Pohjanmaan Kokoomusnuoret

Vapaus, vastuu ja mahdollisuuksien tasa-arvo – nuorin pohjalaasin silmin.

Tule mukaan!

Keitä moomma?

Meitä on monista lähtökohdista

Meihin kuuluu niin lukiolaisia, ammattikoululaisia, yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita, yrittäjiä, maatalousyrittäjiä sekä erilaisilla elämänsaroilla toimivia jäseniä. Yhdistävävä tekijämme on isänmaallinen vapautta, vastuuta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa korostava arvopohja.

Suomalaisen on pystyttävä toteuttamaan itseään vapaasti, eikä kenenkään liekkiä tule tukahduttaa. Vapaus tuo mukanaan myös vastuuta, jota jokaisen on kannettava niin itsestään, kanssaihmisistä kuin yhteiskunnasta – kykyjensä mukaan. Jokainen lupaava alku puhkeaa kukkaan vain mahdollisuuksien tasa-arvon kautta – kaikille on taattava yhtäläinen mahdollisuus olla iloksi ja hyödyksi niin itselleen kuin ympäristölle.

Jos tunnet vähänkään vaikuttamisena paloa poliittisen linjaamisen, luottamustoiminnan tai vaalikampanjoinnin muodossa, on Pohjanmaan Kokoomusnuoret sinulle oikea vaihtoehto! Lähde mukaan tutustumaan toimintaamme ja toimijoihimme!

Toimintamme on monipuolista

Pohjanmaan Kokoomusnuoret ry on Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:n Vaasan vaalipiirin alueella toimiva piirijärjestö. Vuosi 2020 on järjestyksessään 66. toimintavuosi Pohjanmaan Kokoomusnuorille.

Järjestämme monipuolista toimintaa, kuten erilaisia koulutuksia, poliittista toimintaa, tapahtumia, matkoja, saunailtoja sekä vaalitilaisuuksia. Olemme muun muassa vierailleet Olkiluodon ydinvoimalassa ja Vaasan hovioikeudessa, tavanneet ruotsalaisen sisarjärjestömme Moderata ungdomsförbundetin (MUF) toimijoita Uumajassa ja Vaasassa ja osallistumme aktiivisesti myös liiton valtakunnallisiin tapahtumiin.

Tapahtumien lisäksi otamme kantaa ajankohtaisiin asioihin ja keskustelemme avoimesti päivän polttavista asioista – joihin myös vaikutamme.

Pohjanmaan Kokoomusnuoret Instassa

Tervetuloa Snellman-seminaariin Helsingin Suomalaiselle Klubille lauantaina 4.5.2024! 💙

Seminaariosuuden järjestää Snellman-säätiö, joka korvaa kaukaa tuleville osallistujille matka- sekä majoituskulut. Lisätietoa korvauksista löydät ilmoittautumislomakkeelta.

Ilmoittaudu mukaan Snellman-seminaariin biosta löytyvän linkin kautta. Hotellimajoitusta varten tulee ilmoittautua viimeistään 26.4.2024 klo 16.00. Peruutukset ilmoitetaan Kokoomusnuorten koulutussuunnittelija Antti Järvensivulle.

Lisätiedot:

Antti Järvensivu
Koulutussuunnittelija
antti.jarvensivu@kokoomusnuoret.fi

Tapahtuman alustava aikataulu ja ohjelma: 

11.15 Ilmoittautuminen avautuu, lounas

12.30 Seminaarin avaus ja keynote Euroopan Unionin tulevaisuus – säätiön puheenjohtaja Jyrki Katainen

Miltä Euroopan ja EU:n tulevaisuus näyttää? Mitä tuleva parlamenttikausi tuo tullessaan? - Jyrki Kataisen haastattelussa Mepit Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen sekä kesän EU-vaaleissa ehdolla olevat kansanedustaja, kenraalimajuri evp Pekka Toveri sekä Maria Miala ja Henriina Rantala. 

Kohti kevään puoluekokousta – ehdokkaat tentissä, mukana mm. puolustusministeri Antti Häkkänen, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen ja kansanedustajat Jarno Limnéll sekä Karoliina Partanen.

Seminaarin päätössanat ja stipendien jako, säätiön puheenjohtaja Jyrki Katainen

Seminaaripäivän ja ehdokastentin juontavat Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala ja Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki.

