Rajalla

Julkaistu Itä-Hämeen Päivän vieras -palstalla 19.3.2014

Valtion fundamentaalinen tehtävä on yksilönvapauden ja omistusoikeuksien suojaaminen. Väkivaltamonopolin – kuten poliisin, oikeuslaitoksen ja armeijan – avulla valtio valvoo näiden oikeuksien toteutumista ja suojelee kansalaisiaan niin sisäisiltä kuin ulkoisiltakin uhilta. Ukrainan tilanteesta valpastuneena on kysyttävä, pystyykö Suomi toteuttamaan yhtä valtion ydintehtävää – varjelemaan omia kansalaisiaan?

Viron pronssisoturikiista, Georgian sota, Moldovan painostus ja Ukrainan vallankumoukseen sekaantuminen ovat Venäjän uhittelevan etupiiripolitiikan ilmentymiä. Geopoliittisesti olemme aina olleet ja tulemme jatkossakin olemaan suurvallan intressipiirissä. Uuno Kailaan vuonna 1931 julkaiseman Rajalla-runon sanoma ei ole juuri muuttunut: ”Raja railona aukeaa, edessä Aasia itä. Takana länttä ja Eurooppaa, varjelen, vartija, sitä.”

Viime vuosina on tehty monia puolustuskykyä heikentäviä päätöksiä: Suomi on liittynyt jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, varuskuntia on lakkautettu, kertausharjoitusvuorokausia on vähennetty ja reservin määrä tulee putoamaan kylmän sodan aikaisesta 750 000 miehestä lähes kolmannekseen. Samaan aikaan Venäjä investoi massiivisesti asevoimiinsa ja kalistelee sapeleita Euroopan porteilla.

Päättäjät ovat perustelleet muutoksia pääasiassa taloudellisilla syillä – etenkin kalustohankintoihin uppooaa yhä enemmän rahaa, sillä puolustusmateriaali kallistuu muita hyödykkeitä nopeammin. Edulliset jalkaväkimiinat korvattiin 300 miljoonan euron monimutkaisilla järjestelmillä – uskon kuitenkin, että jalkaterän silpova sakaramiina panee hyökkääjän miettimään askeliaan enemmän kuin moni muu kalliimpi asejärjestelmä.

Sodissa taistellut sukupolvi ei ainoastaan pelastanut maata, vaan myös rakensi sen uudelleen. Nykynuorille maastamme on kuitenkin vaarassa muodostua oleskeluyhteiskunta: Jos työnteko ei huvita, niin valtio kyllä maksaa elämisen. Miten Suomella on varaa lukemattomien sosiaalietuuksien maksamiseen, mutta ei maanpuolustukseen? Mitä pitää tapahtua, jotta uudet sukupolvet taas ymmärtävät mikä on oikeasti välttämätöntä?

Olemme saaneet elää liki seitsemän rauhan vuosikymmentä, mutta vuosituhannen aikana ei ole ollut yhtään kokonaista vuosisataa, jolloin Suomen tasavalta, Suomen suuriruhtinaskunta tai Ruotsi-Suomi ei olisi sotinut. Ensimmäisen maailmansodan piti olla sota, joka lopettaa mielettömyydellään kaikki sodat. Vasta toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan taloudellinen integraatio on luonut ennennäkemätöntä vakautta, mutta yksikin oikukas suurvaltajohtaja voi romuttaa tuon kaiken.

Meidän on suhtauduttava maanpuolustukseen vakavasti ja taattava riittävät määrärahat puolustusbudjettiin niin murheen kuin onnenkin aikana. Emme halua kokea uutta ”malli Cajanderia” tai kuulla korupuheita NATO-optiosta, kun kriisi on jo eskaloitunut. Puolutuskykyämme ei arvioida vuosineljänneksittäin, vaan äärimmäisen hädän hetkellä. Jos tahdomme rauhaa, niin meidän on oltava varautunut sotaan.