
Turkkia rangaistava kansainvälisillä pakotteilla
Viime aikoina on uutisoitu paljon Turkin hyökkäyksestä Pohjois-Syyriaan kurdien hallitsemalle alueelle. Teko on tietysti täysin tuomittava ja Turkkia pitäisi mielestäni rangaista kansainvälisillä pakotteilla.
Fakta on se, että Turkki on sotilaallisesti aivan ylivoimainen kurdijoukkoihin verrattuna. Tämän takia on ymmärrettävää, että kurdit vetäytyvät raja-alueilta, eivätkä puolusta jokaista senttiä kuolemaan saakka.
Tiistai-iltana 22.10.2019 Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Turkin presidentti Recep Erdoğan sopivat vartioivansa Turkin Pohjois-Syyriasta valtaamaa ns. suojavyöhykettä yhdessä. Tämä ei mielestäni ole hyväksyttävää, sillä molemmat valtiot ovat tunnettuja heikosta demokratiasta ja vajavaisista ihmisoikeuksista.
Sen sijaan mielestäni parempi ratkaisu olisi Saksan puolustusministerin Annegret Kramp-Karrenbauerin mainitsema kansainvälinen valvonta, jotta ihmisoikeudet voitaisiin turvata. Mielestäni kansainvälinen valvonta voisi myös lieventää jännitteitä alueella, jossa on ollut monia vuosia pitkä konflikti.
Valitettavasti kyseinen ratkaisu ei ole todennäköinen, sillä Turkki ja Venäjä kerkesivät jo sopimaan valvonnasta, eikä se olisi muutenkaan Venäjän intressien mukaista, sillä se heikentäisi heidän asemaansa Lähi-Idässä.
Matti Paiho
Kokoomuksen tet-harjoittelija