Työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa on kaksi osapuolta. Työsuhteessa työntekijä on sitoutunut tekemään työtään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena ja työnantaja maksaa tästä vastiketta, tavallisesti siis rahamääräistä palkkaa. Pelkästään tällä perusteella on selvää, että työnantajan vaikutusmahdollisuudet eivät pääosin ulotu työntekijän vapaa-aikaan asti.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on valmis viemään työmarkkinapolitiikkaa työajan lyhentämisen kaltaisten uudistusten suuntaan. Andersson perustelee kantaansa 11.2.2018 kirjoittamassaan twiitissä mainitun kaltaisten uudistusten vaikutuksella ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen. Samassa yhteydessä Andersson arvostelee niin kutsutun kilpailukykysopimuksen mukanaan tuoman työajan pidennyksen yhteyttä tehokkuuteen. Samana päivänä kirjoittamassaan toisessa twiitissä Andersson puolestaan liittää työajan mahdollisen lyhentämisen myös parempiin työ- ja perhe-elämän yhdistämisen mahdollisuuksiin. Laskun tästä kaikesta Andersson lähettäisi työnantajille.

Tässä yhteydessä on tarpeetonta ottaa kantaa kilpailukykysopimuksen vaikutuksiin, mutta mielestäni on epärealistista edes ehdottaa työnantajan mainituin keinoin osallistuvan työntekijänsä vapaa-ajan kustantamiseen. On päivänselvää, että hyvinvoiva työntekijä on tehokkaampi, mutta on muistettava, että työntekijän tehokkuuteen ja hyvinvointiin voidaan vaikuttaa muillakin keinoilla. Tällaiset keinot ovat monesti joko työyhteisön sisäisiä tai työntekijän itsensä tekemiä valintoja. Työajan lyhennys ilman samassa suhteessa tehtävää vähennystä palkkaan ei anna työnantajalle takeita kasvavasta tehokkuudesta. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että työpäivän pituus tai työn määrä itsessään ei ole ainoa ihmisen hyvinvointiin ja työmotivaatioon vaikuttava tekijä. Tästä syystä katson, että työnantajan tehtävä on jatkossakin maksaa palkka ainoastaan suhteessa vastineeksi saamaansa työpanokseen.

Lopuksi huomauttaisin, että työntekijän hyvinvointia toteuttavaa työmarkkinapolitiikkaa voidaan tehdä muilla keinoilla myös lainsäädäntöteitse. Lisäksi työehtosopimuksin voidaan tehdä työntekijän kannalta edullisia ratkaisuja. Ymmärrän, että Anderssonin näkemys ei todellisuudessa liene näin mustavalkoinen, mutta aihetta koskevassa keskustelussa on loppujen lopuksi muistettava, että työhyvinvointiin panostaminen työnantajan vapaaehtoisin toimin näkyy tälläkin hetkellä monilla työpaikoilla. Työhyvinvointia tulee tästä huolimatta pyrkiä aktiivisesti lisäämään ja ylläpitämään, mutta keino siihen ei mainituin perustein voi olla työajan lyhentäminen.

Sanna Klemetti
Piirihallituksen jäsen
Helsingin Kokoomusnuoret ry