
Kansanrintamahallituksen ilmastotoimet ampuvat koko Suomea jalkaan
Uudenmaan Kokoomusnuoret vaatii hallituksen kaavailemien ilmastotoimien perumista. Tällä hetkellä suunnitellut ilmastotoimet, kuten polttoaineveron korotus ja ruuhkamaksut osuvat kaikista kipeimmin ahkeriin pieni- ja keskituloisiin ihmisiin, joita kansanrintamahallitus esittää puolustavansa. On vastuutonta kurittaa ihmisiä, joilta jo valmiiksi verotetaan liian suuri osuus heidän tienaamista rahoista.
Vihreät esittää polttoaineverotuksen kompensaatiota niillä alueilla, joilla yksityisautoilu on välttämätöntä, mutta julkinen liikenne toimii tosiasiassa kohtalaisesti vain joidenkin suurkaupunkien sisäpuolella. Käytännössä koko Suomi olisi kompensaation kohteena, sillä Suomi on niin harvaan asuttu maa. Sisäministeri Ohisalon mukaan haittaverot eivät saa päätyä pienituloisten maksettavaksi, joten koko lystin kustantavat loppujen lopuksi keskituloiset.
“Ihmiset eivät aja autolla huvikseen, vaan päästäkseen paikasta A paikkaan B. Polttoainevero on “haittaverona” täysin järjetön, sillä se ei kohdistu niinkään haittaan, vaan pikemminkin välttämättömyyteen. Autoilu ei tule vähenemään, mutta kustannukset autoilijalle tulevat kasvamaan”, linjaa hallituksen jäsen Niklas Salmela.
Tavallisen kansan kurittamisen sijaan Uudenmaan Kokoomusnuoret liputtavat tehokkaampien ja järkevämpien energiaratkaisujen puolesta, kuten ydinvoiman, joka tuottaa runsaasti energiaa pienillä kokonaispäästöillä. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan henkilöautojen osuus Suomen kokonaispäästöistä on vain 9%, kun Tilastokeskuksen mukaan energiasektorin osuus on sen sijaan huikeat 75%. Ottaen nämä luvut huomioon, kehotamme hallitusta ryhtymään pikimmiten realistisempiin toimiin ilmastonmuutoksen vastaisessa toiminnassa.
“Hallitus puhuu kunnianhimosta, mutta ikävä kyllä kunnianhimo kuitenkin kohdistuu ainoastaan ihmisten elämien hankaloittamiseen”, tiivistää taloudenhoitaja Akseli Lehtonen.
Lisätietoja:
Georg Närjä, Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
+358 45 3445640
narjageorg@gmail.com