Eikö tuo auto aja väärällä puolella tietä? Suomalaiselle tulee vähän hämmentynyt olo, sillä Iso-Britanniassa liikenne onkin vasemmanpuoleista toisin kuin Suomessa. Heinäkuisena päivänä Iso-Britannian Brightonissa alkoi minun kolme viikkoa kestänyt operaationi tottua erilaiseen liikennejärjestelmään. Ai niin, pitikö minun vielä opetella takaisin suomalaiseen liikennejärjestelmään?

Olin lähtenyt Iso-Britanniaan kolmeksi viikoksi EF:n järjestämälle kielimatkalle kehittämään englannin kielen taitoani. Kielimatkalle lähtö ei ole halpaa hupia: EF:n kolmen viikon kielimatkat voivat kevyesti polttaa pari tuhatta euroa kukkarosta. Valitsemani kohde Brighton majoituksella isäntäperheessä ei ollut se kallein vaihtoehto, joten en aiheuttanut erityisen pahaa laskua vanhemmilleni. Australiaan EF:n kielimatka olisi vähän liian kallis noin viiden tuhannen euron hintalapullaan.

Hinta on tosiaan suurehko. Siitä huolimatta se oli sen arvoista.

Kielimatka oli suunniteltu niin, että englantia opiskeltiin monenlaisissa ympäristöissä. Brightonissa tuli istuttua oppitunteja koulun penkillä, mutta siinä ei tosiaankaan ollut kaikki. Kaikki päivät oli aikataulutettu lähes täpötäyteen viikonloppujen vapaailtoja lukuun ottamatta. Jouduin arkisin laittamaan herätyksen soimaan ennen aamuseitsemää ja nukkumaan mentiin vasta illalla yhdentoista aikaan. Teki vähän rankkaa ihmiselle, joka oli tottunut nukkumaan pidempään.

Arkipäivät koostuivat kolmesta kukin noin kolme tuntia kestävästä ohjelmasta: koulusta, päiväaktiviteetista ja ilta-aktiviteetista. Joka toinen päivä alkoi koululla, jota seurasi päiväaktiviteetti ja joka toinen päivä alkoi vastaavasti aktiviteetilla, jonka jälkeen siirryttiin kouluun. Kun päiväohjelma oli suoritettu, mentiin isäntäperheisiin päivälliselle, ellei halunnut jäädä Brightonin keskustaan syömään omakustanteisesti. Ja juuri kun isäntäperheen, joka brittiläisyydestään huolimatta osasi kokata, luona päivällinen oli nautittu ja ehditty muutama minuutti rentoutua, piti jo mennä ilta-aktiviteettiin.

Koulu ei oikein muistuttanut samanlaista koulua, jossa kotona tulee opiskeltua. Opiskelu oli äärimmäisen rentoa ilman välillä koulusta tulevia paineita ja samalla pohdittiin erilaisia teemoja ja niihin liittyvää sanastoa. Vastapainona aktiviteetit olivat hauskaa ajanvietettä, tietenkin samalla harjoiteltiin englantia: tutustuttiin muutamaan kylään, kehiteltiin tarina kananmunalle, joka loppujen lopuksi rikottiin ohjaajan päähän, tehtiin pari Amazing race -tyyppistä tehtävärataa, oleskeltiin rannalla ja pelattiin tennistä sekä vähän kaikenlaista muuta. Osa ohjelmasta vaati parikymppiä maksavan lisäaktiviteettipaketin, jolla vielä pääsi esimerkiksi British Airways i360 -näkötorniin ja Brighton Palace Pier -huvipuistoon. Ei nyt turhan kallista sentään.

