Opposition välikysymys työttömiä vastaan

Blogi

SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Perussuomalaiset ovat perjantaina 27. huhtikuuta jättäneet välikysymyksen hallituksen kehysriihessä päättämistä työlainsäädännöllisistä uudistuksista. Nämä uudistukset sisältävät muun muassa sen, että kolme kuukautta työttömänä olleen alle 30-vuotiaan nuoren saisi palkata jatkossa määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erillistä perustetta. Tämän lisäksi jatkossa alle 20 hengen pienyrityksissä henkilöstön irtisanomista olisi helpotettu.

Oppositiopuolueiden (pl. RKP ja KD) välikysymystä perustellaan tunteisiin vetoavalla retoriikalla nuorten työmarkkina-aseman heikentymisellä. Myös näiden puolueiden nuorisojärjestöt esittivät huolensa siitä, että nuorilta on leikattu niin paljon, että nykynuoret olisi ensimmäinen sukupolvi, joka on huonommassa asemassa kuin vanhempansa. Tämähän kaikki on luonnollisesti aivan potaskaa.

Ensinnäkin helpottamalla määräaikaista palkkaamista madalletaan yritysten kynnystä palkata, edes joksikin aikaa, työttömäksi jääneitä nuoria. Tämän vuosikymmenen aikana on puhuttu moneen otteeseen nuorten syrjäytymisen vaaroista sekä nuorisotyöttömyydestä yleisesti. Tämä ehdotus, jota vastaan oppositio on asettunut, voisi nimenomaan auttaa näitä nuoria pääsemään helpommin uuden työn pariin. Tämä jos jokin auttaisi ehkäisemään syrjäytymistä tai työttömyyden jatkumista.

Toisekseen pienyritysten irtisanomisten helpottaminen madaltaa kynnystä palkata uutta henkilöstöä kuten edellä mainittu uudistus. Virheellinen palkkauspäätös voi koitua pienelle yritykselle hyvin kalliiksi tai pahimmillaan jopa yritykselle turmiolliseksi. Vahvan irtisanomissuojan voisi väittää mahdollistavan työntekijöissä moraalikatoa, sillä työntekijän ei täydy suoriutua tehtävistään samalla lailla kuin ilman tätä suojaa. Irtisanomissuojan heikentämisen voisi katsoa tarjoavan sekä matalampia kynnyksiä palkkaukselle että työntekijöitä tehostavia vaikutuksia.

Kolmantena vielä on todella rohkeaa väittää, että meidän nykynuorten sukupolvi olisi aiempia sukupolvia heikommassa asemassa. Suomessa on OECD maiden pienimpiä tuloeroja ja pienimpiä köyhyysasteita. Suomalaisten elinajanodote on kasvanut tasaista tahtia vuosikymmenestä toiseen. Suomi on säilynyt PISA -tulosten kärjessä. Suomessa on tutkitusti maailman korkeimpia elintasoja. Suomen bruttokansantuote on kasvanut 1960-luvulta kehitysmaan tasolta nykyiseen korkeaan tasoonsa, mutta on kuitenkin totta, että olemme bruttokansantuotteen osalta vieläkin jäljessä vuoden 2007 tasoa – kiitos syksyllä 2008 alkaneen laman.

En lähde luettelemaan kaikkia niitä palveluita ja tukiaisia, joihin suomalaisnuoret ovat oikeutettuja. Niitä on yksinkertaisesti liikaa käsiteltäväksi yhdessä blogitekstissä. Ottaen kuitenkin huomioon nämä edellä mainitut trendit, tutkimustulokset ja makrotaloudelliset muuttujat on kornia valittaa suuremmalla tasolla esiintyvästä nuorten pahoinvoinnista, joka nimenomaan johtuisi tehdystä politiikasta.

Todellisuus on se, että Suomi on vakavassa velkakierteessä. Mikään määrä vasemmistolaisia krokotiilin kyyneleitä tai hyvesignalointiyrityksiä ei Suomea tästä suosta pelasta. On älyllistä epärehellisyyttä väittää ajavansa nuorten etua tukemalla politiikkaa, joka velkaannuttaa kansaa entisestään näennäisten etujen nimissä. Tämä velka tulee lopulta maksettavaksi korkeamman verotuksen ja/tai julkisten menojen leikkaamisen kautta uskoi tähän tai ei. On aina pidettävä mielessä, että tämän päivän velka on huomisen menoerä. Nimenomaan me nykynuoret, sekä meitä seuraavat sukupolvet, tulemme maksamaan tätä velkataakkaa seuraavat vuosikymmenet.

