Pääkaupunkiseudun kilpailu kirittää
Sakari Rokkanen esitti (HS 6.8.) pääkaupunkiseudun kuntaliitosta neljän kaupungin välisen ”hallinnollisen ristivedon” purkamiseksi. Erityisiksi ongelmiksi Rokkanen nosti kaupunkien välisen kilpailun sekä maankäytön ja liikenteen ratkaisut.
On vaikea olla enempää eri mieltä kuntien välisen kilpailun vaikutuksista pääkaupunkiseudun kehitykselle. Pääkaupunkiseudun kuntien välinen kilpailu on yksi keskeisimmistä kuntien omaa tekemistä kirittävistä tekijöistä. Tällä hetkellä kaupungit voivat kilpailla keskenään niin koulutuksen laadulla, palvelujen saatavuudella kuin asuinympäristöjen viihtyisyydelläkin. Erityisesti verotuksessa kuntien välinen kilpailu tuntuu usein olevan ainoa tekijä, joka painaa jarrua jatkuvalle kunnallisverotuksen kiristämiselle. Suur-Helsinki tuskin tulisi keventämään kuntalaisten verotusta tai saavuttamaan uusia skaalaetuja palveluntuotannossa. Julkisten palvelujen järjestämisen kannalta pääkaupunkiseudun kunnissa on jo riittävä väestöpohja.
Maankäytön ratkaisussa oikea syy ongelmille löytyy kuntapoliitikoista itsestään, ei kuntaliitoksen puutteesta. Rakentamisen ja kaavoituksen valtakunnallisen normituksen päälle koottu ylimääräinen kuntatason normitus vaivaa jokaista pääkaupunkiseudun kunnista. Investointeja olisi jonoksi asti, jos vain kaavaprosessit kulkisivat nopeammin valituskierteisiin ja virkakoneistoon juuttumatta. Toinen keskeinen syy maankäytön ongelmille on poliitikkojen kunnianhimottomuus. Esimerkiksi Jätkäsaareen, kilometrin päähän keskustasta, olisi kannattanut rakentaa huomattavasti suuremmalla asukastiheydellä, mutta Helsingin kaupunginvaltuusto torppasi tämän merellisen siluetin säilyttämisen vuoksi. Kuntaliitos ei poistaisi keskeisimpiä maankäytön ongelmia, jotka liittyvät kireään sääntelyyn ja kunnianhimottomuuteen.
Liikenteen ratkaisuissa pääkaupunkiseudun kuntien välistä yhteistyötä koordinoi HSL. Kuntayhtymä on ollut erinomainen tapa järjestää alueen julkisen liikenteen palvelut. Oikea liikennepoliittinen ongelma löytyy valtakunnallisen liikennepolitiikan vanhakantaisesta periaatteesta, jossa kaupunkien investoinneissa vaaditaan huomattavaa omarahoitusosuutta, mutta erilaiset tiet ja siltarummut kaupunkien ulkopuolella toteutaan 100 prosentin rahoitusosuudella.
Perustettavat maakunnat vievät viimeisetkin syyt pääkaupunkiseudun kuntaliitokselta tai muilta ylimääräisiltä hallintohimmeleiltä. Demokraattisesti valittu maakuntavaltuusto on oikea foorumi tarkastelemaan maankäytön ja liikenteen kehittämistä koko pääkaupunkiseudun näkökulmasta.
