Susun blogi

Kotitalouksien energiavalinnat

Kirjoittanut Johanna Kalve 27.08.2010

 

Helsingin Energialla jo hätä kaukolämmön kannattavuudesta tulevaisuudessa.

On se vaan kumma olisivat tyytyväisiä jos kotitaloudet voivat hankkia edullista maalämpöä tai vaikka aurinkoenergiaa jolla energian kulutus hoidetaan. Energiaipihien asuntojen rakentamista tulisi suosia. Kunhan eivät suosi hiukkaspäästöistä energiaa kuten puun polttoa. En tosin ymmärrä sitä turve ja pellettihommeliakaan muuta kuin työllistämisen kannalta. Oma pieni tuulimyllykin sopisi meidän pihapiiriin, taloyhtiöllä on melko paljon myös kattopintaa jolle aurinkopaneeleita hyvin mahtuisi. Olisi vaan saanut YIT aikoinaan olla energiaystävällisempi ja tehdä ne jo rakennusvaiheessa. Maapohjakin on kalliota jonne sopisi hyvin maalämpöratkaisu. Itse olisin halunnut lattioihin vesikiertolämmityksen mutta siihen eivät suostuneet. Jouduttiin ottamaan klinkkerin alle sähkölämmitys. Nyt olisi hyvä jos sen lämmityksen voisi hoitaa vaikka juuri niillä aurinkopaneeleilla tai tulevaisuudessa maalämmöllä viimeistään siinä vaiheessa kun lämmityksen osalta remonttitarpeet alkavat.

 

Lue lisää: Kotitalouksien energiavalinnat

0 arviota

0 kommenttia

   

Kesälomamuistoja kulttuuria, uintia ja uusia tuttavuuksia

Kirjoittanut Johanna Kalve 24.07.2010

Kyllä tänä kesänä onkin ollut helppo päästä irti arjesta. Veneily reissuilla käytiin mm. ensimmäistä kertaa Klamilan vierasvenesatamassa. Käytiin lounaalla kylän ravintolassa jonne lompsittiin apostolin kyydillä. Tutustuttiin myös tiekirkkoon jossa olikin mainio palvelu. Niissä kun ei ole tullut aiemmin käytyä. Kaksi puuhakasta leidiä esitteli meille kauniin kyläkirkon ja tarjosi edullisen kahvin ja ihanaa mustikkapiirakkaa. Lisäksi tehtiin vielä edullisia kirpputoriostoksia, joilla ylläpitävät mm. kirkon lämmitystä talviaikaan.

Venesatamassa vesi oli myös kirkasta joten saatoin harrastaa vesijuoksua ihan suoraan veneestä.

Satamaisäntä oli myös kioskin pitäjänä joten palvelut pelasivat sujuvasti.

 

Vierailtiin myös Tammion viehättävässä kalastajakylässä. Tutustuttiin sielläkin kirpputoriin, taidenäyttelyyn ja museoon. Harmittelin vaan että niistä ei ollut vierasvenesatamassa mitään tarkempaa, olisin silloin varannut käteistä mukaan - nyt jäi ostokset tekemättä. Museossa varsinkin oli oikein kauniita kohtuuhintaisia käsitöitä myynnissä.  Museon lähistöllä oli myös erittäin viehättävä ja siisti puucee.

Saaressa oli myös hyvä huomautus veneilijöille, jollainen saisi olla kaikissa saarikohteissa.

Se meni jotenkin näin: Sen minkä jaksat kantaa tänne - jaksat kantaa myös pois.  Saarella ei ole yleisiä roskiksia. Uusissa tutustumiskohteissa aina arveluttaa kurkata vessoihin, osassa ne on todella hyvin hoidettuja - mutta ei se Roska Roope aina kaikkiin paikkoihin ole kunnolla ehtinyt vaikka tarra löytyykin.

Lue lisää: Kesälomamuistoja kulttuuria, uintia ja uusia tuttavuuksia

1 arvio

0 kommenttia

   

Suomiko edelläkävijä tietoliikenteessä?

Kirjoittanut Johanna Kalve 01.07.2010

 

Mitä tänä päivänä tehdään yhden megan tietoliikenneyhteydellä? Hidasta liikennöintiä ja sillä kun tulee vain kiukkuisia asiakkaita. Markkinoinnissakin lupaillaan ihan muita nopeuksia mitä todellisuudessa asiakkaat saavat käyttöönsä tiedonsiirtoihin. Kumma ettei tähänkään kukaan puutu.

Näin kesäaikaan varsinkin kun voisi tehdä etätöitä saaresta tai vaikka veneestä niin eipä kannata itseään rassata.

 

Kiireisille suosittelenkin vain tekstari yhteyksiä ja niissäkin malttia kun ei sitä puhelinta tarvitse kokoaikaa räplätä.

 

Suomi taisi pudota puusta ja kupla puhkeaa mitä yritetty kovasti pitää yllä että olisimme muka huippuja tietoliikenteessä.

 

Lukekaa hyvät ihmiset nyt kunnolla ne pikku präntit mitä tiedonsiirtonopeuksiin oikeasti luvataan!

 

1 arvio

0 kommenttia

   

JPAGE_CURRENT_OF_TOTAL