Samuel Tammekann

Maailma pelastetaan energialla – ja atomissa on ratkaisun ydin

Blogi

Ihminen on kekseliäs laji. Sodat, kriisit, luonnonkatastrofit ja lukemattomat muut vaarat ovat uhanneet meitä aina siitä hetkestä lähtien, kun nykyihmisen ensimmäinen jalanjälki painautui kivettyvään savimaahan joitain satoja tuhansia vuosia sitten. Siitä huolimatta jo se tosiasia, että luet tätä tekstiä juuri nyt, on todiste siitä, että olemme selvinneet niistä jokaisesta. Tämä vuosisata on selviytymisemme kannalta merkittävin koskaan, ja ratkaisu maailman pelastamiseen saattaakin löytyä tutulta mutta yllättävältä suunnalta – valjastamalla atomiytimen mittaamattoman voiman.

Uskon historian todistamaan kykyymme selviytyä pahimmistakin pinteistä. Useimpien vaarojen alkuperänä on kehittynyt tieteemme ja teknologiamme, mutta juuri sieltä löytyvät myös ratkaisujen avaimet. Esimerkiksi vettä planeetallamme on tarjolla valtamerittäin – vain suola on poistettava. Kerrosviljelyssä voi puolestaan olla ratkaisu riittämättömään maanviljelytilaan. Kehittyvä lääketiede on vuosi toisensa jälkeen kykenevämpi pidentämään tervettä elinaikaamme. Liikenteestä syntyvät pakokaasut voivat poistua sähköautojen tieltä. Automatisaatio puolestaan on parantanut ja tulee edelleen parantamaan huomattavasti ihmiskunnan elämänlaatua, kun yhä suurempi osa raskaista ja yksitoikkoisista työtehtävistä siirtyy koneiden vastuulle.

Näissä ratkaisuissa on kuitenkin yksi suuri haaste, ja se ei itse asiassa ole raha. Tämä ongelma on tuota vaihdannan ja luoton välinettä paljon perustavanlaatuisempi, eli se, mitä talouskeskusteluissa mitattava “työ” ja “tuotanto” ovat – energia. Jokainen näistä vaatii runsaasti sähköä.

Pitkän aikaa ympäristöajattelussa ja vihreässä aatteessa energian säästäminen on ollut lähes itseisarvon asemassa. En missään nimessä pidä tuota säästämistä turhana, varsinkaan kun tavoitteena on turhien kulujen karsiminen ja energiankäytön tehostaminen. Kun pyrkimyksenä lisäksi on energiantuotannosta syntyvien ilmansaasteiden vähentäminen, tavoite on täysin ymmärrettävä.

Track recordimme ei kuitenkaan ole kehuttava. Maailman keskilämpötila- ja päästöennätysten vuosi toisensa jälkeen rikkoutuessa monia varmasti ihmetyttää, miksi edistystä ei vain tunnu tapahtuvan. Kaiken järjen mukaan nyt pitäisi elää historian suurinta puhtaan energian kulta-aikaa, kun ympäristöajattelu on levinnyt nuorisoliikkeestä niin vaikuttavaksi tekijäksi, että ekologisuudesta on tullut uusi paradigma – tavoite, jota yksikään järkevä poliittinen ryhmittymä ei voi jättää huomiotta.

Syynä sille ei kuitenkaan ole ainoastaan puolitiehen jääneet päästövähennystavoitteet, raskaan teollisuuden intressit ja uppiniskaiset ilmastonmuutosta uskon asiana pitävät poliitikot.

Väitän, että yksi perimmäinen syy löytyy ympäristöliikkeestä itsessään. Kun Euroopan unionikin korostaa energiansäästöä ilmastonmuutoksen pysäyttävänä ykköskeinona uhkaamme unohtaa muut ratkaisut. Radikaalimmissa piireissä vannotaan jopa degrowthin – tuon yhteiskunnan kokonaisvaltaisen leppoistamisen – nimeen kaiken pelastavana aatteena, jossa energiankulutus ja talouskasvu nostetaan itsessään tulilinjalle. Kuitenkin unohtuu, on että niihin pohjautuu koko nykyaikainen hyvinvointi ja elämäntapa.

