Suomen NATO-jäsenyys ajankohtainen

Kannanotto

Lauantaina ulko- ja turvallisuuspoliittisen seminaarin järjestänyt Kokoomuksen Nuorten Liitto katsoo, että Suomen tulisi hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä jo seuraavalla vaalikaudella. Kokoomusnuoret toivoo, että Suomen johtavat poliitikot uskaltaisivat puhua avoimesti jäsenyyden puolesta.

“Turvallisuuspoliittinen ympäristömme saattaa muuttua nopeastikin”, muistuttaa kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman. “Nato-jäsenyyttä on myöhäistä hakea kriisin jo puhjettua. Turvatakuut sotilaallisten kriisien varalle on haettava jo rauhan aikana.”

Kokoomusnuoret muistuttaa, että vaikuttavat turvatakuut Suomelle on saavutettavissa ainoastaan Nato-jäsenyyden kautta. Myös Suomen kansainvälinen vaikutusvalta kasvaisi Nato-jäsenyyden myötä. Lisäksi jäsenyys Natossa tarjoaisi Suomen Puolustusvoimille lukuisia uusia mahdollisuuksia kehittää kalustoaan ja osaamistaan.

Kokoomusnuorten lauantaisen seminaarin arvovaltaiseen puhujakaartiin kuului muun muassa Viron entinen pääministeri Mart Laar, joka kertoi Viron myönteisistä kokemuksista Naton jäsenenä. Seminaarissa sekä Laar että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesivat, ettei Nato-jäsenyyden saavuttaminen tule Suomelle ainakaan helpommaksi, mikäli jäsenyydestä päättämisen annetaan venyä pitkälle tulevaisuuteen.

Ota kantaa