Seminaari päättyy stipendien jakoon ja cocktailtilaisuuteen noin klo 16.30.
Puheenjohtajamme @bingatupamaki on huomenna 16.4. klo 6.45 MTV3:n Huomenta Suomessa keskustelemassa hallituksen 15.–16.4.2024 kehitysriihestä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa 📺

Olethan huomenna aamulla kuulolla! 💙

@mtvhuomentasuomi
#kokoomusnuoret #huomentasuomi #mtvuutiset
Kokoomusnuorten perinteikkäät Summer Gamesit rantautuvat tänä vuonna Lapualle 24.–26.5. "Kesäpelit" on oivallinen paikka starttailla kesä ja viettää muutama päivä hyvässä seurassa perinteiden äärellä Pohjanmaalla.

Tapahtuma on avoin kaikille kokoomusnuorille tai Kokoomusnuorten toiminnasta kiinnostuneille 15–30-vuotiaille. Olitpa sitten jo pitkään Kokoomusnuorissa toiminut konkari taikka vasta liittymistä harkitseva, olet juuri oikea henkilö osallistumaan Gameseille.

Summer Gamesien teemana on tänä vuonna maanpuolustus ja aiheen tiimoilta meitä saapuu evästämään mm. Paula Risikko, Aleksi Jäntti sekä runsas kattaus alan ja viiteryhmien kovimpia ammattilaisia! 🔥

Tapahtuman ilmoittautumislomakkeen sekä lisätiedot löydät osoitteesta bit.ly/KNL-SG2024 tai biosta löytyvän Linktreen kautta!

Lisätietoja voi tiedustella myös liiton koulutussuunnittelija Antti Järvensivulta (antti.jarvensivu@kokoomusnuoret.fi) 💙
Tule juhlistamaan vappua Pääsihteerin Wappubooleille! Tämä kokoomusnuorten jo perinteeksi muodostunut vappuperinne kerää yhteen kokooomusnuoria, kutsuvieraita, sidosryhmiä sekä politiikasta kiinnostuneita nuoria juhlimaan vappua ja viettämään aikaa yhdessä.

Tapahtumapaikka on Kokoomuksen puoluetoimiston aula ja Mannerheim-sali osoitteessa Töölönkatu 3, 4.krs, Helsinki. Tilojen esteettömyydestä voit kysellä tarkemmin koulutussuunnittelija Antti Järvensivulta. Tapahtuma on maksuton ja tarjolla on ku-ku-kuplivaa sekä perinteisiä vappumunkkeja.

Piipahda nopeasti paikalla tai viivy pidempäänkin. Tähän tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita riippumatta siitä, mihin poliittisella nelikentällä sijoittuu!

14:45 Ovet auki
15:15 Pääsihteerin alkusanat
Vapaa sana
16:00 Pääsihteeri Kahoot!
16:30 Bingan Singa - Karaoke
17:30 Tapahtuma päättyy

Lisätietoja tapahtumasta voit kysellä liiton koulutussuunnittelija Antilta (antti.jarvensivu@kokoomusnuoret.fi, 0440348510).

Nähdään Wappumerkeissä! 🎉
Kokoomusnuoret iloitsee siitä, että kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämiseksi on saavuttanut 50 000 allekirjoitusta ja näin ollen etenee eduskunnan käsittelyyn! 🎉

Tämä on tärkeä virstanpylväs demokraattisessa prosessissamme. Vaikka tarvittava määrä allekirjoituksia onkin jo kasassa, kannustamme kaikkia, jotka pitävät tärkeänä yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa edelleen allekirjoittamaan aloitteen. Linkki löytyy biostamme Linktreen Muut linkit -osiosta! 💙
Tänään 1.3.2024 Alexander Stubbista on tullut virkaanastujaisten myötä Suomen tasavallan 13. presidentti.

Toivotamme lämpimästi onnea ja paljon viisautta presidentti Stubbille ja hänen kanslialleen tulevalle kuudelle vuodelle! 🇫🇮
Tervetuloa mukaan näille Kokoomusnuorten alkukevään tapahtumille! ☀️

#kokoomusnuoret
Unkari on tänään ratifioinut Ruotsin Nato-jäsenyyden viimeisenä jäsenmaana! Naapurimme hyväksyminen Natoon vahvistaa sekä yhteistä puolustustamme että koko liittokunnan välisiä siteitä. Tämä historiallinen hetki merkitsee uuden luvun alkua Euroopan turvallisuudessa ja yhteistyössä.

Välkommen till NATO, kära granne! 💙🇸🇪
Tänään on tullut kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun terroristivaltio Venäjä aloitti raakalaismaisen ja laittoman hyökkäyksen Ukrainaa ja sen kansaa vastaan. Ukrainalaiset taistelevat itsensä ja koko Euroopan tulevaisuuden puolesta, emmekä voi antaa tilanteen unohtua ja jäätyä vuosien mittaiseksi asemasodaksi. Venäjän on hävittävä sota ja vetäydyttävä Ukrainasta, jotta rauha on saavutettavissa.

