Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret on poliittinen nuorisojärjestö, jonka perustehtävä on vaikuttaminen. Toimimme jäsentemme mielipiteiden ja ideoiden eteenpäinviemiseksi liitto- ja puoluetasolla, hauskanpitoa missään käänteessä unohtamatta. Tervetuloa mukaan!

LIITY!

Varsinaissuomalaiset kokoomusnuoret vaikuttavat vaikka ja missä – meitä on kunnanvaltuustoissa, lautakunnissa, oppilaskunnissa, nuorisovaltuustoissa, ylioppilaskuntatoiminnassa ja puolueen luottamustoimissa. Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret on ollut ponnahduslauta myös monelle pitkän uran tehneelle päättäjälle.

Jäsenistöstämme löytyy monenlaista kiinnostusta ja osaamista, ja toimintamme onkin sen mukaista. Järjestämme säännöllisesti erilaisia seminaareja, koulutuksia, tutustumiskäyntejä ja excursioita.

Kokoomusnuoret ei olisi Kokoomusnuoret, ellei näissä piireissä pidettäisi myös hauskaa. Asiapitoisen ohjelman vastapainoksi järjestämme myös kevyempää ohjelmaa ja rennompia tapahtumia aina peli-illoista erilaisiin urheilutapahtumiin ja suuriin bileisiin. Lisäksi osallistumme aktiivisesti liitto- ja puoluetason tapahtumiin ympäri Suomen. Nähdään tapahtumissa!

Parhaiten pysyt perillä seuraamalla meitä Facebookissa.

Piirihallitus 2023:

Sauli Seittenranta, puheenjohtaja
Julia Siimento, varapuheenjohtaja
Antti Oivanen, taloudenhoitaja

Jäsenet:
Katie Astin
Ella Inkinen
Elisa Hyvärinen
Ida Koivuniemi
Ronja Laakso
Jami Salonen
Kristian Virta
Valtteri Vuori

Varajäsenet:
Daniel Levander
Markus Lamsijärvi
Ellen Korpela
Miska Risku

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten paikallisyhdistykset

Aurajoen Kokoomusnuoret

Puheenjohtaja Santeri Kauppinen, hallituksen muut jäsenet: Elisa Hyvärinen, Valtteri Vuori, Arvi Tolvanen, Veikka Paasikoski, Matias Sillanmäki, Jami Salonen, Leevi Tiihonen ja Antti Oivanen

Kauppinen Santeri

Kauppinen Santeri

Aurajoen Kokoomusnuoret ry:n puheenjohtaja

sane.kauppinen@gmail.com

040 533 5299

Auranmaan Kokoomusnuoret

Puheenjohtaja Katri Laaksonen

Kaarinan Kokoomuksen Nuoret

Puheenjohtaja Viivi Laitinen

Naantalin Seudun Kokoomusnuoret

Puheenjohtaja Akusti Suomi

Paimion Kokoomusnuoret

Puheenjohtaja: Lauri Lähti

Lähti Lauri

Lähti Lauri

Paimion Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 136 7499

Salon Kokoomuksen Nuoret

Puheenjohtaja Kalle Yli-Jama

Svensk Höger Ungdom i Åbo

Svensk Höger Ungdom i Åbo on Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten ainoa ruotsinkielinen paikallisyhdistys. Yhdistys tarjoaa nuorille mahdollisuuksia osallistua vaikuttamistyöhön ja poliittisiin aktiviteetteihin molemmilla kotimaisilla kielillä. Useat yhdistyksen järjestämät kultturellit tapahtumat henkivät suomenruotsalaista perinnettä. Vuoden 2022 hallituksessa on 5 henkilöä: Siiri Turunen (puheenjohtaja), Heidi Kaarnikko (varapuheenjohtaja), Noora Kartiosuo (sihteeri), Oona Kuoppa (taloudenhoitaja) ja Salla Wiklund.

Turunen Siiri

Turunen Siiri

Kokoomusnuorten Turun aluejärjestön varapuheenjohtaja, sivistyspolitiikan verkoston puheenjohtaja

siiri.turunen@turku.fi

+358 40 0363108

Turun Kokoomuksen Nuoret

Turun Kokoomuksen Nuoret ry on vanhin ja suurin nuorten paikallisyhdistys Turussa. Järjestämme jäsenistöllemme monipuolisesti tapahtumia ja tarjoamme vaikutuskanavia politiikassa. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Hallitus: Miska Risku (puheenjohtaja), Ella Inkinen (varapuheenjohtaja), Roosa Kesti (sihteeri), Elmo Martela (taloudenhoitaja) ja Julia Siimento. Yhteydenotot: turunkokoomuksennuoret@gmail.com

Risku Miska

Risku Miska

Turun Kokoomuksen Nuorten puheenjohtaja

Yhteystiedot

Toimistomme sijaitsee Turussa Varsinais-Suomen Kokoomuksen tiloissa

Piiritoimistolle olet aina tervetullut, kahvit tarjotaan varmasti!

