Perustulossa unohtuu ihminen

Kokoomusnuoret
GD Star Rating
loading...
5

Kansanedustajat Lasse Männistö ja Petteri Orpo kirjoittivat tänään Suomen Kuvalehteen blogin jossa peräänkuuluttavat selvitystä perustulosta. Mielestäni tällaista selvitystä on kuitenkin turha tehdä ellei suostuta käsittelemään perustulon elefantin mentäviä aukkoja sekä uusia oikeudenmukaisuuteen ja kannustavuuteen liittyviä ongelmia joita perustulomallit pitävät sisällään. Ennakkoluuloton suhtautuminen eri malleihin ja niiden hyöyihin ja haittoihin on välttämätöntä jotta mitään voitaisiin selvittää.

Perustuloa voi vastustaa sekä utilitaristisin että ideologisin perustein. Liberaalista näkökulmasta on vaikea ymmärtää miksi pelkkä olemassaolo antaisi kellekään oikeutuksen ryöstää kanssaihmisiään. Tällainen argumentointi ei kuitenkaan tehoa vasemmistolaisiin sillä heidän ideologiansa pohjautuu siihen että kaikki ryöstäminen on ihan ok, kunhan varkaana toimii valtio. Tämän takia on parempi keskittyä kritisoimaan sosiaaliturvan käytännön ongelmia. Näiden ratkaisemiseksi tulisi ymmärtää mistä nykymallin ongelmat juontuvat.

Suomen sosiaaliturvan kantavana ajatuksena on tarveharkintaisuus, ja se on  mielestäni myös loistava periaate. Rahaa saa vain jos sitä tarvitsee. Ongelma tulee siitä että väärinkäytösten valvominen nykymallissa tulee erittäin kalliiksi ja rahanhakijan näkökulmasta on vaivalloista vastata virannomaisen valvonnantarpeeseen täyttämällä papereita ja ravaamalla virastoissa. Perustulon kannattajien ratkaisu ongelmaan on varsin outo. He esittävät sosiaaliturvan väärinkäytön institutionalisoimista. Kun kaikki nostavat sosiaaliturvaa, enimmäkseen turhaan, vasemmisto toivoo ettei sitä enää nähdä ongelmana. Sosiaaliturvan väärinkäytön ongelmat siis halutaan ratkaista paisuttamalla ongelma koko kansan kattavaksi ja tekemällä väärinkäytöstä automaattista.

Yksittäisen veronmaksajan näkökulmasta tulonsiirroista aiheutuvat ongelmat pahenevat entisestään. Perustulo nostaa marginaaliveroa, eli sitä osaa palkasta jonka joudut maksamaan tekemästäsi lisätyötunnista. Ihmisten on vaikea hahmottaa tätä konseptia, joten koetan esimerkin avulla vääntää asian rautalangasta: Sanna siivooja tienaa 1600 euroa kuussa. Hän maksaa 10 % veroa ja tienaa siten 1440 euroa kuussa. Tämä on 9 euroa tunnilta. Kun perustulo seuravana päivänä saatetaan voimaan pomppaa sannan veroaste mallista riipuen jopa 50 %:iin. Siis tienesti jää 5 euroon tunnilta. Lienee selvä ettei Sanna viitsi tehdä samoja tuntimääriä, puhumattakaan siitä että jäisi ylitöihin.

Te vihervasemmistolaiset jotka ette vieläkään ymmärtäneet, älkää huolehtiko, marginaaliveron käsite kyllä selviää kun menette joskus töihin.

