Ihan aluksi: liittovaltio ≠ sosiaalinen pilari
Liittovaltiokehitys on suotavaa ja se tuottaa hyvinvointia koko Euroopalle. Suurista asioista päätetään yhdessä, jolloin EU:lla on myös enemmän painoarvoa. Tämä on hyödyllistä juuri esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Federalismi ei kuitenkaan tarkoita kaiken päätöksenteon keskittämistä Brysseliin. Tämä koskee etenkin niitä politiikan sektoreita, joista kuuluu päättää mahdollisimman lähellä ihmistä, kuten sosiaalipolitiikka, verotus sekä koulutuspolitiikka. On useita syitä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja unionia ei tule sotkea liiaksi keskenään.
Ensinnäkin on tarkasteltava jäsenmaiden välisiä eroja. EU on 28:sta (sic!) valtiosta koostuva yhteisö. Näiden maiden historialliset kehityskulut, talousjärjestelmät ja yhteiskuntarakenteet eroavat hyvinkin paljon toisistaan. On aivan eri asia puhua sosiaaliturvasta Kreikassa tai Kroatiassa kuin Ruotsissa. Näitä esimerkkejä riittää. Kitka arvojen, moraalin ja yhteiskuntanäkemysten välillä olisi yhteistä sosiaalipolitiikkaa rakentaessa niin suurta, että suotuisaa lopputulosta olisi hankalaa, ellei mahdotonta, löytää. Paikoitellen on väläytelty ajatuksia muun muassa eurooppalaisista työehtosopimuksista ja yhteisestä eläkeiästä. Mielestäni on hankalaa nähdä, miten tämänkaltaiset ideat edistäisivät talouskasvua ja työmarkkinoita juuri yllä kuvattujen taustojen vuoksi.
Samalla ihmisten järjestelmälle antama legitimiteetti ja luottamus unioniin ovat vaarassa kärsiä, mikä vie meidät seuraavaan teemaan. Eurooppalainen sosiaaliturva edellyttäisi myös eurooppalaista tuloverotusta. Yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaisi lopulta enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle kansallisen sääntelyn päälle sekä enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.
Hyväksyttävyyden ostaminen tällaiselle ratkaisulle olisi riskialtista. Rahan lähettäminen palkasta EU:lle ja sen palauttaminen sosiaalitukina toiselle puolelle Eurooppaa on tuhoon tuomittu ratkaisu. Mitä kauempana kansalaisen verojenkäytöstä päätetään, sitä korkeampi on riski korruptiolle ja moraalikadolle valvonnan heikentyessä. Näin massiivinen toimenpide edellyttäisi myös valtavaa byrokratiamyllyä ja olisi hallinnollisesti raskas. Todennäköisyys uusille tulonsiirtoautomaateille erilaisten Euroopan laajuisten tukien muodossa olisi myös korkea.
On myös perusteltua kysyä, minkälaisiin sosiaaliturvajärjestelmien harmonisointipyrkimyksiin yhteinen sosiaalipolitiikka johtaisi, sillä sitähän kehitys edellyttäisi. Tulisivatko muut maat Pohjois-Euroopan mallien tasolle, vai hilattaisiinko pohjoiseurooppalaisia järjestelmiä alaspäin Keski- ja Etelä-Euroopan tasolle, päätyen lopulta johonkin keskiarvoon? Joka tapauksessa tämänkaltainen harmonisointiprosessi olisi kallista, hidasta ja vastustusta herättävää.
Näin ollen sosiaalipolitiikkaa ei tule laajassa mielessä eli sosiaalitukina ja tulonsiirtoina viedä EU:n päätösvallan alle, vaikka olisi piinkova federalisti. Jos sosiaalista ulottuvuutta työnnetään pakolla eteenpäin, voidaan tahtomatta toimia EU:ta hajottavalla tavalla tiivistämisen sijaan. Lisäksi ylhäältä alaspäin sanellut uudistukset kohtaavat yleensä vastustusta, mikä voi vaikuttaa vakauteen ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen.
Mitä sen sijaan kannattaa tehdä?
EU:n sisämarkkinoiden yksi keskeinen ongelma on eriytyneet työmarkkinat. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.
Koska emme voi kokonaan olla keskustelematta eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta, tulisi painopiste ja tavoite tässä keskustelussa ohjata työmarkkinoiden integraatioon ja työntekijöiden liikkuvuuteen, mikä edistäisi talouskasvua ja hyvinvointia. Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.
Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin maltillisesti edistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.
Paljon hyvää syntyy EU:n vaikutuksesta myös jo nyt. Esimerkiksi vuosilomalaissa EU:n rooli on ollut ratkaisevan tärkeä. Monesti käy niin, että Suomessa tehtävä positiivinen uudistus on saanut alkunsa EU-lainsäädännöstä, ja EU:sta on tullut painetta kotimaisille uudistuksille.
EU:n on toimittava enemmän siellä, missä siitä on eniten hyötyä. Näitä alueita ovat rajat ylittävät teemat, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutoksen torjunta, kauppapolitiikka ja talouskasvun edistäminen muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa kehittämällä. Jo näissä painopisteissä EU:lla riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Sosiaalipolitiikan osalta parhaimmiksi osoittautuneita käytäntöjä tulee edistää, mutta viime kädessä EU:n on keskityttävä yllämainittuihin vahvuuksiinsa.
Tuomas Tikkanen
Kirjoittaja on Kokoomusnuorten eurovaaliehdokas ja piinkova federalisti.
Blogikirjoitus on osa Kokoomusnuorten federalismipamflettia ”The F-word”. Esittelemme pamfletin tekstejä yksitellen blogissamme päivittäin aina eurovaalien ennakkoäänestyksen alkuun saakka.
Lisätietoja:
Tikkanen Tuomas
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.
