Hallitusohjelmaan on kirjattu, että oppivelvollisuusikä nostetaan 18 ikävuoteen. Lain on tarkoitus astua voimaan 2021 alussa ja uudistuksen koskettaa ensimmäisen kerran vuonna 2005 syntyneitä. Ministerityöryhmässä on myöhemmin päätetty, että maksuttomuus ensimmäisen tutkinnon kohdalla ulotetaan 20 ikävuoteen asti. Ministeriö asetti elokuussa 2019 valmistelun tueksi laajasti eri tahoista koostuvan seurantatyöryhmän. Maaliskuun lopulla 28 tahoa seurantaryhmästä vaati ministeriöltä oppivelvollisuuden valmistelun lykkäystä vedoten koronakriisiin.

– Uuden oppivelvollisuuslain laadukkaan ja tehokkaan toimeenpanon varmistamiseksi tarvitaan paitsi koko toimijakentän perehdyttämistä, myös useiden erilaisten käytännön asioiden kuntoon laittamista. Vallitsevassa tilanteessa näihin valmistautuminen on mahdotonta, tahot totesivat 26.3.2020 julkaistussa kannanotossaan.

Kannanotosta huolimatta opetusministeri Li Andersson (vas.) on pysynyt jo ennen poikkeusoloja erittäin kunnianhimoiseksi luonnehditussa lainvalmistelusuunnitelmassaan. Panostaminen puhtaasti ideologiseen hankkeeseen on kummallista tilanteessa, jossa jo yli puolet suomalaisista vastustustaa uudistusta ja myös suuri osa eduskuntapuolueista kannattaa vähintään valmistelun lykkäämistä.

Oppivelvollisuuslain luonnoksen tavoitteissa kerrotaan, että ”oppivelvollisuuden tavoitteena on turvata kaikille elämässä ja yhteiskunnassa tarpeellinen perusosaaminen ja sivistys sekä edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Lisäksi oppivelvollisuuden tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja ja lisätä koulutuksellista tasa-arvoa.” Tämän tavoitteen voinee jokainen allekirjoittaa, ja vain ainoastaan peruskoulun varassa olevat nuoret ovat aito huoli etenkin tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Pakko ei kuitenkaan ole oikea keino ratkaista ongelmaa. Perustietojen ja taitojen puute on ydinsyy sille, miksi toisen asteen tutkintoa ei suoriteta. Oppivelvollisuuden venyttäminen ei vastaa näistä mihinkään. Toisella asteella parempi täsmälääke olisi laadukas opinto-ohjaus ja riittävät opiskeluhuollon palvelut. Näillä keinoilla keskeytysten taustalla oleviin ongelmiin pystyttäisiin puuttumaan huomattavasti kohdistetummin ja tehokkaammin sekä ennaltaehkäistä keskeytyksiä ja väärälle koulutuspolulle hakeutumista. On selvää, että oppimisen ongelmia ei korjata kippaamalla lisärahoja kirjakustantajille ja bussifirmoille.

Lakiluonnos jättää myös huolestuttavan paljon avoimia kysymyksiä. Ammatillisen koulutuksen reformin (2018) myötä perustutkinnon opiskelijat sekä aikuisopiskelijat käyvät samoja kursseja. Maksuttomuus johtaisi näin ollen tilanteeseen, jossa osa opiskelijoista on maksuttomuuden piirissä ja osa ei. Olisiko todellisuus sitä, että 18-vuotias Pekka saa käyttää kokkiopinnoissaan koulun veitsiä, mutta 25-vuotias Elli tuo omat veitsensä mukaan kouluun? Lukiopuolella yhä ratkaistava ongelma ovat ylioppilasmaksut, joiden maksuttomuuden valmistelu on yhä kesken. Miten paljon puhuttu maksuttomuus voitaisiin edes taata ilman selvyyttä siitä, miten tutkintomaksut jatkossa toteutetaan?

Lakiesitys oppivelvollisuuden laajentamisesta lähtee lausuntokierrokselle torstaina 30.4. ja lausuntoaikaa on kesäkuun puoleenväliin asti. Arvoisa ministeri Andersson, eikö nyt olisi jo jarrutuksen paikka lain valmistelussa ja aika etsiä oikeasti keinoja nuorten ongelmien ratkaisemiseen?