Topi-Veli Arpiainen

Maailmanpolitiikan muutoksia, osa 1

Blogi

Koronanviruksen myötä alkoi ajanjakso, jonka aikana valtiollisten toimijoiden huomio kiinnittyy sisäisiin seikkoihin. Entistä vahvempi valtio on osa arkeamme niin kotimaassa kuin maailmalla. Miten epidemia näkyy maailmanpolitiikassa?

Maailmanlaajuinen COVID-19 pandemia rantautui Suomeen maaliskuun ensimmäisten viikkojen aikana. Sen jälkeen olemme voineet seurata hallituksen päätöksentekoa haastavassa tilanteessa ja ennen kaikkea nähdä, miten suomalainen yhteiskunta sopeutuu koronaviruksen mukanaan tuomiin haasteisiin. 

Maailmanpolitiikan kannalta epidemia on synnyttänyt keskustelua siitä, millaiseen asentoon maailma asettuu taudin myötä. Keskustelu on tarpeen, sillä juuri sen avulla demokraattiset läntiset yhteiskunnat toimivat ja erottuvat muusta maailmasta. Suomen tapauksessa poikkeustila ja sen vaikutus hallituksen päätöksentekoon sekä yhteiskunnan toimintaan, korostaa yhteiskunnallisen keskustelun tarvetta. Merkittäväksi muodostuu poikkeustilan jälkeinen aika, jolloin Suomen hallitus jatkaa toimintaansa kasvanein valtaoikeuksin. 

Koronaviruksen aiheuttamia muutoksia käsittelevien kirjoitusten joukosta on suositeltavaa tutustua Ulkopoliittisen instituutin julkaisuun (19.3.), jossa nostetaan esille epidemian lukuisia maailmanpoliittisia vaikutuksia. Paperissa muun muassa korostetaan, että epidemia on nähtävä itseään laajempana ilmiönä, jonka vaikutukset eivät rajoitu pelkästään lääketieteen saralle. 

Maailmanpolitiikan muutoksia on tiedossa, ja tässä hetkessä vasta kokonaisuuden osasia aletaan hahmottaa. Muutoksien joukosta voidaan nostaa esille muutamia: valtioiden rooli korostuu ja valtiot keskittyvät ensisijaisesti omien välittömien etujen turvaamiseen kansainvälisen toiminnan sijaan.

Epidemian vaikutukset ovat samanaikaisesti maailmanlaajuisia ja valtioiden sisäisiä. Julkisessa keskustelussa yhdeksi esimerkiksi on nostettu – Suomessa viimeistään poikkeustilan julistamisen myötä – valtion roolin muutos. Tarkemmin ilmaistuna vahvemman valtion paluu. Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin Kimmo Rentolan kolumni ”Vallassa on se, joka päättää poikkeustilasta” (31.3.) Helsingin Sanomissa on tästä esimerkki. Siinä tuodaan esille, kuinka valtio on palaamassa sen perinteiseen rooliinsa ”raa’an poliittisen vallan käyttäjänä”, jonka katoamista hahmoteltiin kylmän sodan jälkeen. On huomattava, että epidemia kiihdyttää ilmiötä, joka on ollut käynnissä Euroopassa viimeistään vuoden 2014 ulko- ja turvallisuuspoliittisten tapahtumien myötä.

Maailmanpoliittisen tilanteen myötä havainnollistuu se, miten eri valtiot pyrkivät valtionedun noudattamiseen, niin talouden kuin kansainvälisen avunannon parissa. Edellisestä esimerkkinä on valtioiden haluttomuus pysäyttää talouden rattaita epidemian levitessä, kuten Ulkopoliittisen instituutin raportti Kiinan kohdalla ja valtioiden odottelu ulkonaliikkumiskieltojen julistamisessa Euroopassa havainnollistavat. Euroopan unionin jäsenmaiden tahmeus Italian avustamisessa on kokonaisuudessaan monen tekijän summa, mutta samalla se myös havainnollistaa jälkimmäisen osalta valtionedun toteutumista: välittömään valtionedun turvaamiseen ei ensisijaisesti näytä kuuluvan rajat ylittävä yhteistyö. 

Silti avunanto ja yhteistyö valtioiden kesken ovat osa valtionetua – muutenhan esimerkiksi liittoumien olemassaoloa olisi haastavaa perustella – mutta niiden ja oman edun välinen tärkeysjärjestys on selvä. Epidemia onkin tässä mielessä testauttanut vallitsevien kansainvälisten liittoumien ja kokonaisuuksien toimintakyvyn.

Valtioiden omasta edunvalvonnasta huolimatta globaali verkko ei ole hapertumassa pois, vaan pikemminkin se on pysyvä osa todellisuuttamme. Filosofi Tuomas Nevanlinnan esseessä (28.3.) asia ilmaistaan osuvasti: ”Koronavirus ei ole kansallisen politiikan triumfi. Se pikemminkin sinetöi globalismimme. Tarttuva ja maailmanlaajuinen ei ole vain virus itse; myös paikallisesti toteutetut toimet sen nitistämiseksi säteilevät kerrannaisvaikutuksia, jotka eivät ole minkään kansallisen hallituksen kontrollissa.

Vaikka epidemialla on mittava mielikuvallinen voima, se ei muuta maailmanpolitiikan perusteita, vaan ne vaikuttavat jatkuvasti pinnan alla. Perusasiat, kuten esimerkiksi maiden maantieteelliset sijainnit tai suorituskyvylliset rajoitteet, eivät muutu, eivätkä valtioiden siirrot jää tekemättä, joissakin tapauksissa peräti päinvastoin. Esimerkiksi Suomen tapauksessa maa- ja merirajat eivät katoa mihinkään tai HX-hankkeen merkitys häviä. Maailmalla maiden väliset strategiset asetelmat eivät poikkeustilanteesta huolimatta katoa, kuten Rooman ja Moskovan välinen sanaharkka jälkimmäisen avun epätoivottavista sivupiirteistä tai Washingtonin ja Pekingin välinen jatkuva geopoliittinen kilpailu osoittavat.

Kirjoittaja:

Arpiainen Topi-Veli

Arpiainen Topi-Veli

Liittohallituksen jäsen

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin