Kokoomusnuoret kannattaa vapaaehtoista kieltenopiskelua

Kannanotto

Kokoomusnuoret on mukana vaatimassa ruotsin kielen muuttamista valinnaisaineeksi. Kokoomusnuoret tukee kansalaisaloitetta, jonka takana ovat myös perussuomalaisten nuorisojärjestö, Suomalaisuuden Liitto ja Vapaa Kielivalinta ry.

Monipuolisella kieltenopiskelulla parannetaan tulevaisuuden suomalaisen työvoiman kielitaitoa, ja siten yrityksiemme kilpailukykyä. Esimerkiksi nopeasti kehittyvällä matkailualalla on tarvetta venäjää, ranskaa, saksaa ja myös kiinaa puhuville työntekijöille. Vapaaehtoinen kieltenopiskelu olisi kaivattu piristysruiske varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen näivettyville työmarkkinoille.

“Mahdollisimman monipuolinen kielitaito on koko yhteiskunnan etu. On valitettavaa että Suomi jää tässä asiassa edelleen lähimmistä kilpailijamaistaan jälkeen.”, perustelee Kokoomusnuoria johtava Ville Sipiläinen.

Opiskelijoille on tarjottava mahdollisuus opiskella kieltä, jonka he katsovat itselleen tärkeimmäksi. Vapaaehtoinen kielivalinta kasvattaa lisäksi myös opiskelijoiden opiskelumotivaatiota. Opiskelijoiden lukujärjestykset ovat jo täynnä, joten yhdellä oppitunnilla istuminen vie suoraan resursseja toisesta oppiaineesta.

“Kielten opiskelun kokonaismäärää emme missään nimessä halua laskea, päinvastoin.”

Perustuslaillista kaksikielisyyttä ei Kokoomusnuoret ole purkamassa: “Kielilain takaama palveluiden saatavuus omalla kielellä voidaan varmasti toteuttaa vapaaehtoisesti ruotsin kieltä opiskelleilla työntekijöillä. Ruotsin kielen osaaminen muodostuisi työmarkkinoilla vielä tärkeämmäksi kilpailuvaltiksi.”, jatkaa Sipiläinen

Lisätietoja:

Ville Sipiläinen
+358 40 761 1558

ruotsivapaaehtoiseksi.fi

Mediakuvia Sipiläisestä: http://bit.ly/ZzOcms

20 kommenttia artikkeliin “Kokoomusnuoret kannattaa vapaaehtoista kieltenopiskelua
  1. Sakari Suomalainen sanoo:

    Kiitos kokoomusnuoret tuosta kielivalinnan tuomisesta esiin!
    Nyt näyttää,että voisin ystävien
    kanssa taas ajatella kokoomuksen kannattamista,kun tuntuu,että nuoret kokoomuslaiset ajattelevat myös kansalaisten toiveita.

  2. bjarne lindström sanoo:

    Moi !

    Olisiko myös kansalaisaloite suomen kielen pakollisesta opiskelusta ruotsinkielisssä kouluissa paikallaan. En koe, että suomen opiskelu mitenkään edistäisi minun mahdollisuuksia kansainvälisillä työmarkkinoilla.

  3. Juha Ikonen sanoo:

    Vihdoin ja viimein!!! Voisinko uskoa et kokoomus olis tulevaisuuden puolue?
    Toi Ruotsi pakko on jostain tuolta, raha ratkaisee mut ei kaikkea, ihmisten täytyy myös ymmärtää miksi?
    Toivon et te ymmärrätte miksi Suomella menee perselleen, työn tuottavuus kaikessa merkityksessä, energia todistukset, uuden rakentamisen kalleus (järjettömät määräykset), tulos työstä, työpakolaiset, eläkeläiset jne.. Edullista energiaa täällä tarvitaan (lue kylmä). Sairaanhoitajat nro 1 työläinen nro 0. Ei jokaiselle voi kumartaa? Täällä kaikki karannut käsistä, itse tehnyt töitä liikaa, mut osa viettää ”ansaittua lomaa kotona ikinä mitään tehneenä” voi jeesus ei tää näin voi mennä. Muutto kuormaa ajatellessa, yrittäkää nyt jumalauta tehdä jotain. Totuus kirpaisee, so what, uskon et hyvin selitettynä Suomalaiset jopa ymmärtäis. Jos ei ymmärrä niin pelkään et koulutetut nuoret häipyy ja mä teen niin kans.
    Vastaus olis kiva.
    Terveisin,
    Juha Ikonen
    +47

