Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret tukee Aino Kovalaista ja Arvi Tolvasta Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen

Tiedote

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret tukee kahta piirinsä pitkäaikaista aktiivia Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen. Sekä Aino Kovalaisella että Arvi Tolvasella on kunnianhimoisia tavoitteita liiton toiminnan kehittämiseksi.  

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja sekä Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen Arvi Tolvanen, 26, lähtee ehdolle liittohallitukseen pitkän harkinnan jälkeen. ”Olen jo useamman vuoden harkinnut liittohallitukseen hakemista ja nyt koen olevani valmis tehtävään. Piiritasolla toimiessani olen saanut useita aloitteitani kokoomusnuorten linjoiksi ja haluankin nyt päästä liittotasolle edistämään samoja asioita”, Tolvanen kertoo.

Myöskin pitkän linjan puolueaktiivi, Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten viestintävastaava sekä Kokoomuksen Nuorten Turun aluejärjestön puheenjohtaja Aino Kovalainen, 24, tavoittelee yhtenäisempää liittoa. ”Haluan liittohallitukseen ensisijaisesti työskentelemään yhtenäisen liiton puolesta. Koen liiton olevan murroksessa, jossa liittohallitukseen tarvitaan henkilöitä, jotka ovat kykeneviä edustamaan koko liittoa. Aikaisemmin näkyvissä ollut leiriytyminen sekä vastakkainasettelu eivät auta meitä pyrkimyksissämme vaan tarvitsemme yhtenäisyyttä sekä joukkovoimaa pysyäksemme tulevaisuuden suunnannäyttäjinä.”, toteaa Kovalainen liiton tilasta ja näkemyksistään liiton tulevaisuuden tuulista.

Tolvanen komppaa tulevien liittohallitusvalintojen tärkeästä roolista: ”Koska Kokoomusnuorten liittohallitus on liiton ylin päättävä elin liittokokousten välillä, liittohallituksella on tärkeä rooli vastata liittokokouksessa tehtyjen päätösten toteuttamisesta. Näin ollen onkin tärkeää, ketä liittohallitukseen valitaan.” 

Piirin varapuheenjohtaja Maria Yli-Jama on tyytyväinen varsinaissuomalaiseen ehdokasasetteluun. ”Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret ovat tyytyväisiä siihen, että olemme asettaneet kaksi erinomaista ehdokasta ehdolle Kokoomusnuorten liittohallitukseen. Ehdokkaillamme on paljon kokemusta niin järjestökentältä kuin poliittisesta vaikuttamisesta.”, Yli-Jama toteaa.

Lisätietoja:

Kovalainen Aino

Kovalainen Aino

aino.kovalainen@hotmail.com

+358 44 975 5261

Tolvanen Arvi

Tolvanen Arvi

Kokoomusnuorten 1. varapuheenjohtaja

arvi.tolvanen@gmail.com

+358 50 047 0440