkisessä elämäntilanteessa. Tämä tarpeiden tyydyttäminen luo käytännössä sitä kysyntää, joka on arvokasta muutenkin kuin vain numerona kansantalouden tilinpidossa.

Nykyisellään hallitus väittää “investoivansa” milloin milläkin motiiveilla. Suurin motiivi on kuitenkin se, että hatarat menonlisäysideat omien intressiryhmien hyväksi saadaan näyttämään yhtä vakuuttavilta kuin ammatikseen investointilaskelmia tekevien ekonomien arviot. Suuret hankkeet nimetään milloin milläkin nimikkeellä. Jäämme odottamaan, kuinka paljon hallitus kuvittelee nuorisotakuun kanssa “investoivansa” nuorten tulevaisuuteen. Diskonttotekijöitä ja nettonykyarvolaskelmia ei ole edes mahdollista saada markkinoita kumoamalla. Totuus kun on on, ettei hallitus voi tehdä investointeja kenenkään tulevaisuutta ajatellen. Ei edes omaansa.

 

Janne Pihlaja
Kirjoittaja on Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen

2 kommenttia artikkeliin “Hallitus ei voi investoida kenenkään tulevaisuuteen
  1. Juha Ikonen sanoo:

    Nii uskoisin et normaali ihminen kyl ton ymmärtää JOS niille joku viitsii vaivautua kertomaan ton kuten kuvailit. Ongelma suomessa on ainakin mun mielestä se et automaatio ei riitä edes unissaan tuottamaan tarpeeksi rahaa. Täällä jo ajatus-kustannukset hallin rakentamiseksi samanlaiset kuin kilpailijoilla. Miksi täällä tarvii viljellä tammikuussa tomaatti ja kurkkua? sit toisille vaaditaan nelikerros laseja? Halliin riittää täälläkin 100mm villaa täysin hyvin, joku vois lentää vaik Beginkin, Meksiko cityn tai Bangokin yli niin tietäis hehkulampun voiman? Järjettömät säädökset tekee koko Suomen kyvyttömäksi.

    1. Janne Pihlaja sanoo:

      En nyt ihan ymmärrä, mitä ajoit takaa kommentillasi ja esimerkeilläsi, mutta jaan kyllä näkemyksesi sääntelyn vaikutuksesta Suomen kyvyttömyyteen.

      Selvennä miellellään, mitä tarkoitit kertoa, kuulisin mielelläni.:)

Ota kantaa