Kokoomusnuoret: Petri Sarvamaa maatalouskomissaariksi!
Puolueemme puheenjohtaja ja pääministeri Petteri Orpo aloittaa keskustelut komission kokoonpanosta puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa lähiaikoina. Julkisessa keskustelussa nimiä Suomen komissaariksi on ponnahtanut esille, mutta yksi on Kokoomusnuorten mielestä ylitse muiden. Kokoomusnuoret ehdottaa Petri Sarvamaan nimeämistä Suomen seuraavaksi komissaariksi.
“Komissaarin pitää olla kokenut ja uskottava erityisosaaja, jolla on hyvät verkostot sekä syvällinen ymmärrys EU-politiikasta. Sarvamaa on todettu Suomen vaikutusvaltaisimmaksi mepiksi EU Matrix -tutkimusyhtiön selvityksessä. Lisäksi hän on arvostettu yli puoluerajojen sekä tunnettu erityisesti maa-, metsä- ja biotalouden osaamisestaan. Sarvamaan laaja kokemus on sellainen voimavara, jota kokoomuksen tulisi käyttää valttikorttina komissaarineuvotteluissa”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki muistuttaa.
Sarvamaan nimeämistä puoltaa myös se, että Suomella olisi paras mahdollinen asema tavoitella painavaa salkkua komissiosta: maatalouskomissaarin paikkaa. Maatalouskomissaarin toimialaan kuuluisi jatkossa yhä enemmän metsä- ja biotalouden asioita. Nämä ovat erittäin suuria kysymyksiä Suomelle, ja siksi Suomen on uskallettava nostaa parhaimmat osaajansa esille.
On myös korostettava, ettei maatalouskomissaarin paikka olisi lainkaan kaukaa haettu. Maatalous edustaa melkein kolmasosaa EU:n rahoituskehyksestä. Siksi suuret jäsenvaltiot kuten Saksa, Ranska, Espanja ja Italia haluavat mielellään kompromissinomaisesti antaa maatalousasiat neutraalille osapuolelle. Aikaisempia maatalouskomissaareja on tullut mm. Tanskasta, Itävallasta, Romaniasta ja Puolasta. Suomi olisi luonteva jatko listalle.
Edellisen komission kausi ennallistamisasetuksineen on osoittanut, että maa-, metsä- ja biotalouden vetäjäksi kaivataan asiantuntevaa poliitikkoa, jolla on realistinen kokonaiskäsitys koko Euroopan tilanteesta. Suurien EU-pöytien äärellä monet eivät ole edes tietoisia suomalaisten metsien erityispiirteistä.
“Jatkossa on huolehdittava, että meille kriittisen tärkeän metsätalouden ja puuta jalostavan metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä ei heikennetä enempää osaamattomuuden takia. Siksi Kokoomusnuoret uskoo, että Petri Sarvamaa maatalouskomissaarina olisi paras mahdollinen tekijä sekä Suomelle että koko EU:lle”, Tupamäki päättää.
Lisätietoja:
Tupamäki Binga
Kokoomusnuorten puheenjohtaja
binga.tupamaki@kokoomusnuoret.fi
+358 50 539 4440
Poliittisen valmistelun, viestinnän ja vaikuttamisen johtaminen, edustaminen