Kuntaveroa on toisinaan verrattu rikkinäiseen hissiin, joka toimii takuuvarmasti vain yhteen suuntaan – ylöspäin. Tilastojen valossa tämä pitää valitettavasti paikkansa. Yksinään tänä vuonna arviolta noin puolet suomalaisista kunnista tulee jälleen korottamaan veroastettaan.

Kehityksessä ei sinällään ole mitään käänteentekevää. Elämme poikkeuksellista aikaa Suomessa, jossa on kaikkien aikojen tiukin veroaste, mutta samanaikaisesti kamppailemme suurten ongelmien kanssa julkisten peruspalveluiden järjestämisen kanssa. Viime vuosina politiikan uutiset ovat muutenkin viestineet yksinomaan alati kasvavista julkisista menoista, rajusta velkaantumisesta ja pikkutarkan sääntelyn lisääntymisestä.

Huolestuttavinta ei ole kuitenkaan itse veronkorotukset, vaan täydellinen haluttomuus kyseenalaistaa niiden tarpeellisuus ylipäätään. Usein saamme kuulla kunnankamreerin suusta ontuvan väitteen, ettei edes ole olemassa mitään muuta vaihtoehtoa. Tähän sudenkuoppaan astuu valitettavan moni kuntapäättäjä. Tietysti on olemassa vaihtoehtoja. Jo määritelmällisesti politiikka on toimintaa, jossa voi tehdä toisin.

Vaihtoehdottomuuden politiikkaan vetoaminen on paitsi älyllisesti laiskaa, myös syö rotan lailla poliittisen päätöksenteon uskottavuutta. Jos kaikki tapahtuisi välttämättä ja pakon sanelemana, mihin edes tarvitsisimme kuntalaisten valitsemia luottamushenkilöitä?

Minun korvaani poliittisten arvovalintojen perustelu pakkoon vedoten kuulostaa lähinnä vastuunpakoilulta. Todellisuudessa verojen korottamisen taustalla perimmäinen syy on usein sen valitsemisen sietämätön keveys. On yksinkertaisesti helpompaa käydä kuntalaisten takataskulla, kuin kyseenalaistaa olemassa olevia rakenteita ja karsia nousukauden aikana kunnan toimenkuvaan haalittuja menoja.

Taloustieteilijät ovat eri aikoina eri maissa havainneet, että ylittäessään tietyn veroasteen verokertymä jopa pienenee. Veronkorotusten tie on kuljettu loppuun. Toimiva ratkaisu nykyisiin kuntatalouden ongelmiin löytyy takuuvarmasti, kun tunnustamme edellä mainitun. Se edellyttää ainoastaan riittävää rohkeutta etsiä vaihtoehtoisia toimintatapoja ja halua kokeilla uusia innovaatioita, sekä kykyä löytää piileviä mahdollisuuksia kunnan tulopohjan vahvistamiseksi.

Mitä esimerkiksi tapahtuisi, jos vaihtoehtoisesti kokeilisimme elvyttää kotimaan taloutta alentamalla verotusta ja karsimalla sääntelyä kaikilla aloilla? Todennäköisesti verotulot kasvaisivat, kunnat selviytyisivät paremmin ydintehtävistään ja nauttisimme laadukkaammista peruspalveluista.