Todellisuudessa markkinatalous on mitä mainioin järjestelmä ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

On poliitikkojen tehtävä määrittää, missä rajoissa on sallittua harjoittaa elinkeinotoimintaa ja millaiset ympäristöstandardit yritysten tulee täyttää. Tätä valtaa ei voi ulkoistaa elinkeinoelämälle. Markkinat eivät osaa päättää tavoitteista ja säännöistä, mutta ne ovat sen sijaan valtioita paljon parempia löytämään tehokkaimmat keinot niiden toteuttamiseksi. Kun EU päättää esimerkiksi päästökaupasta, se asettaa elinkeinoelämälle velvoitteen vähentää päästöjään, mutta ei sanele miten se pitäisi tehdä.

Ideaalitilanteessa järjestelmä olisi kunnianhimoinen, tiukka ja kohtelisi kaikkia sen piirissä olevia yrityksiä samoin. Tämä kysyy poliitikoilta selkärankaa.

Samalla tavalla poliitikot luovat pelikenttää esimerkiksi verotuksella. Kun ympäristölle haitallisia asioita verotetaan ankarasti ja ympäristöystävällisiä asioita kevyesti, luodaan oikeanlaiset kannustimet vähentää haitallista toimintaa. Verotus ja muut kannustimet toimivat tässä huomattavasti tehokkaammin kuin tuet. Tukimekanismeilla valtio valitsee voittajayritykset, kun taas verotus kannustaa kaikkia yrityksiä kilpailemaan tehokkaasti keskenään parhaimpien ympäristöratkaisujen löytämiseksi.

On hyvä, että yritykset toteuttavat myös oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti toimia ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Se ei kuitenkaan riitä. Ilmastonmuutos ja muut globaalit ympäristöongelmat ovat valtava kohtalonkysymys koko ihmiskunnalle, eikä niiden torjumista voi jättää muutamien edistyksellisten yritysten ja kuluttajien varaan. Fakta on se, että vastuullisista kulutustrendeistä huolimatta globaalit päästöt eivät ole vähentyneet, materiaalinen kulutus kasvaa ja suurimmalle osalle kuluttajista hinta on edelleen ykköskriteeri. Esimerkiksi kasvisruokatrendi on johtanut vegaanituotteiden kysynnän ja tarjonnan laajenemiseen, mutta samaan aikaan suomalaisten lihankulutus on jatkanut kasvuaan.

Meidän poliitikkojen pitäisi olla huomattavasti nykyistä kunnianhimoisempia ympäristötavoitteiden asettamisessa. Eduskunnassa yleinen etu jää liian usein yksittäisten elinkeinoalojen etujen jalkoihin. Lobbareilla on valtaa, ja heitä kuullaan laajasti myös eduskunnan valiokunnissa. Hyvä esimerkki tästä on Suomen linja EU:ssa ajaa bioenergiaa ja metsäteollisuuden etuja ilmastotavoitteiden kustannuksella.

Poliitikkojen onkin uskallettava katsoa kokonaisuutta, eli sitä, mikä on hyväksi ympäristölle, ilmastolle ja koko yhteiskunnalle. Tämä tarkoittaa usein astumista vanhan teollisuuden varpaille samalla, kun annetaan uudelle liiketoiminnalle, puhtaalle ja ympäristön rasitusta vähentävälle teknologialle tilaa syntyä.

Globaali muutos on edessä. Se edellyttää kunnianhimoista politiikkaa ja tehokkaasti toimivaa markkinataloutta. Taloudellisesti tulevat pärjäämään parhaiten ne yritykset ja maat, jotka johtavat tätä muutosta.

Antero Vartia
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja,
yrittäjä ja kauppatieteiden maisteri.