”Maatalouden kannattavuuden ja maatilojen maksuvalmiuden turvaamiseen ehdotetaan 20 milj. euron panostusta.”

”Hallitus päätti maatalouden kriisipaketista. Paketti sisältää yhteensä 50 miljoona euroa eri kriisitoimien rahoittamiseksi.”

”Maatalouden kannattavuuden helpottamiseksi hallitus puolittaa luonnonhaittakorvauksen kohdistuvat alenemat vuodelle 2018. Leikkausten lievennys toteutetaan maatalouden kriisipaketin sitomattomalla 10 miljoonan euron määrärahalla.”

“Hallitus päätti mittavista toimista suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. (..) Kansallisiin toimiin suunnataan 30 milj. euroa vuoden 2018 toisessa lisätalousarvioesityksessä sekä vuoden 2019 talousarvion täydentävän esityksen yhteydessä.”

Kuulostiko tutulta? Oheiset lainaukset ovat poimintoja vuosien 2015, 2016, 2017 ja 2018 budjettiriihitiedotteista. Näiden lisäksi maatalouden kriisipaketteja on rakenneltu myös valtion lisätalousarvioissa. Esimerkiksi viime syksynä budjettiriihen jälkeen hallitus päätti ”tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 milj. euron panostuksella.”

Maatalous on jatkuvassa kriisissä, siis ainakin jos on uskominen hallitusta. Toinen inhorealistinen näkemys on se, että Keskusta tekee omaa edunvalvontaansa ja hoitelee maanviljelijöille lisää tukiaisia aina, kun tilaisuus siihen koittaa. Kolmas näkemys voisi olla se, että vasta tänä vuonna maatalous on hallituskauden pahimmassa kriisissä kuivuuden vuoksi.

Vuosittaiset kriisipaketit tekevät vaikeaksi hahmottaa sen, koska maataloudessa on todellinen kriisi. Aivan kuten sadussa; jos sutta huutaa joka vuosi, eikä se olekaan metsässä, voi tulla suden syömäksi sinä päivänä, kun apua tarvitsisi.

Maatalouden kannattavuustilanne on kestämätön

Suomi tukee Euroopassa eniten maataloutta suhteessa sen tuottamaan arvolisään, mutta siitä huolimatta ala kulkee kriisistä toiseen. Hallituksessa on ollut kohta neljä vuotta keskustalainen maa- ja metsätalousministeri, mutta mitään aidosti vaikuttavia rakenteellisia toimia maatalouden tukiriippuvuuden vähentämiseksi ei ole tehty (tai ehkä juuri siksi).

Jokavuotiset maatalouden kriisipaketit vain ylläpitävät nykytilannetta, joka on sekä monen maanviljelijän, että yhteiskunnan näkökulmasta kestämätön. Liian moni viljelijä pitää kannattamatonta tilaa yllä, ja joutuu monissa tilanteissa elämään merkittävässä taloudellisessa ahdingossa. Julkistaloudelle tukien suuri määrä taas on kova painolasti.

Jotta maatalouden jatkuva kriisi saataisiin päättymään, maataloustukia olisi syytä supistaa ja antaa markkinataloudelle tilaa. Se karsisi nopeasti kannattamattomia tiloja, mutta myös mahdollistaisi tilakokojen merkittävän nostamisen. Asteittaisen muutoksen mahdollistamiseksi voitaisiin tukea toimintansa lopettavia viljelijöitä esimerkiksi muuntokoulutuksella ja jonkinlaisella kertakorvauksella.

Maataloustukien aluepoliittisesta luonteesta olisi myös syytä luopua. On aivan järjetöntä perustella maatalouden korkeaa julkista tukea huoltovarmuudella, kun tukia ei ole järjestetty huoltovarmuuden, vaan aluepolitiikan näkökulmasta.

Ehkäpä seuraava hallitus laittaa kädet saveen ja ryhtyy toimiin. Tämän hallituksen kädenjäljeksi jää 4 budjettiriihtä ja 4 maatalouden kriisipakettia.