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret ry
Maariankatu 4 C
20100 Turku

Varsinais-Suomen Kokoomus

Seittenranta Sauli

Seittenranta Sauli

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

sauli.seittenranta@gmail.com

040 174 1710

Siimento Julia

Siimento Julia

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

julia.siimento@gmail.com

+358 44 277 9183

Hjelt Johanna

Hjelt Johanna

Järjestösuunnittelija, häirintäyhdyshenkilö

johanna.hjelt@kokoomusnuoret.fi

+358 44 318 0898

Piiri- ja paikallistoiminnan ja tapahtumien kehittäminen, jäsenrekisterin ylläpito ja jäsenyyteen liittyvät asiat

Vapauta kartta

Lukitse kartta

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret Instassa

Kokoomusnuoret, Perussuomalainen Nuoriso, Keskustanuoret, KD Nuoret ja Liike Nyt Nuoret ottavat kantaa politiikassa vallitsevaan ilmapiiriin ja tuomitsevat poliittisen väkivallan sekä sillä vihjaamisen. Puolueiden nuorisojärjestöt toivovat, että poliittista ilmapiiriä saataisiin yhdessä edistettyä suuntaan, jossa keskitytään puhtaasti asioihin ja niistä keskustelemiseen toisen osapuolen epäinhimillistämisen sijaan.

Kannanotto on luettavissa kokoomusnuoret.fi -sivuilla tai bion linkistä!
INHIMILLISEMPÄÄ PÄIHDEPOLITIIKAA SUOMEEN!

“Huumausaineriippuvaiset tarvitsisivat ensisijaisesti hoitoa, eivät rangaistuksia. Tällä hetkellä hoitoon ei joko pääse tai sinne ei uskalleta hakeutua rangaistuksen pelossa. Jos tilanteeseen ei puututa ja haeta ratkaisuja, tilanne vain pahenee. Yksi päivä voi olla ratkaiseva huumausaineriippuvaisen elämässä. Sen vuoksi hallituksen on tehtävä tutkimustietoon pohjautuvia päätöksiä ja dekriminalisoida huumausaineiden käyttö ja pilotoida huumeiden käyttöhuoneita Suomessa”, vaatii Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ida Leino.

Kannanoton pääset lukemaan kokoomusnuoret.fi tai bion linkistä! 📲
Norjassa käytiin maanantaina jännittävät kunta- ja aluevaalit, joissa kokoomuksen norjalainen sisarpuolue Høyre nousi valtakunnalliseksi voittajaksi.

Kokoomusnuoret onnittelee Høyrea ansaitusta vaalivoitostaan! 

Gratulerer til Høyre med seieren i lokal- og kommunestyrevalgene! 💙
Tänään on päivä, jolloin juhlistamme rohkeita visionäärejä, luovia sieluja ja ahkeria työntekijöitä – yrittäjän päivää! Yrittäjyys on voima, joka luo työpaikkoja, kasvattaa taloutta ja innostaa meitä luomaan uutta.

Onnea valtakunnalliseen yrittäjän päivään! 💙
З Днем Незалежності! 🇺🇦

Toivotamme Ukrainalle ja kaikille ukrainalaisille hyvää itsenäisyyspäivää!

Ukraina on nyt rohkeasti taistellut puolentoista vuoden ajan yhteisen naapurivaltiomme laitonta ja julmaa hyökkäystä vastaan. Ukrainan täytyy voittaa tämä taistelu, ja meidän läntisen maailman tulee auttaa heitä siinä, sillä Ukrainan asia on myös meidän asiamme.
Toivotamme kaikille opiskelijoille mahtavaa alkavaa lukuvuotta! 💙

Liity Kokoomusnuoriin ja ota osaa tulevaisuuden rakentamiseen osoitteessa kokoomusnuoret.fi/liity 📚
Lämpimästi tervetuloa ottamaan osaa Kokoomuksen Nuorten Liiton 95v. vuosijuhliin! 🪻

Juhlia vietetään 16.9.2023 Ravintola Töölössä Helsingissä. Tervetulleita ovat kaikki kokoomusnuoret, alumnit sekä sidosryhmätoimijat 🎉

Perinteiseen tapaan illan mittaan pääsemme kuulemaan puheita entisiltä ja nykyisiltä toimijoilta, loistavaa musiikkia sekä porvarillista puheensorinaa. Lisäksi saamme nauttia Ravintola Töölön valmistelemasta kolmen ruokalajin illallisesta sekä juhlajuomasta 🥂

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 25.8., mutta suosittelemme sinua varaamaan paikkasi vuoden parhaissa juhlissa mahdollisimman pian! Lisätietoa vuosijuhlista löydät ilmoittautumislomakkeen yhteydestä osoitteessa bit.ly/KNLvuosijuhlat (linkki myös biossa).

