Seuraavan hallituksen on sitouduttava hankkimaan vähintään 64 hävittäjää

Kannanotto

Puolustusvoimia voi perustellusti sanoa Suomen valtion kaikista tärkeimmäksi osaksi, sillä se olemassaolollaan varmistaa itsenäisen Suomen olemassaolon. Suomen turvallisuus perustuu uskottavaan puolustukseen, josta on aikaisemmin vallinnut melko kattava konsensus kaikkien puolueiden kesken. Vaalien lähestyessä SDP, vihreät ja vasemmisto yhdessä perussuomalaisten kanssa ovat kuitenkin alkaneet leikittelemään vaarallisella populismilla, jossa sivuutetaan asiantuntijoiden näkemykset ja vaarannetaan Suomen puolustuskyky.

Viimeisimmässä vaaliväittelyssä kyseisten puolueiden puheenjohtajat esittivät, että hävittäjiiä voitaisiin hankkia vähemmänkin. SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin ilmoitti, että hävittäjien määrä ei ole kiveen hakattu. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan hävittäjien määrää tulee arvioida kriittisesti, ja vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan lukumäärän sijaan on tarkasteltava puolustusta kokonaisuutena. Jussi Halla-aho taas kommentoi epämääräisesti omiin vahvuuksiin panostamista ja rajallisia puolustusmäärärahoja.

Suomi on jättänyt tarjouspyynnöt 64 hävittäjästä. Tämä on puolustusvoimien mukaan minimimäärä, joka vaaditaan koko Suomen ilmatilan puolustamiseen. Kenraalimajuri Lauri Purasen, ilmavoimien entisen komentajan ja puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtajan mukaan 64 hävittäjällä pystytään turvaamaan sekä Etelä- että Pohjois-Suomen ilmatila, vaikka osa kalustosta olisikin esimerkiksi huollossa tai aseistettavana. Tätä pienemmällä määrällä ilmavoimien kyky puolustaa koko Suomen ilmatilaa heikkenisi oleellisesti, ja tällöin täytyisi esittää kysymys: mitkä osat Suomen ilmatilasta jätetään puolustamatta? Kiristyneessä turvallisuusilmapiirissä tämä on kysymys, jota kenenkään ei pitäisi haluta kysyä.

On luonnollista, että siitä, miten valtion rahoja käytetään, on puolueiden välillä erimielisyyksiä. Valtiolla on kuitenkin tiettyjä perustehtäviä joiden toteutumista ei saa vaarantaa. Tehokas ja toimiva maanpuolustus on näistä tehtävistä ehkäpä tärkein. Isänmaan turvallisuus ei voi olla asia, joka on hallitus- tai budjettineuvotteluissa kaupan, kommentoi Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Arttu Rintanen.

Pirkanmaan Kokoomusnuoret vaatiikin, että uusia hävittäjiä hankitaan vähintään 64 kappaletta ja että kaikkien puolueiden, jotka haluavat päästä mukaan tuleviin hallitusneuvotteluihin, tulee sitoutua tähän tavoitteeseen.

Lisätietoja:

Rintanen Arttu

Rintanen Arttu

Kansainvälisen vaikuttamisen varasihteeri

arttu.rintanen@outlook.com

+358 503 669 617