Miten saada aikaan palatsivallankumous?

Blogi

23.7 Ylen Aamu-TV:ssä vierailleet professori Pekka Sutela ja toimittaja Jarmo Mäkelä kritisoivat EU:n heikkoutta Venäjää kohtaan sekä toivoivat “todella tehokkaampia toimenpiteitä”, joilla pakottaa Venäjää. Ennen kaikkea he väittivät nykyisten taloudellisten pakotteiden olevan täysin tehottomia.

En kiistä, etteivätkö Mäkelä tai Sutela osaisi asiaansa tai jopa tuntisi Venäjää laajemmin kuin allekirjoittanut. Kuitenkin joihinkin näkemyksiin on pakko ottaa kantaa.

Ensinnäkin, Mäkelä mainitsee olemassa olevan vain kolmea erilaista toimintatapaa kansainvälisessä järjestelmässä: 1) business as usual 2) sanktiot ja 3) sota. Yksinkertaistettuna asia on juuri näin. Kuitenkin se, että EU:lla ei ole käytössään sodan mahdollisuutta tekee Sutelan mukaan EU:sta “poliittisesti impotentin”. Tosiasia kuitenkin on, että kukaan ei sotaa halua (tai näin ainakin luulin). Sodan lietsominen Euroopassa kertoo välinpitämättömyydestä Euroopan historiaa ja EU:n perustamisajatusta kohtaan. Sodan ei missään tapauksessa tule olla eurooppalainen pakotekeino Venäjää kohtaan.

Toisekseen, puhujista varsinkin Sutela antoi ymmärtää, että Venäjällä olevilla ja pakotteista kärsivillä ns. oligarkeilla ei olisi mitään muuta mahdollisuutta kuin totella Putinin hallituksen politiikkaa. Mäkelän mukaan pakotteet eivät kosketa Putinin poliittista lähipiiriä, joten niillä ei ole vaikutusta itse Venäjän politiikkaan. Päättäjillä ei toisin sanoen ole mitään menetettävää. Esimerkkinä tästä hänen mukaansa voidaan nähdä Venäjän duuman jäsenten osoittama pilkka annettuja pakotteita kohtaan.

On totta, että Venäjän oligarkit eivät ole yhtenäinen joukkio. On myös totta, että heillä ei ole suoraa valtaa Venäjän ulkopolitiikkaan. Kuitenkin pitää muistaa miten Putin on päässyt alunperin omaan autoritääriseen asemaansa. Muun muassa , Venäjäasiantuntija ja Kentin yliopiston professori Richard Sakwa teoksessaan Putin: Russia’s Choice (2008) kirjoittaa, että jo 2000-luvun alussa joutui Putin vääntämään ankarasti köyttä maan poliittisen ja taloudellisen johdon kanssa omasta asemastaan. Lopputulemana Putin sai kuin saikin oligarkkien tuen. Ehtona tälle toki oli, että oligarkit saavat pitää poliittisen valtansa jatkossakin Venäjällä.

Mäkelä tahtoo nähdä Venäjän poliittisen rakenteen kuin kärjellään seisovana pyramidina, jonka terävä kärki edustaa Putinia; kaikki riippuu Putinista ja muu maa vikisee.

On kuitenkin tiedossa, että Putin joutuu kuluttamaan suuren osan ajastaan oligarkkien välillä syntyviin kiistoihin ja tasapainottelemaan heidän välillään. On mahdollisesti vain ajan kysymys milloin oligarkit löytävätkin Putinista riidan kohteen.

Putin ei viime vuosina ole ainakaan hankkinut ystäviä oligarkkien joukosta. Tästä hyvänä esimerkkinä kuuluisa Yukos -tapaus, missä Mihail Hodorkovski yhtenä muista Yukosin johdon henkilöistä joutui tuomiolle. Voidaan väittää tapauksessa olleen öljyn lisäksi mukana jonkin verran myös sisäpolitiikkaa.

Siitä puhe mistä puute, kuten dosentti Johan Bäckmankin blogitekstissään provosoi: “nyt [länsimailla] tavoitteena on Putinin suistaminen vallasta, kaaoksen lietsominen Venäjälle, hyökkäys Krimille ja Mihail Hodorkovskinnostaminen Venäjän presidentiksi. “

Jos Bäckmanin mainitsema Venäjän pahin pelko liittyy Putinia vastustavan oligarkin epätodennäköiseen valtaannousuun, niin ehkä tässäkin on sen verran totuutta, että Oligarkit eivät yksiselitteisesti Putinin hihnassa olekaan. Tosiasiassa Venäjän pyramidi ei todennäköisesti seiso terävällä kärjellään. Ennemmin ehkä kyljellään.

Kaikesta huolimatta Putin on lopulta kääntänyt pakotepolitiikan niin, että se sittenkin vaikuttaa ja heikentää muun muassa Venäjän ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita.  Pakotepolitiikasta on muodostunut odotetun hidas väsytystaistelu, jonka EU on päättänyt voittaa. Kyseessä on muutakin kuin paheksuntaa.

Herrat Mäkelä ja Sutela eivät kuitenkaan tunnu jättävän Suomelle tai EU:lle mitään muuta mahdollisuutta kuin seuraavaksi pian siirtyä kauppasaartoon tai muunlaiseen tuonninestoon Venäjältä. On kuitenkin selvää, että tällaisessa toimessa ei ole muita kuin häviäjiä. Kaiken lisäksi suurimmat häviäjät ovat tavallisia kansalaisia (sivullisia uhreja on myös taloussodassa). Tällainen kauppapolitiikka saattaa hyvinkin olla omiaan aiheuttamaan Sutelan mainitseman “palatsivallankumouksen” Venäjällä, mutta saattaisi se tehdä saman myös Euroopassa.

(Venäjän seuraavat presidentinvaalit ovat 2018)

Julkaistu myös osoitteessa: http://tuomasstockel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172521-miten-saada-aikaan-palatsivallankumous

Ota kantaa