Pirkanmaan Kokoomusnuoret
Pirkanmaan Kokoomusnuoret ry on nuorten kokoomuslaisten kattojärjestö Pirkanmaan alueella. Tampereella meillä on useampikin paikallisyhdistys, mutta myös esimerkiksi Valkeakoskelta ja Sastamalasta löytyvät omat yhdistyksensä. Voit siis liittyä jo olemassa olevaan paikallisyhdistykseen, suorajäseneksi Pirkanmaan Kokoomusnuoriin tai jos löydät sopivan innokkaan poppoon, voit halutessasi vaikkapa perustaa uuden paikallisyhdistyksen paikkakunnallesi.
Varsinainen päätöksenteko tapahtuu erinäisissä kokouksissa, mutta päätöksiä pohjustetaan usein esimerkiksi saunan lauteilla – mahdollisesti vielä aamuyön tunneilla. Asiallisten seminaarien, asiantuntija- ja poliitikkotapaamisten ja koulutusten lisäksi saatamme sään ja mielentilan mukaan mennä esimerkiksi minigolffaamaan, excursiolle ydinvoimalaan, aistimaan tunnelmaa Työväen Musiikkijuhlilta tai kokouksen päätteeksi hippaamaan paikalliseen sinkkujen toivolaan.
Olipa motiivisi liittyä Kokoomusnuoriin mikä tahansa, löydät varmasti sopivaa seuraa porukastamme; jäsenistömme on fiksua ja asioista perillä olevaa, mutta kuitenkin rentoa ja mukavaa. Kauttamme pääset myös tutustumaan johtaviin poliitikkoihin, niin paikallis- kuin valtakunnan tasollakin. Mikäli taas kinkkujen etsiminen bileistä on enemmän Sinun juttusi, olet edelleen tervetullut joukkoomme.
Liity maltilliseen, mutta hilpeään oikeistolaispoppooseemme!
Yhteystiedot:
Puheenjohtaja
Riina-Eveliina Eskelinen
riinaeve(a)hotmail.com
Järjestösihteeri
Maria Mäki-Hakola
maria.maki-hakola(at)kokoomusnuoret.fi
Kuninkaankatu 13 B,
33210 TAMPERE
+358 (0)44 0323 362
+358 (0)3 – 3141 1913
Fax +358 (0)3 – 3141 1950

Tapahtumat