Helsingin Kansalliset Nuoret ry

Liittojen kiristyspolitiikka käy kaupunkilaisten kukkarolle!

Kannanotto

Helsingin Kansalliset Nuoret paheksuu Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n 23.9.2014 toteuttamaa lakkoa, joka vaikuttaa yli 200 000 helsinkiläisen arkeen. JHL:n lakko on surullinen esimerkki ammattiliittojen vanhanaikaisesta kiristyspolitiikasta ja saavutettujen etujen suojelemisesta – veronmaksajien kustannuksella!

Laittoman lakon taustalla on Helsingin kaupunginhallituksen käsittely liikelaitos Palmian yhtiöittämisestä, mitä muuttunut lainsäädäntö edellyttää kilpailutustilanteissa. Tilanne on absurdi: kilpailutuksella tähdätään parempien palvelujen tarjoamiseen kaupunkilaisille pienemmin kustannuksin ja markkinaehtoisemmin kuin ennen. Lopulta JHL:n jäsenten palkat maksetaan kuitenkin veronmaksajien kukkarosta. Vastareaktio uudistusmielisyyteen on kuitenkin juuri veronmaksajien – eli palkanmaksajien – elämän tukala hankaloittaminen. Arkijärjen mukaan tilanne näyttäisi härskiltä kiristykseltä, mutta Suomessa tapaus jäänee vain yhdeksi keskimäärin sadasta vuosittaisesta laittomasta lakosta.

Vaikean taloudellisen tilanteen aikana  suomalaisten tulisi suhtautua yhä kriittisemmin korporatistiseen omien etujen poteroimisen politiikkaan. Viime kädessä tehottomampien ja kalliimpien palvelujen lopputuloksena esimerkiksi kaupungit joutuvat tekemään yhä vaikeampia säästöpäätöksiä. JHL:n edustajien mukaan lakko ”toivottavasti vaikuttaa positiivisesti päätöksentekoon ja herättää keskustelua”. Helsingin Kansalliset Nuoret toivoo aivan samaa: kaupungin luottamushenkilöiltä tarvitaan viisaita päätöksiä parempien ja kilpailutettujen palvelujen puolesta ja samaan aikaan Suomessa tarvitaan kriittistä keskustelua liittojen kiristyspolitiikan tarpeesta ja sille alistumisen pakosta.

Lisätietoja:
Pessi Marttunen
puheenjohtaja
Helsingin Kansalliset Nuoret ry
pessi.marttunen (a) gmail.com

Helsingin Kansalliset Nuoret on kokoomusnuorten helsinkiläinen paikallisyhdistys.

Ota kantaa