“Paluu luontoon” ei pelasta maailman 7,5 miljardia ihmistä kärsimyksistään. Ympäristö tietenkin saattaisi säästyä, mutta kerropa leikkauspotilaalle tai syöpäsairaan perheenäidin omaisille, että kehittyneestä sairaalateknologiasta tulisi luopua. Tai nälkäisille keskiafrikkalaisille, että maailman ruoantuotantoa tulisi vähentää. Olemme syntyneet maailmaan, josta ei ole paluuta aikaan ilman teknologiaa. Ja jos haluamme samalla nostaa miljardit ihmiset pois köyhyydestä, meidän ei pidä vähentää energiantuotantoamme, vaan päinvastoin; tarvitsemme valtavasti lisää energiaa.

Mutta miten kasvava energiankulutus sopii yhteen ilmastomme pelastamisen kanssa? Keskustelussa pinnalla ovat lähes aina uusiutuvat energiamuodot, kuten vesi, tuuli, aurinko ja metsälobbyn bioenergiaksi uudelleennimeämä puun ja turpeen polttaminen muutamaa sataa miljoonaa vuotta ennen kuin ne muuttuvat kivihiileksi. Vaikka useat tunnustavat uskovansa, että noiden kolmen ensimmäisen varaan voisi todellakin rakentaa kokonaisen kansakunnan energiaverkon, niissä on silti joitain merkittäviä ongelmia.

Ensinnäkin tuuli- ja aurinkovoima tuottavat energiaa keskimäärin vain viidesosan päivästä. Suomessa aurinko ei suuren osaa vuotta riitä energisoimaan edes ihmisiä. Vaikka akkuteknologiaa korostetaan ratkaisuna tähän ongelmaan, parhaidenkin akkujen hyötysuhde heittää suuren osan energiasta hukkaan.

Uusiutuviin energianlähteisiin perustuvat voimalaitokset ovat usein myös hyvin kustannustehottomia. Eivätkä uusiutuvatkaan energialähteet oikeasti ole rajoittamattomia, sillä esimerkiksi koko maapallon kaikki hyödynnettävissä oleva tuuli kattaisi vain nipin napin tämänhetkisen energiankulutuksen. Sama määrä aurinkosähköä vaatisi puolestaan Suomen kokoisen aurinkovoimalan Saharaan, ja sellaisen rakentamiseen tarvittaisi varmasti suunnattomasti luonnonvaroja, voimaa – ja poliittista yhtenäisyyttä.

Vakavin ongelma ilmastonmuutoksen pikaisen torjumisen osalta on kuitenkin se, että puhtaan uusiutuvan energian osuus maailman kokonaiskulutuksesta on edelleen aivan liian pieni. Eikä muutosta ole näköpiirissä, sillä energian kokonaistrendit ovat jotain aivan muuta kuin luulisi. Vaikka tuuli- ja aurinkovoima ovat kasvattaneet osuuttaan huomattavasti viime vuosikymmenen aikana, BP:n vuoden 2016 tilastojen mukaan uusiutuvien, pois lukien biomassa, kokonaisosuus on pysynyt suunnilleen samana, hieman 10 % alapuolella, viimeiset 50 vuotta.

Samassa ajassa fossiilisten polttoaineiden osuus on laskenut, mutta sekin tahti jättää toivomisen varaa. Vuonna 1966 niiden osuus oli hurjat 94 %, vuonna 1996 87 %. Mutta vuoteen 2016 mennessä laskua oli tullut paljon vähemmän: luku oli enää 85 %, mutta biomassan ja jätteen poltto olivat kattaneet enemmänkin kuin tuon puuttuvat 2 %.

Mikä selittää fossiilisten osuuden lupaavan laskun lopahtamisen? Kaksi paikannimeä, Tšernobyl ja Fukushima.

Meiltä usein pääsee unohtumaan se, ettei ilmastomme kannalta oleellista ole energianlähteen uusiutuvuus vaan sen hiilineutraalius. Ydinenergia on täysin hiilineutraalia. Tämän vuoksi historian kaksi huomattavinta ydinonnettomuutta ovat aiheuttaneet ehkä vakavampia seurauksia maapallolle kuin kukaan yleensä osaa kuvitella. Syyt eivät löydy ydinjätteestä tai säteilystä, vaan pelosta, jota tapahtumat ovat ihmisten mieliin kylväneet.

1950-luvulla atomienergia kantoi mukanaan lupausta tulevaisuuden utopiasta, mittaamattomista mahdollisuuksista joita tuon yhden fysiikan perusvoiman valjastaminen ihmiskunnalle toisi tullessaan. Ydinenergia olisi puhdas ja mittaamattoman tehokas energiamuoto, juuri se, joka veisi meidät joskus uuden vuosituhannen koittaessa tähtiin pienten kotireaktorien pyörittäessä kaikkea autoista pölynimureihin.

