Etusivu Keskustoimiston blogi Esan blogi Edarivaalit ja kokoomuslaisuus

Esan blogi

Edarivaalit ja kokoomuslaisuus

Tervehdys taas blogin lukijat!

Yliopistoissa järjestettävät edustajistovaalit ovat jälleen ovella ja monet opinahjoissaan opiskelevat ovat tämän saaneet kokea nahoissaan, kun omat opiskelijajärjestöt ja puolueet ovat kosiskelleet ehdokkaita listoilleen. Itse olen useita vuosia katsonut kummastuneena vierestä, kun jotkut julkikokoomuslaisetkin lähtevät ainejärjestöjensä listoilta ehdokkaiksi.

Kun kokoomuslainen on ehdokkaana ainejärjestön listalta, niin voidaan sanoa, että puolueen äänimäärä laskee samassa suhteessa. Ainejärjestön listoille karkaaminen tuntuu olevan ikävä kyllä suurinta meillä, koska en itse ole törmännyt vastaavanlaiseen vihreissä, keskustassa tai pienpuolueissa. Samaan aikaan ainejärjestönsä listoilla ollut saattaa parin kuukauden päästä päivitellä sitä, miksi kokoomus kannatus ei nouse yliopistoissa. Suosittelen katsomista peiliin ennen kuin suunsa avaa!

Alle vielä keräsin muutamia perinteisiä tekosyitä ainejärjestön listoilla olevilta kokoomuslaisilta, kun olen näiden oman edun tavoittajien kanssa keskustellut. Perässä omat kommentit tekosyihin.

"Kokoomus voittaa sitä kautta, että saan ajettua asioita paremmin suuremman ainejärjestön kautta!"

Joo, niin saat ajettua paremmin - omia etujasi! Yleensä tällainen henkilö on sellainen, että tavoittelee jotain hallituksen tai edarin pj:n paikkaa ja ajattelee, että ei pääse porvarilistan kautta samalle paikalle. Oma etu ajaa siis puolueen edun edelle. Nämä ovat vielä yleensä näitä kovimpia huutelijoita kokoomuksen menestyksestä yliopistoissa.

"Hyvä kaveri pyysi aineärjestön listalle"

Hyppäätkö järveenkin, jos kaverisi pyytää?

"En saa niin paljon ääniä, jos olen kokoomuksen listalla"

Kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin puolue, joten on kyllä kumma, jos ei tässä tilanteessa uskalla tämän takia olla ehdolla. Tämä tarkoittaa myös sitä, että et todennäköisesti uskalla olla ikinä missään valtiollisissa vaaleissa, jos pelkää oman värinsä liputtamista yliopiston kaverivaaleissa. Minulla ei ainakaan ole yhtään kaveria, joka ei tietäisi minkä leirin lippua sitä kannetaan.

Tsemppiä kaikille kokoomuksen listoilla oleville ympäri maan!

EA

37 arviota

3 kommenttia

Comments_Feed
  1. Onneksi opiskelen AMK:ssa, jossa ei ole minkäänlaisia listoja, vaan kukin on oma itsensä ja yleensä edustaa itsensä lisäksi oman alansa opiskelijoita. Siksi siis en ole kovin kiinnostunut koko edarivaaleista, mutta muutama kommentti nyt on kyllä sanottava: - Ei se, että kuuluu johonkin puolueeseen automaattisesti tarkoita sitä, että elää ja hengittää sille puolueelle. - Opiskelijapolitiikassa ei ainakaan meillä ammattikorkean puolella ole kyse puoluepolitiikasta, vaan koulun opiskelijoiden edusta. - Kun puhutaan opiskelijakunnan eduista, on selvää etteivät kaikki ole asioista samaa mieltä. Kuitenkin ratkaisevampaa kuin se, mihin puolueeseen kuulut on se, minkä alan opiskelijoita edustat. - Tällöin on ihan loogista edustaa ainejärjestöä tai muuta vastaavaa ryhmää, kun omista opiskeluolosuihteista kuitenkin on kyse. Kirjoituksesi ei siis pätkääkään vähennä onnellisuudentunteita omasta opiskelupaikkavalinnastani.
  2. Näitähän löytyy. Turussakin on mm. Lexin edustajana eräs kokoomuslainen. Kannattaa vaaleissa muistaa, kuka oli valmiina hylkäämään puolueensa omia etuja ajaakseen. Useimmitenhan nämä ainejärjestöpetturit ovat lääketieteen, oikeustieteen ym. jo ennestään yliopistossa liian hyvin edustettujen listoilla. Mutta se oma etu...se menee kaiken muun edelle. Solidaarisuus ja sen puute kertoo yllättävän paljon ihmisen arvoista.
  3. Arvon oik. yo., kun kerran kommentissasi vedit allekirjoittaneen hyvinkin selkeästi yksittäisenä henkilönä keskusteluun, toivon sinun ottavan rehdisti allekirjoittaneeseen yhteyttä, jos haluat keskustella asiasta enemmänkin. Arvoistani, ajatuksistani ylioppilaskuntapolitiikasta tai mistä tahansa sinua selvästikin harmittavasta asiasta. Olen huomannut, että aktiivinen taustani niin kokoomuksessa kuin sitoutumattomassa ainejärjestössä ja sen edustajistoryhmässä voi joillekuille olla kovin sitkeä pala purtavaksi. Tästä huolimatta toivoisin, että näinkin selvästi yhteen ihmiseen viittaava keskustelu voitaisiin käydä rehdisti omalla nimellä tai vaihtoehtoisesti keskenämme.

Kirjoita kommentti



Uusi kuva.