Lappeenrannan Kokoomusnuoret: Myös me haluamme ratikan! Heti. Nyt. Tänne.
Turku päätti rakentaa ratikan, jonka hyöty-kustannussuhde on negatiivinen. Lappeenrannan Kokoomusnuoret vaatii yhdenvertaisuutta: myös meillä on oikeus yhtä kannattamattomaan ratikkaan.
Tällä viikolla tapahtui jotain historiallista. Turun kaupunginvaltuusto äänesti 36–31 raitiotiehankkeen puolesta. Hankkeen kokonaishinta on noin puoli miljardia euroa, hyöty-kustannussuhde on negatiivinen, ja valtio osallistuu kustannuksiin noin 30 prosentin osuudella. Kokous kesti monta tuntia. Ratikka voitti.
Lappeenrannan Kokoomusnuoret on seurannut tapahtumia hartaasti ja on nyt valmis tekemään ainoan loogisen johtopäätöksen: me haluamme myös ratikan.
Ei, meillä ei ole liikenteellistä tarvetta. Ei, kaupunki ei kasva niin nopeasti, että bussi lakkaa riittämästä. Ei, kukaan ei ole pyytänyt ratikkaa. Mutta Turkukaan ei antanut näiden seikkojen häiritä, ja me emme aio antaa niiden häiritä meitä. Saimaan rannalla on myös unelmia, ja unelmat eivät pysähdy H/K-suhteeseen.
Jotkut kyynikot saattavat kysyä: ”Mutta eikö tuo ole kaupunkitaloudellisesti järjetöntä?” Siihen vastaamme: kyllä, ja juuri siksi haluamme sen. Lappeenranta ansaitsee yhtä järjettömät investoinnit kuin mikä tahansa muukin suomalainen kaupunki.
”Jos ratikka ei tarvitse olla kannattava Turussa, miksi sen pitäisi olla kannattava Lappeenrannassa? Lappeenrannassa on Saimaa, linnake, yliopisto ja kansainvälinen lentoasema — meiltä puuttuu enää yksi asia: ratikka, jonka rahoittamiseen koko Suomi osallistuisi. Vaadimme tasavertaista oikeutta infrastruktuuriin, jota kukaan ei tarvitse”, toteaa Lappeenrannan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Miro Vauhkonen.
Lappeenrannan Kokoomusnuoret esittää valtiolle yksinkertaisen pyynnön: 30 prosenttia kustannuksista, kuten Turkuun. Emme tiedä vielä kokonaishintaa, koska ratikkasuunnitelmaa ei ole. Emme tiedä reitin yksityiskohtia, koska niitä ei ole suunniteltu. Emme tiedä, milloin rakentaminen alkaisi, koska päätöstä ei ole tehty. Mutta nämä ovat vain teknisiä yksityiskohtia, jotka voidaan selvittää myöhemmin — mieluiten vasta sitten, kun poliittinen päätös on jo tehty. Näin asia näyttää muuallakin toimivan.
Allekirjoittaneet vaativat välitöntä ratikkaselvitystä, mielellään sellaista, joka tuottaa juuri sen tuloksen, jonka haluamme nähdä.
Tämä kannanotto on satiirinen. Emme oikeasti vaadi ratikkaa — vaadimme, että valtio lopettaa tappiollisten paikallisten raidehankkeiden rahoittamisen muiden suomalaisten veronmaksajien kukkarosta.
Lisätietoja
Vauhkonen Miro
Lappeenrannan Kokoomusnuorten puheenjohtaja
+358 45 277 7547