1980-luvulta lähtien ydinvoima on luonut lähinnä mielikuvia ydinräjähdyksistä, saastuneesta luonnosta, radioaktiivisista metsämarjoista, säteilysairauksista ja valtavasta määrästä “vihreänä hehkuvaa” ydinjätettä, joka ei katoa sitten millään. Tulevaisuuden puhtaasta energiamuodosta oli tullut vaarallinen menneisyyden haamu, jolta maailma tulisi pelastaa.

Juuri tuosta Tšernobylin vuosikymmenestä lähtien ydinenergian osuus kokonaistuotannosta on pysynyt samana ja Fukushiman ydinonnettomuuden 2011 jälkeen osuus on vain pienentynyt. Japani sulki tuolloin välittömästi kaikki reaktorinsa ja Saksan johto äkkiä äänestäjäkuntaa miellyttäen päätti sammuttaa kaikki ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä ja painostaa edelleen muita tekemään samoin.

Ratkaisemattomaksi ongelmaksi on kuitenkin jäänyt se, millä nämä korvattaisiin. Hinta, helppous ja nopeus voittivat nopeasti idealismin, ja esimerkiksi maakaasun polton osuus energiantuotannosta on viime aikoina vain kasvanut. Hiilineutraalin energiantuotannon määrä on tästä johtuen viime vuosikymmenenä alkanut laskea, ja jos Saksa kumppaneineen onnistuu suunnitelmissaan, tämä tahti nelinkertaistuu. Olemme vakavassa puhtaan energian kriisissä.

En vähättele ydinenergian riskejä. On useita ongelmia, joita ei voi jättää huomiotta, kuten radioaktiivisen ydinjätteen varastointi, kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ja ydinonnettomuusriski, ja kaikessa on mentävä turvallisuus edellä. Nämä haasteet tulisi silti ratkaista kehittämällä ydinvoimaa edelleen, ei luopumalla siitä. Niin kauan kuin ydinvoiman kysyntä heikkenee, harvalla taholla, paitsi ehkä ilmansaastekatastrofiinsa heränneellä Kiinalla, on kuitenkaan suuria intressejä tai rahoitusta kehittää varmempia reaktoreja, omaa ydinjätettään uudelleenkäyttäviä voimaloita tai tutkia yleisemmän ja energiantuotannossa turvallisemman alkuaineen, toriumin käyttöä ydinreaktiossa.

Silti totuus on se, että kaikista energiamuodoista atomienergia kuuluu ylivoimaisesti puhtaimpiin ja turvallisimpiin. Ei ole vaaratonta energiamuotoa, mutta varsinkin kun otetaan huomioon valtava energiamäärä, joka fissioreaktiossa vapautuu, päädytään lopputulokseen, että tuotettua sähkömäärää kohden ydinenergia on aiheuttanut kaikista vähiten kuolonuhreja.

Nuclear Economics Consulting Groupin teettämän tutkimuksen mukaan jokainen terawattitunti (maailman kokonaiskulutus on noin 20 000 TWh) tuotettua hiilivoimaa maksaa maailmalla epäsuorasti keskimäärin jopa 60 ihmisen hengen, eikä vähiten sen aiheuttaman ilmansaasteen vuoksi. Öljyssä luku on 36, vihreämmän kuuloisessa bioenergiassa 12. Terawattitunnista ydinsähköä voidaan katsoa aiheutuneen vain noin 0,04 kuolemaa.

Tutkimus kertoo, että perinteinen vihreä sähkökin on vaarallisempaa, sillä vesivoiman ja tuulivoiman vastaavat uhriluvut (syynä mm. voimalaitosonnettomuudet ja patojen murtumiset) ovat 0,1 ja 0,15, ja aurinkoenergiakin on ydinenergiaa hurjat yli kymmenen kertaa vaarallisempaa.

Tämä ajatusharha ydinvoiman huomattavasta vaarallisuudesta on samantapainen kuin eri matkustusmuotojen vertailussa. Kuten lento-onnettomuudet, myös ydinonnettomuudet ovat suuronnettomuuksia, jotka saavat valtavasti huomiota ja aiheuttavat kerralla paljon tuhoa. Mutta samalla kun ydinreaktion lopputuote säilötään pieneen, varmaan ja täysin eristettyyn paikkaan, josta se ei säteile ympäristöönsä, kivihiilen, öljyn ja maakaasun palamisjätteet syydetään suoraan hengittämäämme ilmaan. WHO:n mukaan hiilen poltto aiheuttaa vuodessa yli miljoonan ihmisen kuoleman ilmansaasteista johtuviin terveysongelmiin, kuten keuhkosyöpään, mutta palstatilaa tämä ei juuri kerää. Hiili on hiljainen tappaja.

