Puheenjohtaja Pajulan tervehdyspuhe kokoomuksen puoluekokouksen avajaisissa

Uutinen

Arvoisa puolueen puheenjohtaja, hyvä puoluekokous, rakkaat kokoomuslaiset!

Me olemme kokoontuneet tänne Poriin ja kuuteen etäpisteeseen poikkeuksellisena aikana.

Suomi ja koko maailma tuntuu pysähtyneen. Myös politiikka ja yhteiskunnallinen keskustelu on ollut saman ajan pysähtyneenä. Yli puolen vuoden ajan politiikkaa on hallinnut vain yksi aihe. Toki syystäkin, ihmisten terveys menee kaiken edelle.

Meidän on nyt kuitenkin murrettava tämä yhteiskunnallisen keskustelun pysähdys.

Meidän kokoomuslaisten on osoitettava se suunta, jolla Suomi viedään ensin ulos tästä kriisistä,ja sen jälkeen kohti parempaa ja vapaampaa yhteiskuntaa. Meidän on, jos ihan suoraa sanotaan niin pakko, toimia koko suomalaisen yhteiskunnan suunnannäyttäjänä. Sillä jos me emme Suomelle suuntaa näytä, niin kuka sen tekee?

Tästä syystä olen erityisen iloinen ja ylpeä siitä, että olemme tänä viikonloppuna päättämässä puolueellemme sen historian ensimmäistä tavoiteohjelmaa. Meillä Kokoomusnuorilla on ollut oma tavoiteohjelma jo pitkään, ja tavoiteohjelmamme on toiminut loistavana selkänojana ja työkaluna yhteiskunnan muuttamiseen.

On hienoa, että saamme nyt tämän työkalun myös puolueen käyttöön. Meidän tulee myös myös käyttää sitä hyödyksi, politiikkamme selkärankana tulevina vuosina.

Arvoisa puoluekokous,

me olemme oppositiossa. Oppositiossa meidän ei tarvitse pohtia muiden kantoja tai muiden tekemistä. Meillä on mahdollisuus, itseasiassa meidän puolueelle varsin harvinainen mahdollisuus, määritellä se suunta, johon kokoomus haluaa Suomea viedä – ilman kompromissejä.

Kun suunnittelemme visiotamme tulevaisuuden Suomesta, ei pelkkä riittävä selvitys riitä suunnaksi. Kokoomuslaisen vision määrittelemiseksi tarvitsemme rohkeutta ottaa voimakkaasti kantaa niiden asioiden puolesta, joihin uskomme – myös sillä riskillä, että kaikki eivät kantojamme hyväksy. Yhteiskuntaa ei ole koskaan muutettu ilman, että joku vastustaa muutosta.

Siksi toivon tältä puoluekokoukselta rohkeutta ottaa selkeästi kantaa asioiden puolesta, käydä keskustelua ja myös tehdä muutoksia pohjaesityksiin niin, että tehtävät päätökset heijastavat puolueemme jäsenistön näkemystä ja ajatuksia.

Me kokoomusnuoret tulemme tekemään tätä työtä väsymättömästi koko viikonlopun ajan, sen voin teille luvata.

Sillä vain rohkeasti kantaa ottamalla voimme luoda uskottavan vision siitä, mihin suuntaan kansallinen kokoomus haluaa isänmaatamme viedä.

Hyvä puoluekokous,

meidän on myös tärkeää muistaa, että Kansallisen Kokoomuksen kannat asioihin määrittelee puoluekokous: me puoluekokousedustajat, puolueen jäsenistön mandaatilla. Kun puoluekokous päättää puolueemme kannoista, ei ole tahoa, jolla olisi oikeutta poiketa siitä kannasta ja määritellä puolueemme kantaa puoluekokouksen tahdon vastaisesti.

Uskon ja toivon, ja puoluekokouksemme puolesta vaadin, että kaikki tässä yhteisössä toimivat tahot muistavat tämän. Kansallisen Kokoomuksen kannat päättää puoluekokous, jäsenistömme mandaatilla. Ei kukaan muu.

Arvoisa puoluekokous,

tämän viikonlopun jälkeen näemme näissä merkeissä seuraavan kerran vasta kahden vuoden päästä. Ei ole minkäänlaista takuuta siitä, missä asennossa maailma silloin makaa ja miten puoluekokouksemme silloin järjestetään. Siksi meidän on otettava tästä viikonlopusta kaikki irti.

Meidän on tänä viikonloppuna avattava ovi tulevaisuudelle, terävöitettävä linjamme kaikista kirkkaimmaksi ja otettava roolimme suomalaisen yhteiskunnan suunnannäyttäjänä.

Se on se rooli, joka Kansalliselle Kokoomukselle kuuluu!

Arvoisa puoluekokous,
Kokoomuksen Nuorten Liitto toivottaa Kansalliselle Kokoomukselle mitä erinomaisinta puoluekokousta!

Kiitos!

Lisätietoja:

Pajula Matias

Pajula Matias

Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021

matias.pajula@kokoomusnuoret.fi

+358 50 575 3347

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin