
Lauri Törnström: Keskustalla on nyt näytön paikka
Puoliväliriihessä kuohuu. Pääministeri Sanna Marin tuli maanantaina kuusi päivää kestäneiden neuvotteluiden jälkeen Säätytalolta median eteen haastateltavaksi ilmoittaen, että neuvottelutilanne on vaikea. Keskustan Annika Saarikko ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen ovat omissa lausunnoissaan huokuneet epävarmuutta ja tiedottomuutta tulevaisuudesta. Median udellessa tietoja kaksikolta Saarikon paineet ovat näyttäytyneet esiin selvänä kiertelynä.
Viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut paljon. Kaksi vuotta sitten keskusta päätti lähteä historiansa huonoimman vaalituloksensa jälkeen hallitukseen, ja jätti näin oppositioon toiseksi ja kolmanneksi suurimmat eduskuntaryhmät. Tämä tarkoitti väkisin sitä, että entinen oikeistolainen pääministeri Juha Sipilä joutui luopumaan kasvoistaan.
Vuoden 2019 lopussa Rinteen hallitus hajosi, ja Sanna Marinista tuli pääministeri. Korona iski, ja velanotosta tuli perusteltua.
Sanna Marinin vasemmistohallituksen suurin ongelma on sen sosialistinen ajattelumalli. Ajatus siitä, että rahaa on loputtomasti rahoittamaan kaikki mahdolliset hyvinvointia lisäävät palvelut. Uskomus siitä, että progressiota voidaan aina kiristää entisestään tasa-arvon saavuttamiseksi. Velanottoon suhtaudutaan pehmeästi, eikä velanottohetkellä ole minkäänlaisia suunnitelmia niiden takaisinmaksuun. Tasa-arvo ja hyvinvointi voittavat taloudenhoidon. Hunaja voittaa Hunajaa tekevät mehiläiset.
Eduskuntavaalien jälkeen todennäköisimpänä pidettiin Kataisen hallituksen kaltaista koalitiota. Rinteelle tehtiin kuitenkin selväksi, ettei kokoomus ole valmis katteettomiin lupauksiin – niihin, joita Antti Rinne lupaili kaikkialla kaikille, ja joilla lopulta voitti vaalit niukasti kahdella desimaalin prosenttiyksiköllä. Keskusta, joka oli menettänyt kannatusta pakollisen leikkauskauden jälkeen, ajatteli saavansa lisää kannatusta menemällä vasemmistohallitukseen oikeistohallituksen jälkeen.
Menettely saa väkisinkin pohtimaan, ajattelivatko keskustalaiset yhtään vaaleissa heitä äänestäneitä ihmisiä. Niitä, jotka äänestivät edellistä pääministeripuoluetta ja päähallitusvastuussa olevaa puoluetta. Pitäisi olla joka tapauksessa selvä asia, ettei hallituksessa kannatusta nosteta. Hallitukseen mennään, kun vaaleissa kansa on päättänyt puolueesi vastuuseen päättämään Suomen asioista, jonka jälkeen omille äänestäjille näytetään, että äänestäjät osasivat äänestää oikein. Jos ei osata, mennään seuraavalla kaudella oppositioon.
Keskusta teki vuoden 2011 vaalien jälkeen erittäin viisaasti. Se meni oppositioon, antoi hallituksen säheltää ja nosti itsensä seuraaviin vaaleihin ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi. Keskustan väelle ei ilmeisesti riittänyt joka toisen vuoden hallitus ja joka toisen vuoden oppositio. Siksi se valitsi paniikissa myydä itsensä Rinteen sosialismipolitiikalle saaden ne samat etuudet, jotka keskustan äänestäjät olivat saaneet edelliselläkin hallituskaudella. Keskustan hallitukseen lähtöä ja sen syitä voi tarkastella monista eri näkökulmista, mutta yhteenvetona jokainen tietää, ettei se ollut missään nimessä keskustan tulevaisuuden kannalta järkevää.
Kuudetta päivää kestäneet puoliväliriihen neuvottelut ovat muuttuneet hallitusneuvotteluiden tuntuisiksi. Keskusta yrittää profiloitua äänestäjilleen suomalaisen talouden puolustajana, ja yrittää näin vaalien alla saada äänestäjiltään anteeksi kahden vuoden tuhlauksien hyväksynnät. Tulee kuitenkin ymmärtää, että Keskustan pysyminen lujana näissä neuvotteluissa on äärimmäisen tärkeää Suomelle, ja sen hyvinvointivaltion turvaamiseksi. Nyt Keskustalla on mahdollisuus näytön paikkaan kahdella tavalla – pitämällä lujasti kiinni taloudenhoidosta Suomen ainoana toivona, tai lähtemällä hallituksesta.
Kirjoittaja Lauri Törnström on Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten aktiivi.
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.