“Tässä olisi oiva täky hallitukselle. Nyt kun säästökohteita etsitään joka kulman takaa, palkansaajien tehottomat setelijärjestelmät tulisi ottaa suurennuslasin alle. Lounasetu maksaa Suomen valtiolle yli 20 miljoonaa euroa vuodessa”, huomauttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki.

Ensinnäkin lounasetu vääristää hintoja. Kun verottaja määrittää lounaan arvon, siitä syntyy ravintoloille kiintopiste, johon hinnat ankkuroidaan. Nyt lounaan hinnaksi muodostuu historialliset 14 euroa, mikä ei selity pelkällä inflaatiolla. Suosituimmat ravintolat voivat pyytää muutaman euron ekstraa – eihän se missään tunnu, kun maksaa “omaa rahaa” vain vähän. Kuluttajat eivät käsitä lounasseteliä omaksi palkakseen, mikä on väärä tapa hahmottaa asia.

Suurimpia hyötyjiä tässä järjestelmässä ovat valitettavasti välikädet. Palkansaajien setelisysteemejä ja niitä varten tehtyjä erillisiä sovelluksia tarjoavat yritykset ottavat oman siivunsa, mikä lopulta näkyy hinnoissa. Meillä on ollut kolme isoa yritystä, jotka pyörivät vain tämän asian turvin ja ovat lobanneet nykyistä järjestelmää innokkaasti.

“Palkansaajia tulisi muistuttaa, että lounaisiin ja virkistäytymiskokemuksiin sijoitettu raha on heidän omaa palkkaansa. Se ei ole, kuten usein lounasjonossa saattaa fiilistellä, palkan päälle saatavaa etua, “ilmaista rahaa”. Etu on edelleen 75 % verotettavaa ansiotuloa, ja palkansaajalla olisi oikeus puhtaaseen käteiseenkin, toki ilman verotuksellista hyötyä. Tässä järjestelmässä ohjataan keskusjohtoisesti palkansaajien vapautta määrätä palkastaan”, korostaa Tupamäki.

Usein lounasetua puolustetaan kansanterveyden nimissä. Ajatus siitä, että suomalaiset söisivät ilman lounasseteliä automaattisesti huonommin, on varsin holhoava. Väite kansanterveydellisistä hyödyistä ei pohjaa tutkimukseen, vaan mututietoon. Tuskin ähkyt isoissa buffeteissa ovat sen terveellisempiä kuin omat pienet eväät.

Ihmisten tietoisuus ravinnosta on kasvanut valtavasti, ja vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan. Jos joku haluaa käyttää rahansa muuhun kuin lounasravintoloihin, se ei ole kansantaloudellinen tappio – päinvastoin, se on merkki siitä, että resurssit kohdentuvat ihmisten omien mieltymysten mukaan. Vapautta annetaan enemmän.

Voi olla, että osa ravintoloista kärsisi asiakaskadosta, jos etu poistettaisiin. Talous muuttuu aina, kun sääntelyä puretaan. Mutta se ei ole kestävä peruste ylläpitää kallista järjestelmää. Jos ravintola-alaa halutaan tukea, se kannattaa tehdä verotusta laskemalla, eikä kierrättämällä palkansaajien omia rahoja monimutkaisen edun kautta.

Lounasedun lisäksi tulisi poistaa myös virike-etu (liikunta- ja kulttuurietu). Virike-etu on samankaltainen setelietu kuin lounasetu, mutta se on vielä toimimattomampi tiukan käyttörajauksen takia. On vaikea keksiä uskottavaa perustetta sille, miten verottaja voi tietää mikä on sallittava virike virkistäytymiseen.

Esimerkiksi pakohuoneita ei voi maksaa enää virike-eduilla, koska Verohallinto on tarkentanut, ettei pakopeli kuulu liikunta- ja kulttuuriedun käyttökohteisiin. Tämä tuntuu mielivaltaiselta, että elokuvalippu Hollywood-tuotantoa katsomaan on sallittu, mutta kotimaisen yrittäjän tukeminen ja virikkeellinen pakohuonepeli ei täyttäisi kriteereitä.

Virike-etu synnyttää samanlaisia ongelmia kuin lounasetu: monimutkaista verosääntelyä, välikäsiä, transaktiokustannuksia ja kulutuksen ohjautumista sinne, missä etu kelpaa, ei sinne missä hyöty olisi suurin. Tosiasiallisesti virike-etu on epäsuoraa yritystukea niille yrityksille, jotka ovat listautuneita oikeaan järjestelmään. Tämä on kilpailun kannalta epäreilu tilanne aloitteleville tai innovatiivisille yrityksille.

Virike-etu on noin puolet lounasedusta, mutta virike-etua käytetään vähemmän. Näin ollen säästöjä on vaikeampi arvioida, mutta noin kymmenessä miljoonassa liikutaan. Yhteensä etujen poistaminen olisi noin 30 miljoonaa euroa, mikä ei Suomen taloutta pelasta, mutta antaisi edes jonkinlaisen avun siihen.

“Jos työntekijän hyvinvointia halutaan oikeasti tukea, paras ja rehellisin keino on alentaa työn verotusta suoraan ja antaa ihmisille vapaus käyttää rahansa itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan tarkoituksena on pitää kaikista heikoimmista huolta, ei antaa “ilmaisia lounaita” palkansaajille”, Tupamäki päättää.