Samalla, kun toivomme Venäjän vetäytymistä, on meidän kaikkien roolina tukea ukrainalaisia heidän hädässään. On monia tapoja auttaa – lahjoittamalla, järjestämällä keräyksiä tai jakamalla tietoa. Osoita tukesi ja tutustu eri auttamiskeinoihin osoitteessa ukrainamerkki.fi/miten-auttaa-ukrainalaisia (linkki myös bion Linktreessä).

Voit myös tukea Ukrainan armeijaa suoraan osoitteessa https://bank.gov.ua/en/news/all/natsionalniy-bank-vidkriv-spetsrahunok-dlya-zboru-koshtiv-na-potrebi-armiyi (linkki myös Linktreessä). 

Jokainen teko lasketaan! 🇺🇦
Tervetuloa Kokoomusnuorten Eurovaalistarttiin, joka pidetään Helsingissä 6.4. klo 10–17.30 Bottan Juhlasalissa (Museokatu 10) 🇪🇺

Eurovaalistartissa julkaistaan Kokoomusnuorten pamfletti Euroopan unionista, sen nykyisestä suunnasta ja kipupisteistä. Tarkoituksena on nostaa esille EU:n isoimmat korjauskohteet lainsäädäntötyössä, taloudessa ja geopolitiikassa. Seminaarimaiseen tapahtumaan puhumaan tulevat mm. Kimmo Sasi, Mauri Pekkarinen, Eija-Riitta Korhola, Juho Romakkaniemi, Vesa Kanniainen ja Pekka Väisänen. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan puhujien varmistuttua maaliskuun alussa.

Tapahtuma on avoin kaikille Kokoomusnuorten jäsenille tai toiminnasta kiinnostuneille 15–30-vuotiaille. Olitpa sitten jo pitkään Kokoomusnuorissa toiminut konkari tai vasta liittymistä harkitseva, olet juuri oikea henkilö osallistumaan tapahtumaan 💙

Tapahtumaan pääset ilmoittautumaan osoitteesta bit.ly/eurovaalistartti2024 tai biosta löytyvän Linktreen kautta. 

Lisätiedot:

Antti Järvensivu
Koulutussuunnittelija
antti.jarvensivu@kokoomusnuoret.fi
Vasemmisto-opiskelijoiden vastaus Kokoomusopiskelijoiden kannanottoon menee täysin ohi.

Kokoomusopiskelijat peräänkuuluttivat ihmisten kunnioittamista poliittisista mielipiteistään huolimatta. Yhteiskunnan polarisaatio on ongelma, jonka kaikki tunnistaa, mutta josta vain harva nostaa konkreettisia esimerkkejä.

Tällainen esimerkki tuli ilmi, kun HS uutisoi viime viikolla Helsingin yliopiston keskusteluilmapiiristä. Tutkimuksessa korostui, että oikeistoon kuuluvat kokivat vaikeaksi keskustella politiikasta yliopistolla.

“Oikeus osallistua politiikkaan on jokaisen perusoikeus. Sen kunnioittaminen velvoittaa myös vasemmistoa. Opiskelijapolitiikassa vasemmistolaisia mielipiteitä on helpompi nostaa esiin. Vastakkaisia näkökulmia on aktiivisesti pyritty hiljentämään naureskelemalla, solvaamalla ja jopa kieltämällä puhumasta”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja ja HYY:n edustajiston jäsen Binga Tupamäki linjaa.

Kritiikki olisi voitu helposti kuitata yhtymällä huoleen – vaan mitä tekee vasemmisto? Ottaa asiakseen spinnata keskustelu ihmisoikeuksiin. Vasemmisto oikeuttaa käytöksensä sillä, että he toimivat vähemmistön äänenä. Ikään kuin poliittisista toimista ei voisi keskustella, koska siten kyseenalaistetaan ihmisten oikeus olemassaoloon ja yhdenvertaisuuteen.

Tämä kannanoton vastine Vasemmisto-opiskelijoilta on juuri tyyppiesimerkki siitä, mikä nykyajan vasemmistokulttuurissa on vialla.
Toivotamme iloista ystävänpäivää kaikille! 💙💐

Me Kokoomusnuorissa olemme ylpeitä yhteisömme hengestä, jossa niin monet ovat löytäneet elinikäisiä ystäviä ja luoneet merkityksellisiä suhteita. Haluamme kutsua sinutkin mukaan osaksi tätä innostavaa ja aktiivista maanlaajuista yhteisöämme,  jossa teemme yhteisvoimin muutosta maailmaan!

