Maleskeluyhteiskunta
Frédéric Bastiat lausui aikanaan ”Valtio on suuri kuvitteellinen kokonaisuus, jonka avulla jokainen pyrkii elämään kaikkien muiden kustannuksella”. Tämä valitettava tosiasia suomalaistenkin olisi hyvä tiedostaa, kun elämme poikkeuksellisen haastavia aikoja, josta tie ulos tulisi löytää.
Edellisen laman jälkeen Suomi onnistuttiin nostamaan kasvun uralle, jolla parannettiin reaalituloja jokaisessa tuloluokassa. Onnistumisen takeena olivat ahkeruus ja usko työnteon palkitsevuuteen. Ansiotulojen kasvun myötä lisääntyneet verotulot aiheuttivat illuusion niin sanotusta jakovarasta, joka kulutettiin valtiovallan toimesta julkisiin palveluihin ja erilaisiin tukimuotoihin. Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta nämä tuet ovat ruokkineet myös ikäviä lieveilmiöitä.
Tasavallan presidentti Niinistö kertoi uudenvuodenpuheessaan aiheellisesti kantavansa huolta ilmiöstä, joka on ollut jo valitettavan pitkään havaittavissa pinnan alla. Yksilön vastuu omasta toimeentulosta ja välittäminen yhteisistä asioista on unohtunut. Ne asiat on pidettävä tapetilla, jotka on ennen ymmärretty kansakunnan eheyden kannalta tärkeinä.
Osallistuminen yhteiskuntaan sen täysipainoisena jäsenenä vaikuttaa olevan osalle meistä suorastaan mahdoton ajatus. Samanaikaisesti, kun valtaosa suomalaisista vielä uskoo ahkeruuteen, työn palkitsevuuteen ja vastuun kantamiseen, on yhteiskuntaamme muodostunut omalaatuinen maleskelijoiden joukko. Tällaiset henkilöt kokevat, ettei heidän tarvitse mennä töihin, etenkään jos työ ei satu olemaan juuri heidän ihanneammattia vastaava ja keksivät minkä tahansa syyn maleksimisen mahdollistamiseksi.
Ongelma ei kuitenkaan ratkea yksittäistä maleksijaa syyllistämällä, vaan vapaamatkustamisen mahdollistavan järjestelmän muuttamisella. Tähän asetelmaan on ajauduttu, koska poliittista rohkeutta merkittäviin sosiaalipoliittisiin rakennemuutoksiin ei ole ollut, vaan on tyydytty ainoastaan kerta toisensa jälkeen paikkaamaan ilmenneitä vuotokohtia. Nykyisen kaltainen tilkkutäkki, josta eivät nauti kuin lukuisat virkamiehet ja maleskelijat, on kuitenkin mahdollista muuttaa.
Keinoja nykytilanteen korjaamiseksi on useita, jos hyväksymme, että kaikki työ on arvokasta. Yhteiskunta voisi tukia jakaessaan vaatia, että työttömän työnhakijan on vastaanotettava myös työ, joka ei vastaa yksilön varsinaista koulutusta. Nykyisin työttömän kokin ei tarvitse vastaanottaa tarjoilijan töitä. Toisekseen osaamattoman ja ammattitaidottoman henkilön palkkaaminen on tällä hetkellä kohtuuttoman suuri riski yrittäjälle, johon tulisi tehdä helpotuksia esimerkiksi koeaikoja pidentämällä. Kolmanneksi nuorten työntekijöiden kohdalla yleissitovien työehtosopimusten minimivaatimuksia tulisi joustavoittaa.
Rakenteellisten muutosten lisäksi tarvitsemme asenneilmapiirin muutosta niin kotona, kouluissa kuin muissa yhteisöissä. Jo lähtökohtaisesti ajatus, että terveen ja työhön kykenevän on suotavaa jättää mahdollisuutensa käyttämättä ja vältellä työntekoa muiden kustannuksella on kestämätön. Mikäli kaikki tyytyisivät downshiftaamaan palvelut joita pidämme itsestäänselvyyksinä jäisivät saamatta eikä aidosti yhteiskunnan apua tarvitseville jäisi kuin luu käteen.
