Kokoomusnuoret kampanjoi nuorisotyöttömyyttä vastaan

Tiedote

Kokoomuksen Nuorten Liitto taistelee nuorisotyöttömyyttä vastaan työmarkkinapoliittisella kampanjalla. Kampanja avattiin Porvoon Taidetehtaassa lauantaina 16.3 järjestettävien Kokoomuksen puheenjohtajapäivien yhteydessä. Kampanjan nimi ja verkkosivuosoite on parastasosiaaliturvaa.fi.

Kokoomusnuorten keskeisimmät avaimet nuorisotyöttömyyden taltuttamiseksi ovat työmarkkinoiden joustavoittaminen irtisanomissuojaa heikentämällä, minimipalkkoja laskemalla, ja samanaikaisesti työttömyysturvaa kehittämällä, sekä työn kannustavuuden ja houkuttelevuuden parantaminen matalamman nuorisoverotuksen käyttöönotolla ja toimeentulotuen pienentämisellä.

”Nuoret on saatava työmarkkinoille hinnalla millä hyvänsä. Meillä ei ole varaa yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen. Työpaikat eivät  kuitenkaan synny tempputyöllistämisellä tai työpajoilla, vaan oikeiden yritysten avulla. Nuorisotakuu on suunnattava sen mukaisesti.” linjaa kokoomusnuoria johtava Ville Sipiläinen

Lisäksi Kokoomusnuoret panostaisi voimakkaasti oppisopimuskoulutuksen kehittämiseen koulutuspaikkoja reilusti lisäämällä, järjestelmän hallinnoinnin keskittämisellä saman katon alle, kunnollisen koulutusrahan maksamisella kaikista oppisopimuskoulutettavista ja kouluttavan yrityksen vapauttamisella työnantajamaksuista.

”On nähty käytännössä että oppisopimus on täsmäase nuorisotyöttömyyteen. Maissa joissa oppisopimusjärjestelmä on kehittynein ja laajimmassa käytössä, nuorisotyöttömyys on Euroopan alhaisinta. Miksi toimivaa lääkettä ei meillä uskalleta ottaa enempää?”

Lisätietoja

Ville Sipiläinen
vt. puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Liitto ry
+358 40 761 1558

http://www.parastasosiaaliturvaa.fi

3 kommenttia artikkeliin “Kokoomusnuoret kampanjoi nuorisotyöttömyyttä vastaan
  1. Gill sanoo:

    olin tänään puheenjohtajapäivillä ja tapasin kaikki vaikuttajat ja he sanoivat hoitavansa ongelmat liittyen sikhin turbaanin oikeuksiin. T : Gill Vantaa

  2. Raimo Honkanen sanoo:

    Suomessa on tehty useita selvityksiä ja kyselyitä, joiden mukaan alemmilla nuorisopalkoilla ei ole työllistävää vaikutusta. Sama on todettu myös kansainvälisesti. Suomen Yrittäjien pk-barometrin (1/2012) mukaan suurin este nuorten työllistämisessä on yleisten työelämävalmiuksien (25 %), ammatillisen perusosaamisen (24 %) ja tehtäväkohtaisen erityisosaamisen (19%) puute.

  3. T.Tiikerintalja sanoo:

    Vai että nuorten syrjäytymistä vähennetään oikeudella katkaista työsuhde ilman pätevää syytä ja pienimpiä palkkoja laskemalla ja vielä toimeentulotukeakin laskemalla?

    Tuolla reaalimaailmassa nuoret joutuvat maksamaan asumisensa ja ruokansa ihan itse, ansaitsemillaan rahoilla, tai jos töitä ei löydy, sitten niillä toimeentulotuilla. Hintatason ollessa mikä on, pienimmät palkat eivät riitä, vaan ihmiset joutuvat hakemaan toimeentulotukea sen lisäksi. Leipäjonoissa uutisten mukaan suurin hakijaryhmä ovat pienten lasten perheet.

    Jos on aina itse elänyt hyvin turvattua elämää, voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuuden kovia reunaehtoja. Siihen auttaa elämänpiirin laajentaminen ja avoin kiinnostus.

    Jos taas kovapintaisesti haluaa kahmia voittoja siitä piittaamatta aiheuttavatko omat ehdotukset toisille nuorille kestämättömiä tilanteita, siihen ei varsinaisesti ole kai parannuskeinoa. Ihminen joko on rehti ja reilu tai sitten keksii kaikenlaisia tekosyitä sille, että ei ole.

Vastaa käyttäjälle GillPeruuta vastaus