Liittyminen on helppoa – käy osoitteessa kokoomusnuoret.fi/liity tai klikkaa linkkiä suoraan biosta löytyvän Linktreen kautta.

#kokoomusnuoret #ystävänpäivä
Kannanotto: Alv-noston sijaan rohkeampia leikkauksia

Iltalehti nosti 7.2. hallituslähteistä saamiensa tietojen mukaan, että arvonlisäverotusta aiotaan kiristää kevään kehysriihessä.

"Oli jo viime kesänä selvää, että pelkästään hallitusohjelman toimet eivät riitä Suomen talouden pelastamiseen. Kokoomusnuoret kannattavat lisäsopeutuksia, kunhan ne ovat ensisijaisesti leikkauksia, ei veronkorotuksia. Suomalaiset ovat jo ennestään OECD-maiden verotuksen kärjessä", Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki avaa.

Kannanoton pääset lukemaan kokonaisuudessaan kokoomusnuoret.fi -sivuilta tai bion linkistä! 📲

#kokoomusnuoret
Presidentinvaalien kisa käy kuumana! Prosenttierot ehdokkaiden välillä ovat päivä päivältä kaventuneet ja viimeiset äänet on yhä antamatta. Tule mukaan seuraamaan lauantaina 10.2. klo 12.00 Kokoomusnuorten puheenjohtajan Binga Tupamäen ja Vihreiden nuorten puheenjohtajan Selinä Neran yhteistä Instagram-liveä.

Luvassa pohdintoja presidenttiehdokkaiden vahvuuksista ja eroista sekä vaalitunnelman nostatusta. Miksi nuorten on tärkeä äänestää? Miksi äänestää Stubbia, entä miksi Haavistoa? Miltä vaalihuuma on näyttänyt ja tuntunut kentällä?

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

#presidentinvaalit #instagramlive #kokoomusnuoret #vihreatnuoret
Kokoomusnuorten puheenjohtaja @bingatupamaki on huomenna 6.2. klo 6.45 MTV:n Huomenta Suomessa keskustelemassa eduskunnan tärkeimmistä tavoitteista tulevalle keväälle. Lisäksi keskustellaan myös ajankohtaisista työmarkkina-asioista.

Mukana keskustelussa myös @keskustanuoret puheenjohtaja @tapionjere sekä @demarinuoret puheenjohtaja @emiliakangaskolkkaa 📺

Tervetuloa kuulolle kaikki! 💙

@mtvhuomentasuomi
#kokoomusnuoret #huomentasuomi #mtvuutiset
This error message is only visible to WordPress admins
Error: Cannot add access token directly to the shortcode.

Paul Brooker flickr.com/trojanllama

Yhteystiedot

Pohjanmaan Kokoomusnuorten piiritoimisto koordinoi ja toteuttaa kokoomusnuorten käytännön toimintaa Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Autamme mielellämme kaikissa mieltäsi askarruttavissa kokoomusnuoriin liittyvissä kysymyksissä.

Piirihallitus 2024:

Frans Koivula, puheenjohtaja
Jaakko Kosola, varapuheenjohtaja
Jaakko Koskela, taloudenhoitaja

Aatu Puisto
Harri Heikkilä
Matias Luoma
Joona Lehtimäki
Juuso Tynjälä
Ella Hovila
Jenna Santikko

Varajäsenet:
Antti Tuomela
Veeti Lahdensuo

Pohjanmaan Kokoomusnuoret ry
Puskantie 5
60100 Seinäjoki

Pohjanmaan Kokoomus

Koivula Frans

Koivula Frans

Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

franskoivula@gmail.com

+358 45 310 8731

Kosola Jaakko

Kosola Jaakko

Pohjanmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

steamjaakko@hotmail.com

+358 400 735 632

Hjelt Johanna

Hjelt Johanna

Järjestösuunnittelija, häirintäyhdyshenkilö

johanna.hjelt@kokoomusnuoret.fi

+358 44 318 0898

Piiri- ja paikallistoiminnan ja tapahtumien kehittäminen, jäsenrekisterin ylläpito ja jäsenyyteen liittyvät asiat

Paikallisyhdistykset Pohjanmaalla

Lapuan Kokoomusnuoret

Tynjälä Juuso

Tynjälä Juuso

Lapuan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

tynjalajuuso@gmail.com

+358 40 412 3764

Vaasan Kokoomusnuoret

Luoma Matias

Luoma Matias

Vaasan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

luomanmatias@gmail.com

+358 45 276 2817

Vapauta kartta

Lukitse kartta

TAKAISIN YLÖS