Velkaantuminen otettava vakavasti myös vasemmistossa

Kannanotto

Vasemmistonuorten ja Demarinuorten puheenjohtajat vetosivat tällä palstalla (HS 6.3.2012) hallituksen vasemmistopuolueisiin ja vaativat kieltäytymistä leikkauksista. Nuorisojärjestöjen puheenjohtajat arvostelivat erityisesti Kokoomusta leikkausten ajamisesta.

Kirjoittajat sivuuttavat kokonaan Suomen mittavan velkaongelman. Nykyisen kaltaisen vastuuttoman velkaantumisen jatkaminen vain siirtää ja pahentaa ongelmaa. Nyt on ymmärrettävä, että elintasoamme ylläpidetään tällä hetkellä velkarahalla. Kreikan kansaa pidettiin vuosikausia tyytyväisinä velkarahalla, ja nyt nähdään tulokset. Jos tätä linjaa jatketaan, lähetämme karmaisevan laskun Suomen tuleville sukupolville. Ihmettelen sellaisia nuorisojärjestöjä, jotka eivät kannata velkaantumisen pysäyttämistä.

Vasemmistopuolueiden nuorisojohtajat esittävät leikkausten vaihtoehdoksi mittavia veronkorotuksia. Tällainen raha-automaatti-ajattelu ei kuitenkaan oikeassa elämässä toimi. Lukuisten eri tutkimusten mukaan julkisen talouden sopeuttamisessa julkisten menojen supistaminen on vähemmän haitallista työllisyyden ja talouskasvun kannalta kuin verojen korottaminen. Kansantalouden kuristaminen ylenpalttisella verotuksella olisi karhunpalvelus suomalaisille nuorille. Toisaalta tuotantokustannuksia lisäävien verojen keventäminen synnyttää uutta tuotantoa ja työtä hyvinkin nopeasti, kuten esimerkiksi energiaveroleikkurin tapauksessa on jo käymässä. Kannattaa uskoa faktoja, vaikka ne joskus olisivatkin ristiriidassa oman maailmankuvan kanssa.

Kokoomus on vaatinut yhdessä sovitussa hallitusohjelmassa pysymistä. Myös vasemmistopuolueet ovat sitoutuneet siihen, että velkaantuminen käännettään laskuun ja valtiontalouden alijäämä painetaan alle prosenttiin hallituskauden aikana. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii lähes 5 miljardin euron sopeutusta.

Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeintä on nyt laatia uskottava talousohjelma, jolla turvataan pitkällä tähtäimellä kestävä taloudenpito.

Jos hallituspuolueet nyt lipsuvat tästä, Suomi on varmasti Kreikan tiellä.

Antti Häkkänen
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Liitto

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa keskiviikkona 7.3.2012.

2 kommenttia artikkeliin “Velkaantuminen otettava vakavasti myös vasemmistossa
  1. Pentti Perna sanoo:

    Eikö Kokoomusnuorten mielestä hallitusohjelmasta pidä kokonaisuudessaan pitää kiinni? Leikkaukset kohdistuvat suoraan yhteiskunnan palveluihin, mikä suoraan korreloi kansalaisten hyvinvointiin ja tasa-arvoon? Taloudesta on kyllä pidettävä huoli, mutta on hämmästyttävää kuinka puutteelisin keinoin Kokkarit tätä tekevät. Liika “leikkaaminen” vaarantaa jo talouskasvun mitä tekin varmaan ajatte. On laskettu että talouskasvun kannalta “vaaraton” vuotuinen leikkaustarve olisi 0,6-0,7 prosenttia bkt:sta. Loput tuosta 5 miljardista, eli noin 1,5 miljardia pitää saada aikaan kasvulla.

  2. Nikolas sanoo:

    “Kirjoittajat sivuuttavat kokonaan Suomen mittavan velkaongelman”

    Miten minusta tuntuu että tuo velkaongelma unohtuu hallituksen kokoomussiiveltä myös silloin kun puheeksi tulee esimerkiksi Guggenheimin rahoittaminen.

Ota kantaa