Kokoomusnuoret: YK:n korruptioon ja epätehokkuuteen on puututtava
Eilen 25. tammikuuta Ylen presidentinvaalitentissä Sari Essayah (kd.) nosti esiin, että Yhdistyneiden kansakuntien (YK) toiminnassa on paljon korruptiota. Kokoomusnuoret pitää tätä raikkaana keskustelunavauksena ja peräänkuuluttaa YK:n toiminnan perusteellista tarkastamista.
”YK on perustettu jalolle hankkeelle edistämään rauhaa, turvallisuutta ja ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Konkreettisten hyötyjen sijaan olemme viime aikoina kohdanneet useita skandaaleja, jotka ovat herättäneet epäilyksiä järjestön sisäisestä korruptiosta. Näihin kuuluvat epäselvyydet YK:n rahoituksessa, YK:n avustusohjelmien väärinkäytökset ja jäsenmaiden edustajien lahjonta”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki linjaa.
YK:n uskottavuus on laskenut sen epäselvien ja epätehokkaiden toimintatapojen myötä. Tämän korjaamiseksi YK:n on otettava käyttöön tiukemmat valvontamekanismit ja lisättävä läpinäkyvyyttä päätöksenteossa ja rahoituksessa. YK:n tämänhetkinen sisäinen valvontakoneisto OIOS, johon kuuluu jopa 278 työntekijää, ei ole pystynyt vastaamaan YK:n krooniseen korruptio-ongelmaan.
YK saa kansainvälisesti valtavia summia rahaa. Sen vuosittainen perusbudjetti, joka sisältää lähinnä hallinnolliset asiat, on noin 3 miljardia euroa. Tämän summan lisäksi rahaa kuluu YK:n alla olevaan 15 eri järjestöön (esim. WHO, WTO, UNESCO), avustusohjelmiin ja rauhaturvaoperaatioihin. Suomi maksaa vuodessa noin 10 miljoonan euron jäsenmaksun ja sen lisäksi osallistuu rahallisesti erilaisiin YK:n ja sen järjestöjen hankkeisiin, esimerkiksi koronakriisiin meni noin 45 miljoonaa euroa.
”YK:n toimintaa ei voi katsoa läpi sormien vain koska se on perustettu kauniille ajatukselle rauhasta ja yhteistyöstä. Raha houkuttelee aina väärinkäyttäjiä. Suomen tulee demokratian ja kansainvälisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana vaatia korkeampia standardeja YK:n toiminnassa”, Tupamäki jatkaa.
Korruptioepäilyksiin liittyy myös YK:n turvallisuusneuvosto, jonka pitäisi olla yksi YK:n vaikutusvaltaisimmista pöydistä. Ulkomaanapumaksujen jakautumisen ja turvallisuusneuvoston kiertävän jäsenyyden välillä huomattiin jo 2000-luvun alussa kyseenlainen yhteys, johon ei ole saatu edelleenkään vastausta.
”Turvallisuusneuvosto on jo itsessään totaalisesti epäonnistunut. Sen jäseninä on häikäilemättömiä valtiota, jotka estävät konsensuksen muodostumista päivänselvistäkin asioista oman poliittisen agendan takia. Venäjän turvallisuusneuvoston puheenjohtajuus Ukrainan sodan aikana on kaiken huippu. Tämän lisäksi voi vielä paljastua, miten synkät valtataistelut turvallisuusneuvoston alla piilee”, Tupamäki varoittaa.
On kuitenkin tunnustettava, että YK:n hankkeet humanitäärisen avun puolella ovat pelastaneet lukemattomia ihmisiä sekä edistäneet terveyttä ja koulutusta kehittyvissä maissa. Silti YK on erittäin kallis, sen johdossa on epädemokraattisia valtioita ja organisaationa YK on paisunut alkuperäisistä tavoitteistaan. Kokoomusnuoret vaatii YK:n uudistamista, jotta YK voi jatkaa uskottavasti työtään maailmanlaajuisen rauhan ja vakauden edistäjänä.
”YK:n rahoituksen leikkaaminen on tervetullut asia hallitukselta. YK ei ole enää ansainnut meidän sokeaa luottamustamme. On surullista, että YK:n brändi on muuttunut varsin arvokkaasta keskustelufoorumista ja kriisiavusta tekopyhiin näytöksiin. YK:n ongelmista on puhuttu jo kymmeniä vuosia, mutta muutosta ei ole havaittavissa. Lopulta jäsenmaat äänestävät rahoillaan”, Tupamäki päättää.
Lisätietoja:
Tupamäki Binga
Kokoomusnuorten puheenjohtaja
binga.tupamaki@kokoomusnuoret.fi
+358 50 539 4440
Poliittisen valmistelun, viestinnän ja vaikuttamisen johtaminen, edustaminen