  4. Paavo Kokkarinen sanoo:

    On aivan sama, mitä Kokoomusnuoret esittää, koska nuoret pannaan heti puolueessaan kuriin ja nuhteeseen.

    Taru Tujunen on tuoreen lehden mukaan esityksenne jälkeen heti tuoreeltaan todennut, että ”suomea ja (pakko)ruotsia opetellaan Suomen kouluissa jatkossakin. Piste.”

    Eikö Kokoomusnuoria harmita tai suorastaan hävetä? Perussuomalaisia nuoria sentään kuunnellaan puolueessaan eikä heillä pyyhitä mattoa.

  5. Kenneth J Jönsson sanoo:

    Kokoomuksen yksi tärkeistä arvoista on suvaitsevaisuus. Minun on hyvin vaikeata uskoa että opittujen kielten määrä vaikuttaisi muuhun oppimiseen. Kokoomusnuoret syyllistyvät mielestäni populismiin kampanjassaan ”vapaa kielivalinta”. Mikä on todellinen syy kampanjaan ? Hienossa massamme on paljon tärkeimpiä asioita joihin te nuoret voisitte käyttää energiaanne.

    1. Petteri Miettinen sanoo:

      Miten voidaan väittää, etteikö ruotsin kielen opiskelu vähennä muiden kielten opiskelua ? Minkä tahansa kielen oppiminen vaatii henkisiä sekä fyysisiä resursseja. Miksi käyttää niitä pakkoruotsin opiskeluun, joka itsessään on suorastaan nyöryyttävä asia.

    2. J Ala sanoo:

      Hienoa kokoomusnuoret! Olisi jo korkea aika päästä eroon tästä historian ikeestä. Sääli, ettei kaikki puolueessa uskalla tehdä järkeviä ratkaisuja. Ruotsissa kyllä pärjää paremmin hyvällä englannilla kuin huonosti opitulla ruotsilla. Totta kai ne ruotsin opintoihin uhratut tunnit ovat jostain muusta pois.

  6. Matti Haveri sanoo:

    Hyvä Kokoomusnuoret!

    Pakkoruotsi vie resursseja muiden kielten oppimiselta. Ruotsin kieli pitää muuttaa valinnaiseksi saksan, venäjän, espanjan ym. rinnalle. Ruotsin taitajia riittää sittenkin hyvin Suomen tarpeisiin.

    Äänestän jatkossakin vain sellaista Kokoomuksen edustajaa joka kannattaa pakkoruotsin ja pakkovirkamiesruotsin lopettamista.

    Kielellisten vähemmistöjen oikeudet pitää varmistaa muilla keinoilla.

    1. kielivapaus nyt! sanoo:

      On aika lakkauttaa pakkoruotsi ja muuttaa ruotsi valinnaiseksi kieleksi kouluissa.

      Kaikki allekirjoittamaan aloitetta:
      http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi

  7. Tapani Halava sanoo:

    Pakolla opetettavan ruotsin poistaminen on suvaitsevaisuutta parhaimmillaan. Kaikki halukkaat saavat varmasti edelleenkin opiskella ruotsia, tarpeelliseksi katsomansa määrän.