Erikoista lainata ajatelmaa, jonka mukaan ”jokainen pyrkii elämään kaikkien muiden kustannuksella” – yleensähän julkinen sektori ymmärretään edulliseksi ja käytännölliseksi tavaksi järjestää sellaiset asiat kuin tiestö ja sen valaistus, viemäriverkosto, turvallisuus, koulutus ja terveydenhoito. Yhteisesti rakennettu on käytännöllistä ja edullisempaa kuin se, että jokainen ostaisi oman vartiomiehensä jne.
Sosiaaliturva taas pitää nähdä samanlaisena asiana kuin pakollinen palovakuutus. Jokainen osallistuu sen maksamiseen ja jokainen tasapuolisesti saa vastoinkäymisten kohdatessa osuutensa. Vakuutuksia vastaan ei liene kokoomusnuorillakaan sentään mitään?
Osallistuminen yhteiskuntaan sen täysipainoisena jäsenä on tehty osalle kansalaisista mahdottomaksi lakkauttamalla työpaikat. Kaikki noin satatuhatta irtisanottua ja valtaosa muista syistä työttömistä ovat ahkeria, haluavat kantaa vastuuta, tehdä työtä ja elää normaalia hyvää arkea, mutta eivät voi, koska työpaikat on lakkautettu.
Tapa jakaa työtä on nyt erilainen kuin aikaisemmin, joilloin työtä riitti melkein kaikille. Nyt hoetaan tehostamista, irtisanotaan osa ja jaetaan irtisanottujen tehtävät jäljelle jääville – jotka sitten uupuvat työtaakkaansa tai joutuvat alentamaan työn laatua.
Työttömissä on myös paljon työkyvyttömiä, jotka eivät ole päässeet tutkimuksiin priorisointisyistä tai joiden työkyvyttömyylausunnot on hylätty. Hylkäysprosentit ovat kasvaneet vuoden aikana, mutta se ei tee työkyvyttömistä työkykyisiä.
Osa työpaikoista maksaa niin pientä palkkaa, ettei sen turvin pysty maksamaan asuntoa ja elintarvikkeita. Osa työpaikoista tarjoaa provisiopalkkaa, mutta tuote on niin kehno, että palkatut jäävät kukin vuorollaan täysin ilman palkkaa.
Jos työhaluisia, jotka työpaikkojen puuttumisen takia jäävät ilman töitä, nimitetään maleksijoiksi, se on ihmisten perusteetonta leimaamista ennakkoasenteiden ja vähäisen ja väärän tiedon takia. Työttömyys on monin tavoin kipeä asia ihmisille, jotka haluaisivat työtä. Nimittely sen lisäksi on täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista.
-On ymmärrettävä, että epäoikeudenmukaiseksi koettu nimittely on -asiassa kuin asiassa- omiaan aiheuttamaan ihmisestä riippuen joko ärtymystä ja vihaa tai alemmuudentuntoa ja itsetuhoisuutta.
Ammattisuoja on nykyään voimassa vain kolme kuukautta. Sen jälkeen professori tai toimitusjohtaja lakaisee lattioita. Jos taas yrittäjä ei koeajan neljässä kuukaudessa pääse selvyyteen siitä, sujuvatko työt vai ei, vikaa on jo perehtyttäjässä eli yrittäjässäkin.
On hämmästyttävää, että kokoomusnuoret ovat niin innokkaita vaikeuttamaan nuorten asemaa. Työehtosopimukset on laadittu heikomman osapuolen turvaksi. Myös nuori tarvitsee palkan, joka takaa mahdollisuuden asua ja saada ruokaa – ja elättää perheen, jos sellainen on jo hankittuna tai suunnitelmissa.
Tietenkin, jos on isin hankkimat rahat turvana ja elämänkokemus on rajoittunutta, on vaikea kuvitella niiden nuorten tilannetta, joiden on pakko rakentaa tulevaisuutensa kokonaan itse: maksaa itse omilla ansioillaan asumisensa ja elämisensä jne. Vaikka empatiataidot olisivatkin jääneet kehittymättömiksi, voi sentään tuntea sellaista kunnioitusta, ettei mene kasaamaan lisää esteitä näille nuorille.
Tasavalla presidentin vetoomus ahneuteen ja itsekkyyteen liittyen ei tainnut kohdistua niihin, joilla ei mitään ole. Kohtuullisuuteen tyytyminen on asiallinen valinta. Se, että yrittää tiristää palkansaajista vielä lisähyötyjä heidän ansioitaan vähentämällä, kuuluu tiettävästi kategoriaan ahneus.
