Nollatyösopimuksia ei pidä kieltää

Kannanotto

Kokoomuksen Nuorten Liitto pitää nollatyösopimusten kieltämistä todellisena karhunpalveluksena maamme nuorisolle. Nuorisojärjestön mukaan nollatyösopimusten kieltäminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että toistaiseksi voimassaolevien työsuhteiden sijaan työnantajat joutuisivat solmimaan entistä enemmän määräaikaisia työsopimuksia.

“Nollatyösopimusten poisto ei loisi nuorille nykyistä enempää vakituisia työsuhteita, vaan ainoastaan keskittäisi nykyisin tarjolla olevat työtunnit yhä harvemmille”, sanoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski. “Suhdanneherkillä aloilla työn tarjonta on rajallista. Työmarkkinajärjestelmästämme jäykkyydestä johtuen riski palkata vakituinen työntekijä voi olla yrityksille liian suuri. Silloin työnantaja jää ilman työntekijää ja työntekijä jää ilman työpaikkaa.”

Kokoomusnuorten mukaan Suomessa on kymmeniätuhansia ihmisiä, joille nollatyösopimus on elämäntilanteesta johtuen hyvinkin mieleinen. Tällaisia ihmisiä ovat muun muassa monet opiskelijat, freelancerit sekä vanhempainvapaalla olevat ihmiset. Moni nollasopimuksella oleva hankkii menestyksekkäästi elantonsa myös useammasta kuin yhdestä työpaikasta.

“On aina parempi, että nuorella on mahdollisuus työntekoon työttömyyden sijaan. Työmarkkinamme tarvitsevat joustavuutta irtisanomisten asemesta ja nuoret työtä sosiaalietuuksien sijaan”, Koski linjaa. “Hallituksen suunnitelma mahdollistaa ajoittainen ja rajoitettu työnteko työttömyyden aikana ilman suoraa tukien menetystä palvelee nollasopimusmahdollisuuden ohella erinomaisesti sekä työntekijöitä että työnantajia. Ne helpottavat sekä työelämään siirtymistä ja siinä pysymistä.”

Kokoomusnuorten mielestä suomalaiset työmarkkinat eivät tarvitse enää yhtään lisäsääntelyä. Järjestön mukaan työelämään pitää päin vastoin luoda nykyistä laajempia mahdollisuuksia ja joustoja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Nollatyösopimuksen poistaminen ei siksi ratkaisisi työelämän ongelmia, vaan päinvastoin lisäisi niitä.

Lisätietoja:

Kommentti artikkeliin “Nollatyösopimuksia ei pidä kieltää
  1. Sara Virta sanoo:

    Olen samaa mieltä tuosta nollatyösopimuksesta, ei enää lisää rajoituksia. 0-40h töihin kuuluu myös ei pelkästään vähäiset työtunnit, vaan myös alhainen palkkataso semmoinen 8e/h. Sopii lisäansioiksi – ei elämiseen.

    Mitäs jos olisi sellainen järjestelmä, että kun ottaa tällaisen matalapalkka alan työn vastaan esim se 8e/h. Voisikin työttömyyskassasta saada näiltä tunneilta lisäkorvauksena vaikkapa 3e/h.
    Olisikohan se maistuvampi porkkana?
    Meillä on aina töitä joista maksettava palkka on joko enemmän tai vähemmän. Kyse ei ole useinkaan ihmisten haluttomuudesta tehdä työtä, vaan ihmisten arkirealistinenkäsitys elämän toivottomuudesta ilman tuloja jolla inhimillinen elämä on mahdollista.
    Vielä pieni vinkki: Tuokaa edulliset kunnan vuokra-asunnot takaisin, asumiskustannukset ovat karanneet käsistä tässä maassa.
    Yritin laittaa tämän ehdotukseni ps sivuille, mutta se ei onnistunut tämä taitaa vetää paremmin 😉

Ota kantaa