Janne Heikkinen Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi

Tiedote

Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry:n piirihallitus on valinnut yksimielisesti Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaehdokkaakseen vuosille 2014–2015 kempeleläisen yrittäjätaustaisen yhteiskuntatieteiden ylioppilaan Janne Heikkisen. Heikkinen toimii nykyisin Oulun Läänin Kokoomusnuorten piirin puheenjohtajana, Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä sekä Kempeleen kunnanhallituksen varapuheenjohtajana.

”Janne on osoittanut aikaansaavaksi ja luotettavaksi johtohahmoksi piirin puheenjohtajakaudellaan. Hänellä on runsaasti tietotaitoa poliittisista asiakysymyksistä, eikä pelkää nostaa tarvittaessa yhteiskunnalliseen keskusteluun myös ikäväksi koettuja aiheita.” kertoo Oulun Läänin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Niilo Heinonen.

Heikkisen kauden aikana piirin aktiivinen poliittinen ja järjestöllinen toiminta on tuottanut konkreettisia tuloksia. Viimeisen kahden vuoden ajan Oulun Läänin Kokoomusnuoret on tehnyt poikkeuksellisen ahkerasti avauksia päivänpolitiikan asiakysymyksiin, sekä tuonut aatteellisia näkemyksiään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Heikkisen johdolla piirin toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja systemaattisesti, jonka myötä aktiivisia jäseniä ja tasokkaita tapahtumia on aiempaa enemmän.

“Pitkien välimatkojen piirissä Janne on kehittänyt järjestöä kokonaisvaltaisesti ja ottanut huomioon sen erityispiirteet kuunnellen, keskustellen ja ahkerasti töitä tehden. Hän on omalla esimerkillään innostanut kokeneita aktiiveja ja saanut tuoreen jäsenistön mukaan toimintaan sekä osaksi perinteistä kokoomuslaista aatetta.” korostaa Kempeleen Kokoomuksen Nuorten puheenjohtaja Essi Ervasti.

Lisäksi viime syksyn kunnallisvaaleissa nuoria kokoomuslaisia nousi valtuustoihin koko piirin alueella, joista kirkkaimpana piirin puheenjohtaja Heikkisen valinta jatkokaudelle puolueen ääniharavana kotikuntansa valtuustoon.

”Tulevalla kaksivuotiskaudella käydään kahdet merkittävät vaalit, jotka ratkaisevat Suomen tulevaisuuden suunnan. Kokoomusnuorten johtoon tarvitaan ehdottomasti analyyttiset henkilöt, joilla on näkemystä ja kokemusta sekä vaalityön tekemisestä että niiden voittamisesta.” toteaa Oulun Kokoomuksen Nuorten puheenjohtaja Charlotta Kittilä.

Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajisto valitaan liittokokouksessa Tampereella 23.-25. elokuuta.

Lisätietoja:

Niilo Heinonen
varapuheenjohtaja

Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry

+358 44 030 0851

Kannanotto luettavissa myös piirin sivuilla.

Korkealaatuiset kuvat ehdokkaasta mediakäyttöön löydät täältä.

Ota kantaa