Nykyjärjestelmässä ongelmana on, kuten sanottu, väärinkäyttö. Se juontaa juurensa siihen mitä taloustieteissä kutsutaan informaatio-asymmetriaksi. Viranomaisen on vaikea selvittää onko avunhakija todellisessa tarpeessa ja millainen apu on parhainta tietyn asiakkaan kannalta. Tämän informaatio-ongelman lieventämiseksi paras keino olisi sosiaaliturvan hajauttaminen alemmalle hallinnon tasolle. Esimerkki havainnollistaa mitä tarkoitan:

Kun Rane rappioalkoholisti menee sossuun hakemaan apua, sosiaaliviranomainen kyllä tietäisi miten tätä parhaiten auttaa, onhan Rane todennäköisesti viranomaisen vanha tuttu. Asiantunteva viranomainen saattaisi tietää että Ranelle kannattaa kustantaa suoraan asunto ja ruokaa, rahan antamisen sijaan. Tällöin mies joutuisi välillä käymään pätkätöissä kerätäkseen rahat lempiharrastukseensa viinanjuontiin. Tämä auttaisi häntä pääsemään elämästä uudelleen kiinni ja muiden avusta eroon. Erilaisilla esimerkkitapauksilla on erilaiset tarpeet ja heidän auttamisekseen tarvitaan erilaiset yksilölliset ratkaisut.

Ongelma on siinä, ettei viranomainen voi tehdä yksilöllistä tarveharkintaa, vaan hänen on seurattava orjallisesti säädöksiä. Säädökset taas tehdään ministeriössä, joissa ei ole Ranen tuttuja töissä. Niin korkealla tasolla ei voida tehdä yksilöllisiä ratkaisuja ja tunnistaa yksilöllistä avuntarvetta, vaan säädökset on tehtävä tilastojen ja keskivertojen perusteella. Tällöin luodaan parhaimmillaankin järjestelmiä, jotka eivät sovellu kunnolla kenellekään mutta toimivat sentään jollain tasolla jokaiselle.

Tarveharkinnan valvonta siten että se on samalla tehokasta, ei passivoivaa, eikä liian kallista on aivan liian vaikea asia jätettäväksi poliitikkojen keskussuunnittelun käsiin. Tehokkaat ratkaisut ovat aika ja paikkasidonnaisia ja parhaat käytännöt löytyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Tästä syystä sosiaaliturvan ongelmia ei kannata lähteä ratkaisemaan kaiken kattavalla, ylhäältä määrätyllä ohjelmalla, vaan toimivat mallit löytyvät ainoastaan erilaisia ratkaisuja kokeilemalla. Kilpailun kautta parhaat käytännöt jäävät voimaan. On siis täysin turha filosofoida miltä näyttäisi täydellinen sosiaaliturvajärjestelmä ja yrittää suunnitella sellaista ministeriössä tai perustulokomiteassa. Tähdellistä on luoda sellainen malli, joka luo edellytykset kilpailulle ja markkinaratkaisuille. Sama periaate pätee myös kaikkiin muihin rakenteellisiin ratkaisuihin joita eduskunnassa suunnitellaan, kuten kuntauudistukseen.

Uskon vakaasti, että sekä asiakkaan että maksajan kannalta paras järjestelmä on sellainen, jossa valtiolla ei ole mitään roolia. Olennaista kuitenkin on että sosiaaliturvan järjestämiseen saadaan lisää kilpailua ja lisää paikallista asiantuntemusta. Ensimmäinen askel joka jo toisi huomattavan parannuksen nykyiseen olisi hajauttaa vastuu sosiaaliturvasta kunnille ja antaa niille mahdollisuus kokeilla erilaisia malleja nykyistä vapaammin. Parhaat ratkaisut eivät synny ministeriön komiteoissa, ne syntyvät lähellä avuntarvitsijaa.

Karsastan vasemmistolaista yltiömaterialistista ajatusta apua tarvitsevasta ihmisestä pelkkänä työttömyystilaston numerona ja edustamansa ryhmän keskiarvona. Minä haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa kaikkea välittämistä ja auttamista ei ole ulkoistettu kasvottomalle byrokratialle, yhteiskunnassa jossa voimme auttaa lähimmäisiämme ja kanssaihmisiämme.  Tämän avun tulee olla räätälöityä kunkin ihmisen yksilölliset tarpeet huomioon ottaen ja oikeaan tarpeeseen eikä minään massiivisena tulonsiirtokoneistona kuten perustulona. Eihän unohdeta ihmistä.

Perustulossa unohtuu ihminen, 2.1 out of 5 based on 7 ratings