Viikonloppuohjelmat tekivät poikkeusta arkeen: silloin teimme retken toiseen kaupunkiin tai ohjelma oli muuten erikoinen. Retkillä vilkaisimme Lontooseen, jonne tehtiin peräti kaksi retkeä, Portsmouthiin ja – se oma suosikkini, josta joutui kuitenkin avaamaan lompakkoa vähän lisää – Oxfordiin. Kun emme olleet retkellä, meillä oli yhtenä sunnuntaina vähän liikuntaa ja viimeisenä lauantaina olimme Brightonin Pride-tapahtumassa, joka oli kyllä selkeästi suurempi kuin Helsingin vastaava tapahtuma. Oli mukavaa vaihtelua nähdä uusia paikkoja.

Onnekseni en joutunut erityisemmän kulttuurishokin uhriksi. Brittiläinen kulttuuri ei merkittävästi suomalaisesta poikennut, mutta joitakin eroavaisuuksia tietenkin huomasi. Tuppisuisille suomalaisille ei ole normaalia puhua vieraiden kanssa, mutta Iso-Britanniassa se ei ollut niin kummallista. Ruokakulttuurissakin oli eroa. Jäin koko ajan kaipaamaan ruisleipää, ja kevyt eväslounas poikkesi vähän suomalaisesta tuhdista lounaasta. Mausta en kuitenkaan valita. Ja maailmankatsomusta avartavaahan uuden kulttuurin ja sen eri alueiden näkeminen on.

Näin jälkikäteen ajateltuna EF vaikutti erityisen innokkaalta ottamaan sisältöä pois asiakkaan lompakosta. Esimerkiksi lisäaktiviteettipaketti maksoi lisää, samoin mainitsemani matka Oxfordiin, mutta myös moni muu pienempi tapahtuma. Meillä oli esimerkiksi kerran eräänlaiset allasbileet, joihin pääseminen vaati pienen lisämaksun. Ai niin, olihan meillä se matkakortin kustannuskin: vaivaiset 75 puntaa kolmelle viikolle. Summaa ei siis voinut laittaa kurssin hintaan, vaan se oli ilmiselvästi pakko pyytää paikan päällä.

Mitä sitten tästä kaikesta jäi käteen väljemmän lompakon lisäksi? Flunssan ja seitsemän tietokirjan lisäksi sain muutakin. Nimittäin sitä, mitä tulin alun perin hakemaankin: parempaa englannin kielen taitoa. Sanavarasto laajeni ja ääntämyskin varmasti parani, mutta se ei ollut se tärkein kehitysaskel. Itsevarmuus kieltä käyttäessä nousi, mikä oli se kaikista keskeisin saatu parannus.

Parantuneen kielitaidon lisäksi matkalla tapasi paljon uusia ihmisiä. Koska koulussa ja aktiviteeteissa samassa ryhmässä oli vain suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia, erityisen kaukaa ei uusia ystäviä hankittu, mutta pohjoismaalaisia senkin edestä. Ja kun menin hankkimaan erityisen hyvän norjalaisen kaverin matkalla, englannin puhumisesta tuli taattua.

EF päätti tietysti ottaa meistä kielimatkalaisista kaiken irti ja markkinoida meille vielä omaa EF-ambassador-ohjelmaa, jossa siis tiedotetaan EF:stä ja sitä kautta saadaan pisteitä. Niillä sitten voi hankkia itselleen palkintoja, ja jos tulee kerättyä tarpeeksi, kokonaan uuden kielimatkan maksutta. Minähän siis tietenkin menin ilmoittautumaan mukaan, sillä se ei sentään sido minua erityisemmin. Täytyy silti katsoa, mihin aika riittää. Erityisesti siksi, että tulevat maakuntavaalit kiinnostavat minua. Eivät vain ensi helmikuussa täysi-ikäistyvänä äänestäjänä, vaan myös ehdokkuusmielessä.

Kielimatkalla käyminen on tosiaan avartava kokemus. Matkalla pääsee tutustumaan paremmin toiseen kulttuuriin, saa uusia kavereita ja kokemuksia ja näkee uusia paikkoja. Samalla saa kielitaitoa, joka kehittyy huomaamattaan.

Antti Avoranta
Helsingin Kokoomuksen Nuoret ry.