Turkistarhaajille annettava työrauha

Blogi

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa 18.6.2013.

Harmikseni sain lukea, kuinka Kalevan mielipidekirjoituksessa (13.6) kansanedustaja Satu Haapanen (vihr.) hyökkää laillista elinkeinoa vastaan vaatimalla turkistarhauksen kieltämistä siirtymäajalla.

Kaikessa vastuuttomuudessaan avaus on johdonmukainen Vihreiden yleisen linjan kanssa. Puolueen politiikka on jo pitkään perustunut likipitäen kaiken vastustamiselle, joka tuo leivän pöytään yliopistokaupunkien ulkopuolella asuville ihmisille.

Hän perustelee – nahkakengissään – kielteistä kantaansa vetoamalla mm. eläinten hyvinvointiin, jonka parantaminen on varmasti meidän jokaisen mielestä jakamaton tavoite. Haapasen vaatimus kompastuu kuitenkin tyypillisen poliittis-moraalisesti arveluttavan ”poissa silmistä, poissa mielestä” – logiikan toimimattomuuteen. Vaikka elinkeino kiellettäisiin kotimaassa se ei vaikuttaisi turkiksien kysyntään kansainvälisillä markkinoilla millään tavalla. Täyskiellon myötä turkistarhaus siirtyisi ainoastaan maihin, joissa edes ihmisoikeudet eivät ole kunnossa, jolloin eläinten hyvinvoinnin tosiasiallista paranemista olisi turha uskotella tapahtuvan.

Ihmettelen kuinka kevytmielisesti edustaja Haapanen sivuuttaa elinkeinon merkittävät taloudelliset vaikutukset vain sivulauseella. Turkistuotanto työllistää Suomessa suoraan yli 4000 ihmistä ja välillisesti yli 13 000 ihmistä – yhteensä siis reilusti 17 000 kansalaista. Valtion ja kuntien kirstun ollessa jo valmiiksi tyhjillään on kestämätöntä ajaa suoraselkäisiä työtätekeviä kansalaisia kortistoon ja vaatia samalla entistä suurempia tulonsiirtoja.

En usko kenenkään kiistävän tosiasiaa, että puutteita turkistarhoilla voidaan nähdä myös kotimaassa. Mielestäni laiminlyönteihin tulee kuitenkin puuttua asianmukaisilla ja laillisilla keinoilla eikä ekoterroristijärjestöjen kaltaisilla vakaviin elinkeinovapauteen tai kotirauhaan kohdistuvilla rikkomuksilla. Vaatimus täyskiellosta edustaa muutenkin sellaista vaihtoehdottomuutta, jota ei toivoisi Suomessa näkevän.

Toivon todella, että ensimmäinen kansalaisaloite saa sen arvolle kuuluvan käsittelyn, mutta äänestetään lopuksi eduskunnan suuressa salissa selkeästi kumoon ja suodaan sen jälkeen vihdoin jo työrauha turkistarhaajille.

Janne Heikkinen

Kirjoittaja on Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen ja Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry puheenjohtaja 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Comment moderation is enabled. Your comment may take some time to appear.