Tarkempaa erottelua ylioppilaskirjoitusten arvosteluun – persentiilit esille
Tämän viikon tiistaina julkistettiin tämän kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset. Onnittelut tuleville kevään ylioppilaille!
Taas oli paljon puhetta siitä, että jollain jäi yhden pisteen päähän seuraavasta arvosanasta ja eri arvosanoista saatavat piste-erot ovat hyvin suuret todistusvalinnassa. Tämän takia esitin ja sain hyväksytyksi viime syksynä Kokoomusnuorten liittokokouksessa aloitteemme, että ylioppilaskokeiden arvosanat tulisikin esittää persentiileinä (1-100) nykyisten sanallisten arvosanojen lisäksi. Tarkempi arvostelu toisi selkeyttä ja reiluutta varsinkin korkeakoulujen todistusvalintaan.
Esimerkiksi magna cum laude -arvosanan osuus aineen kirjoittajista on se mikä aineen kirjoittajien osuus on kaikkien kirjoittajien kaikkien aineiden keskiarvojen (SYK-luku) 60-80 persentiilin välissä. Esityksemme mukaan esimerkiksi 71 persentiilin magna tulisi antaa sille osuudelle aineen kirjoittajista, jotka ovat 70-71 persentiilin välissä kaikkien kirjoittajien kaikkien aineiden keskiarvoissa. Tasapisteiden tapauksessa tulisi pyöristää ylimpään persentiiliin tai sitten tehdä joku tehtäviin perustuva tapa järjestää.
Tämä toisi reiluutta arvosanoihin, sillä piste-ero juuri ja juuri magnan ja eximiaa hipovan magnan välillä voi olla jopa kahden kokonaisen tehtävän pisteet. Tämän takia ylioppilastodistuksessa tulisi myös selkeämmin näkyä tarkempi arvosana. Esimerkiksi ”Magna cum laude – 71 percentile”.
Erityisen tärkeää tämä on korkeakoulujen todistusvalintoja ajatellen, sillä tällä hetkellä ylioppilaisarvosanoista saatavat pisteet ovat porrastettuna arvosanojen mukaan. Mielestäni reilumpaa olisi, että pisteytys olisi jatkuva funktio persentiilien mukaan, jotta yhden koepisteen ero ylioppilaskokeessa ei tarkoittaisi jopa kuuden valintapisteen vähenemistä. Ei ole reilua, että todistusvalinnassa ylioppilaskokeessa pisteen päähän seuraavasta arvosanasta jäänyt saa saman verran pisteitä kuin sellainen, joka on saanut kahden tehtävän verran vähemmän pisteitä. Alla kuvaaja tästä.
Kokoomuksen puoluekokous on näillä näkymin syyskuussa ja siellä tulemme esittämään tätä myös puolueen linjaksi.

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja, tilastotieteen opiskelija Turun yliopistolla ja taksikuski