Verotus vaarantaa yritysten kilpailukyvyn

Kannanotto

Parkanoon 23.-25. tammikuuta kokoontuneet Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Oulun Läänin Kokoomusnuoret vaativat kotimaisten kaupan alan yrittäjien aseman parantamista. Kaupan alan huonot näkymät, kova hintasota ja tippuvat katteet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa vain suurimmat ja vahvimmat pärjäävät. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutetut verokantojen korotukset ovat heikentäneet suomalaisten yritysten kilpailukykyä merkittävästi.

“Vaadimme hallitukselta pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Nykymallilla jatkettaessa kaupan alasta muodostuu muutaman suuren yrityksen oligopoli ja paikallinen, sosiaalinen liiketoiminta ja palvelutoiminta häviävät”, jyrähtää Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tommi Mäki.

Yleisen veroasteen laskeminen muutamalla prosenttiyksiköllä nostaisi merkittävästi suomalaisten yritysten kilpailukykyä etenkin kotimaan markkinoilla. Internet-aika on laskenut kulutustavaran katteita radikaalisti kilpailun laajennuttua alalla maailmanlaajuiseksi.

“Esimerkiksi yhden prosenttiyksikön alennus arvonlisäverokannassa vastaa 3 miljoonan euron liikevaihtoa tekevässä kaupan alan yrityksessä suunnilleen yhden henkilön vuosipalkkaa”, perustelee Mäki.

Verotuksen nykytaso on aivan liian kova etenkin pienille ja keskisuurille kaupan alan toimijoille. Tämä ruokkii entisestään huonoa taloustilannetta ja etenkin kivijalkakauppojen ahdinkoa Suomessa. Internetin myötä ulkomailta ostaminen on arkipäivää jokaiselle. Yhä useammin kuluttajat vertailevat hintoja kevyemmän verotuksen maiden hintatasoon. Esimerkiksi Saksassa yleinen arvonlisäverokanta on viisi prosenttiyksikköä alhaisempi.

“Yleisen veroasteen alentaminen toisi tässä taloustilanteessa ratkaisevan määrän tarvittavaa polttoainetta ja kilpailukykyä Suomen pk-sektorille, erityisesti kaupan alalle. Esimerkiksi madaltamalla työllistämisen kustannuksia ja yrittäjien riskiä uusien työntekijöiden palkkaamisessa saadaan jo aikaan merkittäviä parannuksia”, Mäki linjaa.

Lisätietoja:

Ota kantaa