Pirkanmaan Kokoomusnuoret: Kuntien valtuustoihin saatiin kokoomuslainen nuorennusleikkaus

Tiedote

TIEDOTE

Samalla kun Kokoomus voitti tämän kevään kuntavaalit valtakunnallisesti, Pirkanmaalla nuorten kokoomuslaisten tulokset ovat merkittäviä. Nuoria kokoomuslaisia valittiin valtuutetuiksi Pirkanmaan eri kunnissa 11 kappaletta ja 23 äänestettiin varavaltuutetuiksi.

“Nuorten kokoomuslaisten nouseminen kuntien valtuustoihin näin suurissa määrin antaa erittäin selvän viestin siitä, että kuntiin kaivataan uusia näkökulmia ja nuorennusleikkausta. Näin monen nuoren kokoomuslaisen valinta kunnallisiin luottamuselimiin vastaa tähän kysyntään. Nuorten ehdokkaiden hienot tulokset pitäisi näkyä ehdottomasti myös paikkajaossa”, kertaa Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Jens Holm.

Pirkanmaalla nuoria kokoomuslaisia ehdokkaita oli lähes jokaisessa kunnassa, ja piirijärjestö teki töitä nuorten ehdokkaiden läpimenon puolesta. Kuntavaalien pirkanmaalaisiin läpimenijöihin kuuluvat muun muassa Tampereella erittäin kovan tuloksen saanut Petri Rajala sekä Kangasalla kokoomuksen äänikuningattareksi noussut Saana Vahvelainen.

“Kuntavaalien tulos antaa erinomaiset lähtökohdat kunnalliseen vaikuttamiseen ja kuntien politiikan muutokseen. Nuoria päättäjiä on ollut Pirkanmaalla liian vähän, ja tähän on nyt saatu käännettä. Olemme piirijärjestönä erittäin tyytyväisiä huikeaan nuorten kokoomuslaisten tulokseen”, jatkaa puheenjohtaja Holm.

Ota kantaa