torstaina

19.9.2019

12.30–16.00

Liikuntamylly

Myllypurontie 1, Helsinki, Suomi

Polnucup 2019

Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt kokoontuvat perinteiseen tapaan ottamaan leikkimielisesti mittaa toisistaan jalkapalloturnauksessa. Tänä vuonna turnaus järjestetään Metrosportin yhteydessä liikuntamyllyssä, jonne joukkueet kokoontuvat noin vartti ennen varsinaisen ottelun (klo.12.30) alkamista. Tule mukaan pelaamaan tai kannustamaan joukkueita voittoon!

Pelaamme puolikentällä futsal pallolla, joten jokaiseen joukkueeseen tarvitaan 6 pelaajaa sekä maalivahti. Koska aikaa on rajallisesti, otetaan mahdollisimman yksinkertainen sarja siten, että jokainen joukkue ehtii pelaamaan kerran toisiaan vastaan. Yksi ottelu kestää 15 minuuttia. Tarkemmat säännöt on tulossa tähän tapahtumaan hieman myöhemmin.

Mukana pelaamassa ovat Helsingin Keskustanuoret, Helsingin Kokoomusnuoret, Helsingin Vasemmistonuoret, Helsingin Vihreät Nuoret ja Svensk Ungdom i Helsingfors.

Tapahtuma noudattaa turvallisen tilan sääntöjä ja on pilkasta, syrjinnästä ja häirinnästä vapaa tilaisuus.

Ilmoittautuminen Kokoomusnuorten joukkoeeseen ja tapahtuman lisätiedot Helsingin järjestökoordinaattori Laura Sviililtä.

Yhteystiedot:

Laura Sviili

laura.sviili@kokoomusnuoret.fi

+358 404 855 052

TAKAISIN YLÖS