Useimmat ydinvoiman riskit voidaan vieläpä torjua niinkin yksinkertaisilla teoilla kuin huolehtimalla ydinjätteen säilömisestä vakaaseen kallioperään, rakentamalla ydinvoimaloita kauas tsunami- ja maanjäristysriskialueista ja panostamalla aina tarkkaan valvontaan sekä uusimpaan ydinteknologiaan säästämättä turvallisuudesta.

Uskaltaisin siksi väittää, että ydinvoimavastaisuus on aiheuttanut ympäristölle enemmän haittaa kuin se on pyrkinyt estämään, sillä jos kehitys olisi jatkunut 70-luvun tasolla, saattaisimme elää jo nyt maailmassa, jossa fossiilisten polttoaineiden sijasta lamppuumme tuottaisi valkeaa atomiytimen halkeaminen, ja ilmasto, keuhkot ja ympäristö kiittäisivät. Tämä on suuri sääli, sillä atomienergia voisi olla juuri se hiilineutraali energiantuotannon muoto, jota nyt fuusiovoimasta haaveillessamme tyydymme vain odottamaan. Huolestuttavaa on varsinkin se, että Ipsoksen mielipidemittauksen mukaan vuonna 2011 jopa öljy ja hiili olivat maailmalla suositumpia energianlähteitä kuin atomiydin. Vaarallisinta on pelko itse.

Ja vaikka ydinjätteen jääminen jälkipolville on haaste, johon tulee löytää ratkaisu, olisin kyllä valmis ottamaan tuon haasteen vastaan, jos vastineeksi siitä voimme samalla jättää heille myös puhtaan luonnon ja elinkelpoisen planeetan.

Kehitys etenee vallankumouksin. Maailmaamme ovat muuttaneet toistuvat energiankäytön mullistukset, kekseliäisyyteemme perustuvat tuottavuusloikat, jotka ovat toki tuoneet meille aina uusia vastuita, mutta avanneet myös toistaan suurempia mahdollisuuksia jokaisen elämänlaadun parantamiseen, kun jokin täysin uusi energiamuoto on toinen toisensa jälkeen otettu käyttöön.

Noin puoli miljoonaa vuotta sitten otimme käyttöön tulen, ja vapautimme ensi kertaa hyödynnettäväksemme sen saman kemiallisen energian, joka sitoo aineen eri rakenneosia kiinni toisiinsa. Pimeys ja kylmyys saivat väistyä.

Noin 10 000 vuotta sitten valjastimme maanviljelyllä hallintaamme ruokakasveja kasvattavan aurinkoenergian, ja maailma ilman nälkää tuli askeleen lähemmäksi.

Noin 300 vuotta sitten palamisen energia saatiin höyrykoneilla aivan uudella tavalla käyttöön, ilmastonmuutos otti ensiaskeleet, mutta toivo maailmasta ilman ruumiillista työtä heräsi.

Noin 150 vuotta sitten otimme palvelukseemme sähkömagneettisen vuorovaikutuksen, jolla pystyimme siirtämään energiaa tavoilla, jota tuskin kukaan osasi aiemmin kuvitella. Sähkön ja automaation voittokulku – toinen teollinen vallankumous – alkoi ja mullisti koko elämäntapamme.

Noin 70 vuotta sitten onnistuimme vihdoin avaamaan käyttöömme ydinvoiman, saman käsittämättömän vahvan vuorovaikutuksen joka pitää koko maailmankaikkeuden materian itsessään koossa.

Ihmiskunnalla on siitä lähtien ollut käytössään mittaamattoman suuri energianlähde. Hyödynnetään nyt atomia ja pelastetaan sillä maailma.

 

Samuel Tammekann
Kirjoittaja on Kokoomusnuorten ympäristöpoliittisen verkoston puheenjohtaja, Savo-Karjalan piirin varapuheenjohtaja ja 22-vuotias historian opiskelija, joka uskoo maailman pelastuvan tieteellä ja edistyksellä, ei taantumuksella ja perusteettomilla uskomuksilla.

Ota kantaa