  8. Eero Koivisto sanoo:

    Hyvä Kokoomus! Vaikka aloite ei menisi läpi tai jäisi eduskunnassa RKP:n vastustuksen vuoksi käsittelelmättä ovat Kokoomusnuoret tehneet yhdessä muiden lakialoitteen laatijoiden kanssa jo historiaa. Tämä rohkea teko tulee jäämään Suomen historiaan ja nostetaan lähtölaukaukseksi, kun inhottu pakkoruotsi aikanaan poistuu.Vihdoinkin uskalletaan puhua yksilön vapaudesta päättää omista kieliopinnoistaan. Tämä lakialoite on muuttanut minun kuvani Kokoomuksesta puolueena ja voin vakuuttaa että parempaan suuntaan. Kiitos lasteni puolesta. Toivottavasti he eivät joudu aikanaan tuhlaamaan aikaansa pakollisen ja turhan kielen opiskeluun.

    1. Philip sanoo:

      Hieno aloite, jolla pyritään luomaan yksilönvapautta kenenkään oikeuksia polkematta. Maailma on muuttunut 70-luvusta.

      Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että Kokoomus puolueena on edelleen hyvin pakkoruotsimyönteinen. Nuorisojärjestö on aivan eri asia kuin puolue.

      1. Jukka Romppainen sanoo:

        Kokoomuksen nuorten liitto on puolueen jäsenliitto, ja erottamaton osa puolueyhteisöä.

  9. Virtanen sanoo:

    Kiitos nuoret! Hyvää työtä!

  10. JiiTee sanoo:

    bjarne lindström: Luulen että suomi on edelleen kaikkien vastuullisten vanhempien valinnassa. Ei kai kukaan kuvittele voivansa elää lähes täysin suomenkielisessä maassa osaamatta maan pääkieltä?

    Matti Haveri: Ei kannata uskoa liikoja esim. vaalikoneiden juttuihin. Nykyinen opetusministerimmekin kehui kannattavansa kielivapautta, vaan kuinkas kävikään. Monet vaalikonevastaukset näyttävät olevan vain ääniansoja. Yksi puolue on kuitenkin ohjelmassaan maininnut haluavansa pakkoruotsin pois. Ja se ei ole Kokoomus eikä RKP.

  11. niko sanoo:

    noniin vihdoinkin joku järjestö lähtee ajaan tätä asiaa kiitos

  12. Mikko sanoo:

    Nuorissa on tulevaisuus itsekkin kannatta tätä ”pakkoruotsista” luopumista. Tällä ei ole mitään tekemistä ruotsinkielisten aseman horjuttamiseen tämä ns. Kanadan malli olisi hyvä jossa siellä missä puhutaan toista virallista kieltä on palvelut saatava sillä kelellä. Uskon vahvasti että kokoomusnuorten sanomalla on merkitystä itse emopuolueen kantaa. Ei ehkä tänään mutta huomenna.
    Tämä lisää tasa-arvoa jos on heikompi mm englannissa voi voimavaroja siirtää sen opiskeluun. On parempi osata yksi kieli hyvin kuin kaksi huonosti.

  13. bjarne lindström sanoo:

    Tottakai suomenkieltä pitää osata, mutta pitääkö kielen oppiminen tapahtua koulussa on eri asia – aivan kuten ruotsinkielen kanssa. Jos luit tekstin oikein oli kyse kielitaidoista kansainvälisillä työmarkkinoilla. Silloin ei edes tarpeeksi kovaa puhuttu suomi ole kovassa kurssissa.

  14. kielivapaus nyt! sanoo:

    Kokoomusnuorten pitäisi olla aktiivisemmin mukana tämän kansalaisaloitteen http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi eteenpäin viemisessä.

    Medianäkyvyyttä lisää! Aloitteen oltava esillä etusivulla. Lausuntoja lehdistölle ja kehoituksia allekirjoittaa aloite.

    Aktiivisuutta kielivapauden puolesta, please!

  15. Jarmo Ryyti sanoo:

    Pakkoruotsin kannattaminen tarkoittaa sitä,että ao. henkilö haluaa ulkoistaa päätöksenteon valtion viranomaisille..

    Sellaisiako ihmisiä innovatiivinen Suomi tarvitsee tulevaisuudessa?

    Pakollinen ruotsi on alamaisuutta, vapaaehtoinen ruotsi kansalaisuutta.

Ota kantaa