456 vuotta sitten tänä päivänä kuoli oman uniikin kielemme isä, Mikael Agricola. Sen kunniaksi siniristiliput liehuvat tänään saloissa ympäri Suomen ja vietämme tämän herrasmiehen päivää, suomen kielen päivää. Suomen kielen isä Agricola loi kirjoittamallaan Abckirialla pohjan suomen kirjakielelle. Abckirian lisäksi hän kirjoitti ja käänsi useita ensimmäisiä koskaan suomen kielellä painettuja kirjoja. 

Kun tänään juhlistamme suomen kielen päivää ja muistelemme Agricolan aikaansaannoksia, on hyvä hetki pohtia, mitä suomen kieli todella merkitsee meille suomalaisille. Mitä suomen kielen puhuminen yksittäiselle suomalaiselle merkitsee? Millainen yhteisö muodostuu suomea puhuvista henkilöistä ja mitä tämä yhteisö tarkoittaa kielemme tulevaisuudelle?

Suomen kieli yhdistää meitä suomalaisia ja tuo kansakuntaamme yhteen täysin ylivertaisella tavalla. Ulkomailla matkoilla ollessaan saa rantakadulla kuuluva suomenkielinen puhe heti suupielet kohti korvia. Salon juna-aseman läheisyydessä olevalla linja-autopysäkillä kukaan paikallinen ventovieras ei juttele toisilleen, ainakaan suomeksi. Kuitenkin heti astuessamme toisen maan kamaralle, olemme enemmän kuin innokkaita käyttämään kieltämme ja osoittamaan ymmärtävämme toisiamme ainutlaatuisella kielellämme. 

Agricola ei kuitenkaan luonut pohjaa yksinkertaiselle kielelle, jolla luotaisiin laajaa yhteenkuuluvuutta. Suomen kieli on lähes yksinomaan meidän natiivien herkku. Suomen kieli on vaikea kieli, jossa on lähes enemmän kieliopillisia poikkeuksia kuin sääntöjä. Agricola ei siis päästänyt meitä helpolla. Tätä kieltä ei opita yhdellä tai kahdella oppitunnilla. Kielen monimutkaisuuden sisäistämiseen voi mennä vuosia, jonka jälkeen yhä kamppailee sanojen taivutusmuotojen ja pilkkusääntöjen kanssa. Jos äidinkielenään suomea puhuvat tekevät valtavasti kielioppivirheitä, on kieltä opettelevalle annettava armoa. Mutta mitä olisikaan kommunikointi ja viestiminen ilman onomatopoeettisia sanoja, monimutkaisia lauserakenteita ja kymmeniä taivutusmuotoja? 

Aina silloin tällöin julkisessa keskustelussa nousee esiin suomen kielen katoaminen tai sen kuoleminen tulevaisuudessa. Minusta tästä ei kuitenkaan pitäisi olla huolissaan, kun emme pidä kieltämme tai sen olemassaoloa itsestäänselvyytenä. Vaikka maailma globalisoituu kovaa vauhtia ja Suomessakin kuulee yhä useammin puhuttavan lukuisia muitakin kieliä kuin suomea, on meitä suomen kielen puhujia kuitenkin yli 5 miljoonaa tämän maapallon kamaralta. Suomen kieltä ei edes pidetä uhanalaisena. 

Kouluissa opetetaan lapsille ja nuorille suomea ja kielen siirtyminen sukupolvelta seuraavalle tapahtuu lähes itsestään. Toki sitä ei voida kieltää, että viimeisten vuosikymmenten aikana suomalaisten lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaito on heikentynyt merkittävästi. Tämä kehityskulku on toki käännettävä toiseen suuntaan, jotta voimme pitää huolta kielemme tulevaisuudesta.

Toisaalta kielemme myös kehittyy jatkuvasti, mikä ei ole suunta kohti kielen omaa hauta-arkkua. Jo yli 450 vuotta sitten syntynyt suomen kieli on sen pitkän historiansa saatossa rikastunut, kehittynyt ja ottanut oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Nykykielessä harvemmin kuulee käytettävän sanoja kahveli, almanakka, kapsäkki tai reuhka. Sen sijaan 1900-luvun alkupuolella ei tunnettu övereitä, ääniviestejä tai ignorointia. On vain hienoa, että kieli muuttuu ja elää ajassa. On jopa suorastaan mahtavaa, että suomen kieli muuttuu yhä jatkuvasti ja saa osakseen uusia sanoja ja ilmaisuja. Suomen kieli voi hyvin ja elää! 

Puhutaan suomea, ollaan ylpeitä omasta kielestämme ja pidetään huolta, että suomen kieli kukoistaa kaikessa komeudessaan vielä vuosisatojenkin päästä!

Oikein hyvää Mikael Agricolan päivää jokaiselle suomenkieliselle!