
Hämeen
Kokoomusnuoret
Hämeen piiri on hyvin omaleimainen sekoitus loistavaa poliittista osaamista, isänmaallisuutta ja mukaansatempaavaa huumoria.
Isänmaallisuus ja oikeistolaiset arvot ovat olleet aina vahvasti esillä toiminnassamme. Piirimme pienestä koosta huolimatta me hämäläiset olemme saaneet nauttia usein liittotason vaikuttamisesta. Hämäläisten elinpiirin kaksi suurinta kaupunkia ovat Lahti sekä Hämeenlinna. Piiri ulottuu kuitenkin aina Forssan seuduilta Kymen rantatörmille ja Heinolaan asti. Toimintamme on aktiivista piirimme jokaisessa kolkassa.
Tulemalla mukaan toimintaamme pääset vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin niin puolueen sisällä kuin vaikkapa kuntapolitiikan kautta. Kokoomusnuoret tarjoavat mahtavan väylän tutustua uusiin ihmisiin ja verkostoitua ympäri Suomen jäsenistöön sekä politiikan kärkinimiin. Tule mukaan vaikuttamaan!
Piirihallituksessamme on puheenjohtajiston lisäksi yhdeksän jäsentä ja kuusi varajäsentä, joiden työpanoksella piirimme monipuolinen toiminta turvataan. Paikallisyhdistykset piirissämme toimivat erityisen aktiivisesti ja tähän toimintaan myös Sinä olet tervetullut mukaan!
Hallitus 2026
Liinu Torkkel, puheenjohtaja
Ville Mustonen, varapuheenjohtaja
Joose Ojala, taloudenhoitaja
Piirihallituksen varsinaiset jäsenet: Sanni Liljaniemi, Ronja Virta, Juuso Miettinen, Emil Pukkila, Lilli Reittonen, Susa Lehtinen, Adele Saine ja Oskari Venesjärvi.
Piirihallituksen varajäsenet: Mona Pyykkönen, Mikael Hedman, Tuukka Vainio, Henna Hyytiä, Aino Liljaniemi ja Aura Löfstedt.
Ota yhteyttä!
Olethan yhteydessä piirin puheenjohtajaan kaikissa Hämeen Kokoomusnuorten toimintaan liityvissä asioissa, autamme sinua mielellämme!
Hämeen Kokoomuksen toimistolta tavoitat ukkopiirin työntekijät, jotka auttavat erityisesti Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien kokoomustoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Kokoomusnuorten keskustoimiston työhön kuuluu mm. sinun neuvomisesi kaikissa mieltäsi askarruttavissa kokoomusnuoriin liittyvissä kysymyksissä.
Ole siis rohkeasti yhteydessä sinua askarruttavissa asioissa!
Hämeen Kokoomusnuoret ry
Kaivokatu 16
13100 HÄMEENLINNA
Mustonen Ville
Hämeen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
Luodeslampi Lotta
Jäsenvastaava, häirintäyhdyshenkilö
Piiri- ja paikallistoiminnan sekä -tapahtumien kehittäminen, jäsenrekisteri ja jäsenyyteen liittyvät asiat
lotta.luodeslampi@kokoomusnuoret.fi
+358 40 476 0267
Kokoomusnuorten yhdistykset Hämeessä
Heinolan Kokoomuksen Nuoret
Hämeenlinnan Kokoomusnuoret ry
Hämeenlinnan Kokoomusnuoret on Hämeenlinnan alueella toimiva Kokoomusnuorten paikallisyhdistys, joka kuuluu Hämeen Kokoomusnuoriin eli piiriin.
Lopen Kokoomuksen Nuoret
Riihimäen Kokoomusnuoret
Riihimäen Kokoomusnuoret on Riihimäen alueella Kanta-Hämeessä toimiva Kokoomusnuorten paikallisyhdistys, joka kuuluu Hämeen Kokoomusnuoriin eli piiriin.
Ajankohtaista Hämeen Kokoomusnuorissa
Hämeen Kokoomus nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat – mukana 2 nuorta ehdokasta
Yhteiskannanotto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin!
Lahden Kokoomusnuoret: Jokaisen suomalaisen puhelimen pitää hälyttää kriisitilanteessa
Lahden Kokoomusnuoret: TikTok‑stadion – datakeskuksesta hyvinvointia lahtelaisille
Hämeen Kokoomusnuoret: Harrastus voi muuttaa elämän, siksi harrastusseteli on nuorille korvaamaton