Huomioithan, että Kokoomusnuorten vuosijuhlat ovat K-18 tapahtuma.
Valtavat onnittelut kaikille opiskelupaikan saaneille! Tulevat opinnot voivat jännittää, mutta ne antavat valtavasti niin tulevalle uralle kuin sydämen sivistykselle. Jo ennen opintojen aloitusta voit liittyä tulevan opiskelupaikkakuntasi Kokoomusnuoriin, josta löydät samanhenkisiä nuoria, elinikäisiä ystäviä ja saat valmiuksia vaikuttaa opiskelijapolitiikkaan! 💙 

Jäseneksi voit liittyä biosta löytyvän linkin kautta! 🌸
“Ei riitä, että kerran saavuttaa vapautensa. Täytyy alituisesti taistella siitä, niin sisäisestä kuin ulkonaisesta vapaudestaan. Missä tuo taistelu on päättynyt, lakkaa elämä, kaikki kuolee, kangistuu, myrkyttyy ja mätänee.”

Hyvää Eino Leinon, runon ja suven päivää kaikille! Kokoomusnuoret kunnioittaa Leinon sanoja, ja teemme töitä vapauden eteen vuoden jokaisena päivänä 🇫🇮
Ylös, ulos ja liikkumaan – osallistu Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkoston keskikesän liikuntabingoon!

Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkosto haluaa kannustaa kaikkia liikkeelle. Verkosto on laatinut liikuntabingon, josta löydät liikunta-aiheisia tehtäviä. Saamalla täyteen bingosta pysty- tai vaakarivin ja palauttamalla sen ohjeistuksen mukaisesti, olet mukana upean tuotepalkinnon arvonnassa. Koko ruudukon täyteen saaneiden kesken on arvonnassa myös muhkea yllätyspalkinto.

Ohjeet:
Suorita liikuntabingon tehtäviä 4.-31.7.2023.
Merkitse suorituksesi bingoruudukkoon
Lähetä täytetty bingo Instagram-viestillä @kokoomusnuoret viimeistään 1.8.2023 ja kerro palautuksen yhteydessä mieluisin hetki bingon suorittamisesta

Bingon saaneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti

Arvonnan järjestää Kokoomusnuoret, eikä Instagram ole siinä osallisena.

Nyt on oikea aika liikkua!

Lisätietoja
Siiri Turunen
Puheenjohtaja, sivistyspolitiikan verkosto
siirianniina.turunen@gmail.com
Kokoomusnuoret toivottaa hyvää Pridea🏳️‍🌈

Kokoomusnuoret haluaa ilmaista tukensa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Me uskomme vahvasti siihen, että jokaisella tulee olla oikeus elää ja ilmaista omaa seksuaalista suuntautumistaan ja sukupuoli-identiteettiään avoimesti ja ilman pelkoa häirinnästä, syrjinnästä tai väkivallasta. 

Kokoomusnuoret osallistuivat viikonloppuna järjestettävään Helsinki Pride -kulkueeseen osana Kasarya.
Jokaisen ihmisen tulee saada asua turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä oman tahtonsa mukaan. Nämä ovat suomalaisille kaikista tärkeimpiä arvoja. Me Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa verkostossa toimimme nuorten äänitorvena näiden asioiden edistämiseksi. Lisäksi keskitämme huomiomme Suomen rooliin kansainvälisessä politiikassa ja diplomatiassa, kuten Nato ja EU asioissa. Haluamme käydä keskustelua ja kuunnella etenkin nuorten mielipiteitä edellä mainituista asioista ja muista tulevista ulko- ja turvallisuuspoliittisista aiheista. Tavoitteena verkostossamme on mm. luoda kannanottoja, tuottaa pamfletteja, järjestää vierailuja ja laatia workshoppeja tapahtumilla ulko- ja turvallisuuspoliittisista aiheista.

Verkoston puheenjohtajana toimii Arttu Kokko, varapuheenjohtajana Simeon Härkönen, sihteerinä Martti Paldanius ja johtoryhmän jäseninä Jaakko Kosola, Ellen Korpela ja Nooramaria Parikka.
Kokoomuksen Nuorten Liitto kannustaa Alexander Stubbia lähtemään ehdolle presidentinvaaleissa.

Stubb on uransa aikana osoittanut sen, että hänellä on laaja-alaista ulkopoliittista osaamista sekä kyky toimia tehokkaasti kansainvälisessä ympäristössä. Meidän toivomuksena on, että seuraavalla tasavallan presidentillä on diplomaattisen osaamisen lisäksi pitkäaikaista kokemusta kansainvälisestä politiikasta, EU-politiikasta sekä ulkopolitiikasta. 