Suomalaisina olemme syntyneet etuoikeutettuina. Yhteiskunnan verovaroin (ja velkavaroin) tarjoamat palvelut ja tuet ovat ainutlaatuisia. Välillä tuntuu kuitenkin siltä kuin kaikki saavutetut edut nähtäisiin itsestäänselvyyksinä, joita näiden ei todellakaan pitäisi olla. Hyvänä esimerkkinä tästä ajattelusta toimii viime vuonna ETLA:n tekemä ehdotus, jossa ehdotetaan lukukausimaksujen käyttöönottoa korkeakouluissa. Tämän ympärille ei saatu rakennettua minkäänlaista keskustelua, kun vasemmistolaiset toistivat samaa vanhaa itkuvirttään eriarvoisuudesta, köyhyydestä ja mistä muista. On lamaannuttavaa tietää keskustelukulttuurin olevan pelkkää uhkakuvien maalaamista, kun politiikassa pitäisi nimenomaan etsiä ratkaisuja.

Politiikka ei voi perustua jatkuvan antamisen ja jakamisen varaan, vaan siinä on pystyttävä muuttamaan linjoja tilanteiden mukaisesti. Muun väittäminen on vastuutonta ja todellisuuden vastaista. Joskus on pystyttävä tekemään vaativia reformeja ja harrastettava talouskuria. On silti totta, että joskus tulee hittejä ja joskus huteja – ja huteja tuleekin kritisoida. Lähtökohtana ei voi kuitenkaan olla, että kaikki uudistukset ja leikkaukset olisivat huteja.

Tässä vaiheessa mainittakoon, että tietenkään kyseiset kehysriihen päätökset eivät ole mielestäni täydellisiä. Oma kritiikkini uudistuksiin koskee näiden rajoittuneisuutta. En näe erityistä syytä sille miksi irtisanomisen helpottamisen tulisi rajoittua vain pienyrityksille tai miksi helpotettu määräaikaisen työsuhteen laatimisen tulisi rajoittua vain nuoriin. Tämähän antaa epäreiluja etuja työmarkkinoilla nuorille (alle 30-vuotiaille) suhteessa vanhempiin työnhakijoihin.

Suomi tarvitsee suuremman luokan työmarkkinareformeja, kuten työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa, irtisanomissuojan keventämistä, työn tuottamisen ja -tekemisen verotuksen keventämistä sekä työmarkkinajärjestöjen aseman yleistä heikentämistä. Emme ole kestävällä pohjalla, kun Suomessa on maailman jäykin palkajärjestelmä ja työmarkkinajärjestöillä on valtaa torpata tarpeellisia uudistuksia.

On hallituksen osalta rohkeuden puutetta rajoittaa kyseessä olevat työmarkkinareformit nuoriin ja pienyrityksiin. Laajentamalla uudistuksia koskemaan kaikkia ihmisiä ja yrityksiä voisi hallitus saavuttaa selkeästi parempia lopputuloksia. Tavoitteena tulisi olla helpottaa työn luomista, työn vastaanottamista sekä työntekijöiden ja yritysten kohtaamista. Tämän hetkisessä ehdotuksessa onnistuttaisiin vain osittain ensimmäisessä tavoitteessa.

Poikkeuksena muihin tekstissä mainittuihin oppositiotahoihin, Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila tuli kirjoittamassaan blogissa pitkälti samoihin lopputuloksiin. Kokoomusnuoret on järjestönä tukenut näitä reformeja pitkään. Lämmittää mieltäni tietää, ettemme ole yksin näiden ajatusten kanssa.

Valitettavaa kuin onkin, minä en ole päättäjä. Nimittäin Suomen diktaattorina aloittaisin uudistamalla työmarkkinoita joustavampaan suuntaan ja purkamalla työmarkkinakartellin. Työmarkkinat on saatava kestävälle pohjalle, jotta ensi laman iskiessä sopeutumiseen ei menisi uudestaan lähemmäs kymmentä vuotta. Tämän sijaan minun on sivustakatsojana kannustettava hallitusta tekemään tarvittavia päätöksiä kritisoimalla tehtyjen päätöksien riittämättömyyttä ja vaatimalla rohkeutta. Onnekseni tiedän, etten kuitenkaan ole näiden ajatusteni kanssa yksin.