Suurin osa esim. yksinh. täysiä pakolaisia. Tuet lapsille.
Suomi menee perselleen jollei aleta tekee töitä, sillee täällä sodastakin noustiin. Ei kaikki voi olla sossun asiakkaita, jos Kiina tekee halvemmalla sit täytyy vastata siihen työllä ja automaatiolla.
Kivaa tekstiä, unohdit vaan tosi asiat.
suuurin osa työttömistä ei edes halua tehdä töitä. Kaikkea nähneenä (20 v yrittäjänä) tiedän et kuntoutus olis hyvä tai sit kuten pattijoella kaveri kertoi et alkaa yrittäjäksi, ku kysyin mitä meinaat yrittää, ni kaveri kertoi et myy työ kyvyttömyys eläkkeelle pääsyä, tietää kuulema lääkkeet mitä pitää syödä. Ihmellistä kaikki ne ns. työk.. ku olen nähnyt niin mitään vikaa niis ei oo.
Lueskeltuani Kokoomusnuorten älynväläyksiä hiipii mieleen taas väkisinkin miten helposti politiikan kentälle on päästä.
Yltiökapitalistinen ajattelutapa usein korostuu heikossa taloudellisessa tilanteessa. Pääpiirteittäin kokoomusnuorissa on havaittavissa jonkinlaista vapaa markkinoinnin silmitöntä kannattamista, jossa valtion oletetaan olevan lähtökohtaisesti jättimäinen yritys. Janne Heikkinen kohdistaa syyttävän sormen ”maleskelijoihin”, joita tietävästi ei olla tilastoitu tai eroteltu muista työttömistä. Myönnän, että heitä toki on olemassa, mutta ei lähellekkään siinä määrin, että siitä olisi merkittävää ”hyötyä” Suomen kansantaloudelle.
Taloudellisen ahdingon syitä on heikkomielisen helppo sysätä yhteiskunnan alimpaan luokkaan -työttömiin ja ”maleskelijoihin”.
Ensinnäkin alkuun työttömillä Suomessa on ammattisuoja, joka kestää kolme kuukautta, jonka jälkeen työttömän on vastaanotettava koulutusta vastaamatonta työtä vastaan työttömyystukien merkittävän vähennyksen uhalla.
Toiseksi onko nykyään tai tulevilla Kokoomuksen politiikoilla kuinka vaikea tukia on saada? Ei sinne kelaan tai sosiaalitoimistoon vain kävellä sisään ja saada rahaa. Siinä kahlattava erittäin pitkä ja puuduttava prosessi. Ei sellaista mielellään tekisi, lähes poikkeuksetta työtön haluaa oikeisiin töihin eikä taistella byrokratiaa vastaan tukien saamiseksi. Henkilökohtaisella tasolla hanttihommatkin kiinnostavat enemmän kuin loputon paperisota uudelleen ja uudelleen.
Toiseksi yritysmaisessa ja aineellisen voiton maksimoivassa ajattelutavassa unohtuvat sosiaaliset ongelmat, jotka unohtuvat tyystin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa. Lukuisten tutkimusten mukaan suuremmat sosiaaliset ongelmat aiheutuvat ennemmin suuremmista tuloeroista kuin bkt:n noususta.
Eli tehtäisiinkö mieluummin niin, että lopetetaan tuottavuuden näkökulmasta mitättömien ihmisryhmien kohtuuton syyttely ja yritetään puhaltaa yhteen hiileen, jotta me ja lapsemme voimme elää onnellista elämää nyt ja tulevaisuudessa.
”yritetään puhaltaa yhteen hiileen”
Ei kiinnosta, ei onnistu.
Hiilet kerätään veroina pois, ennenkö niissä on vähääkään hehkua.
Hiiliä tosiaan on pakko kerätä nykyisin enemmän yksityisiltä ja yrityksiltä siitä syystä, että valtion ja kuntien tuottava toiminta tuli yksityistettyä. Semmoista sattuu, kun ei ajattele kokonaisuutta tai seurauksia, vaan tuijottaa ideologiaa ja oppirakennelmaa.
-Soisi, ettei samaa virhettä jatkuvasti toistettaisi muissa asioissa.
Ei voi olla totta, kannattaa muuttaa Venäjälle ja voi olla et joutuu itsekkin muuttaa sinne, mut vain sen takia et täällä hyysätään kaikkia ”voi voi älä nyt vaan töitä tee” porukkaa.