Työmarkkinajärjestöt, yrittäkää edes!

Blogi

Suomalainen sopimuskulttuuri on jälleen kerran osoittanut kömpelyytensä. Irtisanomismäärien huutaessa hoosiannaa, tulisi korporatiiviselta järjestelmältämme vaatia valtansa mukaista vastuuta. Mutta kuinka onkaan käynyt? EK:n mielestä suomalaisyrityksien kilpailukyky on heikentynyt liikaa, ja SAK ei yksinkertaisesti suostu nollakorotuslinjaan. Neuvottelut käydään suljettujen ovien ja julkisen mediapelin takana. Lopulta päädytään ratkaisuun, joka ei muuta juuri mitään. Onko nykytilanne todella niin hyvä?

Tragikoominen kolmen päivän koulutuskiista on tästä mitä mainioin esimerkki. Syksystä 2011 asti osapuolet ovat vatvoneet tätä loppupeleissä mitätöntä asiaa. On lakkoiltu, pelattu mediapeliä, ja sovintoesityksille on annettu vastaesityksiä. Vasta lopulta päädytään epämääräiseen lopputulemaan – vuosia myöhässä. Koulutusjupakan turhuutta kuvastaa jopa se, että harva tietää edes on kiinnostunut tietämään neuvottelun lopputulosta. Onneksi Teemu Luukkanen paljastaa keskinkertaisen ja epämääräisen ratkaisun HS-analyysissään: työpaikoilla annettava koulutus lisääntyy, mutta kolmea koulutuspäivää on tämän pohjalta turha vaatia.

Tavallisena kansalaisena voisi kuvitella, että työmarkkinaosapuolien asiantuntija-arsenaaleilla olisi mahdollista löytää yhteinen visio siitä, kuinka työllisyystilannetta ja yrityksien kilpailukykyä kehitettään. Työmarkkinaosapuolten on kannettava vastuunsa suomalaisesta työstä. Pelkkä työntekijöiden etujen ajaminen tai polkeminen ei yksinkertaisesti riitä.

Tarviaan jaettu visio siitä, mitä suomalaisyritysten kilpailukykyä kasvattavia toimia painotetaan määrietoisesti, ja millä toimilla varmistutaan työntekijöiden riittävistä oikeuksista. Tasapaino on etsittävä erityisesti kahden tekijän välille:

1) Työmarkkinoiden joustavuus ja sääntelyn purku

2) Palkkakorotuksien nollalinja ja negativinen palkkaliukuma

Kummatkin tekijät ovat erittäin oleellisia työllisyystilanteen ja yrityksien kannattavuuden näkökulmasta. Muun muassa Saksassa on näiden toimien ansiosta työllisyystilanne pysynyt hyvänä sekä yritykset ovat kilpailukykyisiä. Suomen riitelyjärjestelmän en usko saavuttavan noin suuria muutoksia, mutta yhteisen vision rakentaminen tulee aloittaa nyt. Mielestäni visio löytyisi Tanskan mallista.

Kannustaisin työmarkkinaosapuolia pyrkimään voimakkaasti työmarkkinoiden joustavuuteen. Lisäksi sosiaaliturvapolitiikka tulisi yhteensovittaa uuteen tilanteeseen. Tällöin Suomessa työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen olisi helpompaa, mutta työttömyysturva kantaisi poikkeuksellisen suurta huolta työttöminä olevista.

Tanskan malli olisi palvelus erityisesti suomalaiselle pienyrittäjyydelle. Nykyisen talouskriisin jälkeen palkkauksesta tulevat lisäkulut ja korkea irtisanomissuoja estävät erityisesti pienyrityksiä investoimasta rohkeasti. Kunnollisen palkan maksua kovempi este yrityksien kasvulle on tullut investointipelosta. Kymmenen euron lisäkulut eivät useimman pienyrityksen taloutta kaada, mutta useille kuukausille kertyvät erilaiset työntekijäsuojat sekä velvoitteet ovat mahdoton lisä arvaamattomassa maailmantalouden tilassa.

Kommentti artikkeliin “Työmarkkinajärjestöt, yrittäkää edes!
  1. T.Tiikerintalja sanoo:

    Kertoisitko vielä, miten ”sosiaaliturvapolitiikkalle” olisi mahdollista toteuttaa ”työttömyysturvaa, joka kantaisi poikkeuksellisen suurta huolta työttöminä olevista”?

    Yrityksethän eivät halua maksaa nykyisiä veroja, mutta eivät myöskään palkkoja. Miten jäljelle jääneiden palkansaajien alennetuista palkoista riittäisi laajemman ja kattavan työttömyysturvan ylläpitämiseen? Verotulot vähenisivät, mutta niillä pitäisi korvata alennettua palkkaa saaville se osuu, minkä yritys lisää voittoihinsa?

    Silloinhan alennettua palkkaa saava maksaisi veroissaan yrityksen voittoja. Ehkä kannattaisi miettiä kokonaisuutta hieman realistisemmalta pohjalta. Ihan reilu lähtökohta on se, että kun pestaa työntekijöitä ansaitsemaan rahaa yritykselleen, on valmis myös maksamaan palkan.

Ota kantaa