
Kokoomus yhdistää
Naantalilainen Akusti Suomi, 17, on ollut Kokoomusnuorten jäsen vuodesta 2019 lähtien. Akusti liittyi mukaan vietettyään viikon Saara-Sofia Sirénin TET-harjoittelijana. Nykyisin Akusti vaikuttaa Naantalin Kokoomuksen kunnallisjärjestön hallituksessa sekä Naantalin seudun Kokoomusnuorissa. Akustin äiti Satu Haapalainen taas on liittynyt kokoomukseen vuonna 2021 kuntavaaliehdokkuutensa myötä, mutta myös ennen ehdokkuuttaan hän oli aktiivinen järjestötoimija.
“Olen pienestä pitäen kulkenut äitini mukana järjestötoiminnassa, sillä äitini toimi aktiivisesti vuosia MLL:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Tätä kautta varmaan innostuin myös lähtemään puoluepoliittisesti sitoutumattomaan järjestötoimintaan ja tämän jälkeen puolueen nuorisojäseneksi”, Akusti kertoo.
Vaikka kokoomuksen piirissä parivaljakko ei ole vielä päässyt jakamaan yhteisiä luottamustoimia, näkyy kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ruokapöytäkeskusteluissa – useimmiten keskustelut koskevat paikallispolitiikkaa. Äidiltä ja pojalta löytyy sekä yhteneviä että vastakkaisia näkökulmia. “Äiti suhtautuu politiikan kouluun tuomiseen kriittisemmin kuin minä”, Akusti kertoo. Molemmat kuitenkin nimeävät poliittiseksi esikuvakseen Saara-Sofia Sirénin yhtenevin perustein — “Hän edustaa sinivihreää ja liberaalimpaa puolta Kokoomuksessa”. Edellisen lisäksi Satu mainitsee myös Sauli Niinistön, jonka rauhallisuus vakuuttaa.
Kaiken kaikkiaan molempien mielestä on positiivista, että perheessä on toinenkin saman puolueen jäsen. Samankaltaisten asioiden jakaminen ja kokeminen tuovat yhteen. Politiikan lisäksi äitiä ja poikaa yhdistää koirien Selman ja Elvin kanssa touhuaminen, MLL:n toimintaan osallistuminen sekä elokuvien katseleminen.
Satu Haaplainen, 46, on terveydenhoitaja, lastensairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri (TtM), jonka harrastuksiin kuuluu pelastuskoiratoiminta, MLL ja luonnossa retkeily. Hän on ehdolla kuntavaaleissa Naantalissa.
Akusti Suomi, 17, on opiskelija Naantalin lukiossa. Hän harrastaa järjestötoimintaa niin Kokoomuksessa kuin puoluepoliittisesti sitoutumattomissa järjestöissä.