Löydät tiedoitteen nettisivuiltamme🔝
Hei kaikki kokoomusnuoret, jotka olette Porissa viettämässä SuomiAreenaa! Tässä menovinkki piirijärjestömme Satakunnan Kokoomusnuorten yhteistapahtumalle!

"Tervetuloa satakuntalaisten poliittisten nuorisojärjestöjen yhteisille booleille tutustumaan meidän järjestöjen toimintaan sekä verkostoitumaan yli puoluerajojen!☀️"

Mitä?
Satakunnan kokoomusnuorten, Keskustanuorten ja Vihreiden nuorten yhteiset SuomiAreena-boolit🍋

Missä?
Saunatila Lasikellarissa (Mikonkatu 28)🍹

Milloin?
29.6.2023 klo 19-22🔥
Kokoomusnuoret toivottaa iloista ja turvallista juhannusta kaikille! Juhannuksen kunniaksi nautitaan yhdessä hehkuvasta kesäauringosta, hyvästä seurasta ja luodaan unohtumattomia muistoja ☀️💙
Suuret onnittelut @heidihanhela'lle, joka valittiin eurooppalaisen kattojärjestömme YEPP:n (Youth of the European People's Party @youthepp) kongressissa 16.–18.6.2023 kaksivuotiskaudelle järjestön pääsihteeriksi!

Hanhela on aiemmin toiminut muun muassa Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana ja kansainvälisten asioiden sihteerinä. Kokoomusnuoret tuki Hanhelaa pääsihteeriksi, tietäen hänen korvaamattoman panoksensa johdattavan kattojärjestömme kohti uusia huippuja. Yhdessä rakennamme menestyksekästä ja vaikuttavaa tulevaisuutta.

Toivotamme Heidille onnea ja menestystä tulevissa haasteissa! 💙
Suomelle on tänään 20.6.2023 nimitetty uusi kokoomusjohtoinen hallitus ja Petteri Orpo on täten virallisesti myös uusi pääministerimme 💙

Toivotamme lämpimästi onnea pääministeri Orpolle ja muille hallituksen ministereille!

Isänmaan tulevaisuus näyttää valoisalta! 🇫🇮
Suuret onnittelut satakuntalaiselle kansanedustajallemme Matias Marttiselle! 

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ja puoluevaltuusto päätti kokouksessaan esittää Marttista kaksivuotiskaudelle työministeriksi.

Marttinen, 32-vuotias ja kokoomuksen nuorin kansanedustaja, on menneinä vuosina osoittanut vahvaa sitoutumista ja poliittista osaamista muun muassa toimimalla Kokoomusnuorten liittohallituksessa kolmen kauden verran sekä Satakunnan Kokoomusnuorten puheenjohtajana. Tämä nimitys on hieno saavutus, ja odotamme innolla hänen työskentelyään tulevassa tehtävässä.

Lämpimät onnittelut Matiakselle tästä merkittävästä virstanpylväästä! Jatketaan yhdessä työtä Suomen tulevaisuuden eteen.

Marttisen lisäksi jopa neljällä muulla hallitukseen nimetyistä ministereistä on taustaa Kokoomusnuorissa!
Kokoomusnuorten delegaatio EPP-nuorten kongressissa, jossa liiton entinen varapuheenjohtaja Heidi Hanhela tuli valituksi Euroopan kansanpuolueen nuorten (YEPP @youthepp ) pääsihteeriksi. Lämpimät onnittelut Heidi💙
Hyvinvointipolitiikan verkoston vastuualueena on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala. Verkosto vastaa muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluihin, sosiaaliturvaan, eläkkeisiin, perheisiin ja päihteisiin liittyvästä politiikasta sekä ottaa näihin kantaa.

Verkosto on väylä tavoiteohjelmaan, kansanedustajiin ja vallitsevaan keskusteluun vaikuttamiseen sekä sen herättämiseen. Nostamme rohkeasti keskusteluun vaikeitakin aiheita ja murramme tabuja, jotta yhteiskunta menisi eteenpäin.

Esimerkkejä hyvinvointipolitiikkaa koskevista avauksista ovat esimerkiksi eläkejärjestelmän uudistaminen, apteekkisääntelyn keventäminen, kannabiksen laillistaminen ja kaikkien huumeiden dekriminalisointi ja sosiaaliturvauudistus. Mikäli nämä teemat ovat lähellä sydäntä, tule verkoston toimintaan mukaan! Löydät verkoston Facebookista nimellä “Kokoomusnuorten hyvinvointipolitiikan verkosto”.
This error message is only visible to WordPress admins
Error: Cannot add access token directly to the shortcode.
Paul Brooker flickr.com/trojanllama
TAKAISIN YLÖS