lauantaina

12.9.2020

14.00–17.00

Anisten talli

Salo, Suomi

Salon Kokoomusnuorten ratsastustapahtuma

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret Salon Kokoomuksen Nuoret

Salon Kokoomusnuoret järjestää pitkästä aikaa ratsastustapahtuman! Tämän paljon pyydetyn tapahtuman ajankohdaksi on valikoitunut lauantai 12.9. klo 15, jolloin alkaa ensimmäinen ohjattu tunti. Tullaan kuitenkin jo paikalle klo 14 tai jopa aiemmin, jotta ehditään tutustua paikkoihin ja toimintaan.

Paljon riippuu vielä osallistujien määrästä ja toivomuksista sekä osaamistasosta. Varmaa on, että järjestetään ainakin yksi alkeistunti, jotta ne, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet ratsastusta, pääsevät tutustumaan lajiin! Jos enemmän ratsastaneita tulee mukaan tarpeeksi, voitiaisiin meille pistää toinen tunti vähän vaativammilla spekseillä. Myös toivomuksia saa esittää (mitä tunnilla käydään, hoidetaanko hevoset itse ennen ja jälkeen tuntia jne.; näistä joudutaan kuitenkin keskustelemaan erikseen järjestäjän kanssa, kenties he tahtovat itse hoitaa).

Tässä vaiheessa toivomme, että ne osallistumistaan harkitsevat, jotka ovat erityisen kiinnostuneita ja joilla on kalenterissa aikaa, merkatkaa itsenne osallistuviksi. Teihin ollaan sitten erikseen vielä yhteydessä, kun aletaan varmistamaan osallistumisia. Kiinnostuneeksi kannattaa itsensä laittaa, jos on epävarma kalenteristaan tai haluaa vain tukea tapahtumaa moraalisesti.

Tapahtuma päättyy Salon Kokoomusnuorten Porvari-bisseihin, joiden paikka päätetään vielä erikseen. Tervetuloa myös sinne mukaan!

Käytännön asioita vielä: talli sijaitsee huomattavan lähellä Salon keskustaa, tallille on täysin mahdollista jopa kävellä juna- tai bussiasemalta. Todennäköisesti saadaan kuitenkin myös autokyytejä järjesteltyä, ainakin sieltä Salon keskustasta. Kovasti kyllä toivomme, että osanottajia tulee myös kauempaa!

Lisätiedot:
Olli Salomaa
040-0324486

TAKAISIN YLÖS